Kävin Malmbergin Haran ja
Perälän Panan kanssa katsomassa elämäni ekan
Veikkausliigaottelun
Kaurialan
stadionilla 23.5.2004. Ottelussa oli vastakkain
FC Hämeenlinna ja
FC KooTeePee Kotkasta. Stadionia
sanottiin 1970-luvulla Urkuksi. Muistelimme menneitä aikoja
Urkulta. Vuonna 1986 pidimme Haran kanssa urheilupäivän
Urkulla. Kilpailimme lähes jokaisessa lajissa mitä vain
kentällä saattoi harjoittaa, mm.
naisten 100 metrin aidat juostiin.
Kaudella 1981-82 yllätin kaikki juoksemalla erittäin nopean
2000 metriä koulun urheilutunnilla. Kenties Urkku siivitti minun
hurjaan lentoon.
Kaudella 1984-85 näytin myös kynteni lukion urhelutunnilla
Urkulla.
Matkaa en muista. Sen jälkeen olen tasaisin väliajoin
väläyttänyt
kestävyysjuoksijan ominaisuuksiani; armeijan cooperintestit,
Citykymppi, Bottom's Upin paraolympialaiset
(800
m).
FC KooTeePeessä pelaa nykyinen Rantatien naapurini Jussi Pellikka.
Viime kauden hän pelasi FC Hämeenlinnassa. Ikävä
kyllä hän ei pelannut tässä ottelussa lihasvamman
takia. Joukkueet olivat kohdanneet pääsarjassa aiemmin
Hämeenlinnassa vain kaksi
kertaa. Molemmat ottelut FC Hämeenlinna oli vienyt 2-1.
Tämänkertaisen ottelun voitti FC KooTeePee 0-1.
Hämäläiset olivat hitaita ja hampaattomia.
Yleisön joukossa nuristiin kentän huonosta kunnosta,
epätasaiseksi
sitä haukuttiin. perunapelloksi. Minua häiritsi se, että
jalkapallokenttä
on juoksuradan sisällä. Siten peli on suhteellisen
etäällä
katsojasta. Ymmärrän toki, ettei Hämeenlinnan kannata
rakentaa
erikseen jalkapallostadionia ja yleisurheilukenttää.
Pääsenkin
aika mukavasti bussilla lähes ovelta ovelle. Hara heitti minut
kotiin
upealla vuoden
1967 Datsun
Bluebirdillä.
Jalkapallon seuraaminen olisi ihan kiva harrastus, mutta eilinen peli
ei
tasoltaan oikein säväyttänyt. Tarvitsisi oikeastaan
uskoa
sielunvaellukseen, tai johonkin muuhun ikuisen elämän
takaavaan
uskomukseen. Nykyisellä vakaumuksella aika tuntuu liian kalliilta
käytettäväksi
suomalaisen potkupallon seuraamiseen.