Unkari 1997

Esa oli NATOn SFOR-joukoissa puolustamassa rauhaa Bosnian Dobojn kaupugissa 1997-98. Menimmekin porukalla lomailemaan Unkariin kesällä. Esa oli järjestänyt edukkaat lennot.

Budapest


Lensimme Helsingistä Budapestiin. Esa oli järjestänyt meille majoituksen muutamaksi päiväksi Budapestista. Hän oli vetänyt itsensä melkoiseen känniin tullessan meitä vastaan Budapestin kentälle. Muistaakseni. Seuraavana vuonna hän tuli autolla. Tai sitten se oli päinvastoin.

Budapest jakaantuu kahteen osaan Budaan ja Pestiin. Me asuimme Budassa

Balaton


Balaton-järven sanotaan olevan Keski-Euroopan suurimman. Mehjän vuokrasimme Simon kanssa polkuveneen ja lähdimme järvelle. Miellä oli evästä mukana. Jonkun matkaa poljettuamme, vetäydyimme takakannelle auringonottoon. Nukahdimme. Herättyämme katselin ympärille. Missään ei näkynyt rantaa. heitimme latilla minne suuntaan lähdemme polkemaan. Tunnin pari poljettuamme huomasimme tulleemme juuri kotirantaan. Ihmeellinen tsägä.

Balaton-järvellä asuimme konteissa, jotka oli sisustettu kodikkaasti. Balaton-järvellä oli runsaasti sakemanneja. Myös saksan kieli on erittäin käyttökelpoinen Unkarissa.

Pecs


Vietimme kokonaisen viikon Pecsin kaupungissa. Bosniassa palvelevilla NATO-joukoilla on tapana lomailla Pecsin kaupungissa. Kaupungista on muutama kymmenen kilometeriä Kroatian rajalle. Hyvä kaupunki, sanoisin. Sotiladen näkyvyys on kyllä aika ajoin jopa häiritsevää. On kuin Hämeenlinna keskiviikkoiltana 70- ja 80-luvulla.

Tommi ja Tepa olivat Pecsissä eri aikana kesästä, myös Esan junailemalla reissulla. He vuokrasivat polkupyörät ja tutustuivat pyöräillen Unkariin. Fiksu idea.

Retket

Tommi 12.1.2003