Tukholmassa helmikuussa 2004

tukholam satama  

Lähdimme Tukholman risteilylle 11.2.2004 Esa Hämäläisen ja Arto Säkkisen kanssa. Olimme varanneet ikkunallisen A-hytin. Laivan lähdettyä, menimme Esan kanssa toiselle kannelle saunaan ja uimaan, Arto jäi ottamaan pienet unoset hyttiin. Olihan hän noussut työhön jo viideltä aamulla.

Lienee viimeinen kerta kun matkasimme läntiseen kuningaskuntaan. Niin pahasti tasavaltalaiset ovat ääntään nostaneet naapurissamme johtuen Kalle Kustaan sammakoista Brunein sulttaanille. Ovat valinneet aika kalliin tavan ylläpitää vanhoja perinteitä:

  1. Kuningashuoneen ylläpito ei liene kovin halpaa. Voisi edellyttää kuningasta antamaan lausuntoja, jotka olisivat edes jonkinlaisessa linjassa maan virallisen ulkopolitiikan kanssa.  Siirtymäkauden ajaksi (monarkiasta tasavallaksi) ruotsalaiset määräsivät Kaarle-kuninkaalle esiliinan ulkomaan matkoille. Joku ministeri matkustaa aina kuninkaan seurassa ja pitää huolta lausuntojen antamisesta.
  2. Euron ulkopuolelle jättäytyneet EU-maat ovat käsittääkseni kaikki monarkkeja (Britannia, Ruotsi ja Tanska). Kuinka paljon on mahtanut heille maksaa oman valuuttansasäilyttäminen? Huh. Välillisesti olemme kaikki EU-maat maksajia, sillä olisihan euro järeämpi valuutta, jos nämäkin rikkurit olisivat yhteisvaluutan takana.

Matkustimme vanhalla Mariellalla, joka lienee samaa ikäluokkaa kuin Viking Sally (Estonia), joka upposi Tukholman edustalle 1994. Onnettomuustutkija Kari Lehtoselle tuo onnettomuus toi nostetta, hänhän on nykyisin varsin menestynyt poliitikko. Vetipä imussaan vielä kokonimikaimansa julkisuuteen. Tämä nuorukainen kiekkoilee menestyksekkäästi valtameren toisella puolella, eteläisessä Atlanta Trashersissa. Minulla oli kolmas samanniminen kaveri nuoruudessa, mutten ole kuullut hänen hyötyneen mitenkään Estonia-turmasta. Hän
on tosin Hämeenlinnasta, jossa ei aina tajuta takoa silloin kun rauta on kuumaa.

Olimme varmuuden vuoksi selvittäneet tiedot Merisairaudesta, sillä jos laivan keulaportti ei pysyisi kiinni, jotakin konkreettista on syytä tietää.

Tax-Free -shopissa näin ilmoituksen, jonka mukaan kertaostosten ylittäessä saa matkalahjakortin, joka oikettaa risteilyyn 2-4 henkilölle B- ja C-hytissä. yritin selvittää matkatovereilleni, että koska kaikki kuitenkin ostamme jotakin Tax-Free -myymälästä, maksaisimme yhtäaikaa, jolloin saisimme tämän matkaedun. Voisimme sitten tehdä uuden risteilyn tai vaikka pelata kortilla kuka sen voittaa. Keräsin ostoskoriin jotakin alkoholia ja pari putkiloa nuuskaa, jotka olin luvannut toimittaa tuliaisina. Jotenkin tämä suunnitelma hajosi käsiin, koska yhtäkkiä oltiinkin sitä mieltä, ettei ehkä kannattaisi vielä tehdäkään ostoksia. Veinkin tuotteet takaisin ja päätin odottaa tulevaa. Ehkä myöhemmin menisimme yhdessä Tax-Free -myymälään. Sitä yhteistä kauppakäyntiä ei koskaan tullut, minulta jäivät tuliaiset tyystin ostamatta.

Menimme myöhempään kattaukseen Viking Buffetiin. Odotellessamme kattauksen alkua, jonon ohi meni kaksi romaninaista. Tokaisin. "Oho! Mustalaiset menivät suoraan ensimmäisiksi." Takaa tullut romanimies sanoi hyvin kuuluvasti: "Onko näin?". Hän kiilasi myös jonon nokkaan naistensa seuraksi ja kääntyi taaksepäin sanoen: "Ensimmäisiksi suoraan". Olen pannut merkille, että heikäläiset käyttäytyvät hyvin avoimesti ja kovaäänisesti asioidessaan julkisissa paikoissa. Onkohan heillä geneettisesti joku tietyn tyyppinen oireyhtymä. Minun käytökseni aivovamman jälkeen korreloi romanien julkisen käyttäytymisen kanssa. Mene, tiedä.

Biking buffet

Teimme ennen matkaa virtuaalimatkan buffet-pöytään. Tässä tulokset. Minä itse pysyin aika hyvin etukäteen suunnittelemillani linjoilla. Viiniä ja olutta meni  lasikaupalla.

karaoke

Syötyämme ja juotuamme lähdimme laivan karaokeen. Siellä viereisessä pöydässä illallistaneet nuoret tytöt lauloivat. menimme katsomaan, koska tytöt olivat iloisesti hiprakassa ja lauloivat "Tuulet puhaltaa" jo illallispöydässä.

4.9 MB Klippi "Tuulet puhaltaa"

yökerho

Karaoken jälkeen siirryimme laivan yökerhoon.

rantakatu

Lähdimme Tukholmassa aamulla yhtäaikaa laivasta ja suuntasimme kulkumme Slussenille. Meillä oli erilaiset kävelyvauhdit, joten vietimme kukin itseksemme päivän Tukholmassa. Minä ajelin metrolla Tukholmaa ristiin rastiin. Tukholmassa on maailman 13. pisin metroverkko.

katarina hiss

Katariina-hissillä ajoimme kuitenkin kaikki ylös. Upea kokemus.

Palasimme laivaan eri reittejä. Löysin Arton Viking-terminaalista ja menimme yhdessä laivaan. Päätimmekin heti saunoa. Esa oli porealtaassa mennessämme saunaan, muttei sitten enää näkynyt. Esa kävi syömässä aiemmassa Viking Buffet-kattauksessa, minä myöhemmässä ja Arto a la cartessa.

laivan käytävä

Yöllä vietimme aikaa myös laivan käytävillä. Edelisenä yönä tapasin muuten sukunimikaimani Kaisa Viitasen hyttimme edessä olevassa aulassa, johon ihmiset kokoontuvat baarien sulkeuduttua. Silloin ihmiset istuivat pebkenkeillä. Toisena yönä penkit täyttyivät ja osan piti olla (seistä/isstua/maata) laivan kokolattiamatolla. Ei sovi muuten allergikoille.



Matkasuunnitelma

Tietoa Tukholmasta

Mitäs Viking Line ehdottaa?
Wikipedia
Suomen suurlähetystö

Tukholman metro

Karta open top tours
Skansen suomeksi

Tukholman museolista

Tukholman kartta

Tukholman halvat hotellit
Matkakertomus Tukholmasta
Pallontallaajat - majoitus


Tommi 18.2.2004