SUSIHAVAINTO MÄNTSÄLÄSSÄ
Tapahtumat saivat alkunsa jossakin Järvenpään paikkeilla.
Mieshenkilö oli mennyt kohteliaasti maitoautokuskin juttusille ja tiedustellut
mitä ainetta auton säiliö mahtaa olla. Vastauksen saatuaan
mies oli edelleen tiedustellut että saako hän ampua säiliöitä.
Vastustelun määrästä en tiedä mutta mies oli kuitenkin
hakenut autostaan haulikon ja ampunut kaksi laukausta maitoauton säiliöön.
Laukaukset ammuttuaan oli mies poistanut hylsyt piipusta ja heittänyt
ne ojaan. Maitoautokuskille hän oli hieman pahoitellut tapahtunutta
ja kertonut että hän joutui virkansa puolesta näin tekemään.
Ennen poistumistaan paikalta mies (tästä eteenpäin vaikka
olento) oli antanut maitoautokuskille käyntikorttinsa.
Maitoautokuski soitti tietysti poliisille ja ilmoitti tapahtuneesta.
olento ehti kuitenkin livahtaa paikalta ja seuraava havainto hänestä
tehtiin Nelostiellä (Helsinki - Lahti). Olento oli ajanut väärää
kaistaa ja melkein törmännyt vastaantulleeseen rekkaan. Lahdesta
lähti koirapartio olentoa jallittamaan ja löysi hänet autoilemassa
nelostiellä Mäntsälän korkeudella, suuntana Lahti. Eikun
poliisiautoon pysäytysvalot päälle ja autoa toppiin. Olento
ei reagoinut pysäytysyrityksiin mitenkään vaan matka jatkui
kohti Lahtea. Koirapartio ei koittanut väkisin pysäyttää
olentoa, sillä olihan tämä aseistautunut ja ehkä
vaarallinenkin. Lahden poliisi valmisteli piikkimattoa jossakin Luhtikylän
tienoilla.
Matka jatkui, olento ei välittänyt ääni- ja valomerkein
annetuista pysähtymiskäskyistä mitään. Sitten
puuttui kohtalo peliin jäniksen muodossa. Metsästä juoksi
tiellä jänis ja törmäsi olenton autoon sillä seurauksella,
että tästä hajosi jäähdytin. olento jatkoi edelleen
matkaa ja ajoi niin kauan kunnes auto leikkasi kiinni. Oltiin päästy
jo Lahden puolelle, mutta apuvoimat olivat vielä jossakin edessäpäin.
Partio alkoi käskyttämään olentoa, mutta tämä
ei reagoinut huutoihin millään lailla. Hän pyöri autonsa
ympärillä ja ihmetteli että mikä siihen tuli. Välillä
hän kävi takarontilla ja palasi taas auton etuosaan. Partio päätti
käyttää koiraa kiinniotossa ja komensi poliisikoiran töihin.
Tällöin olento oli autonsa edessä, eikä partio kunnolla
havainnut mitä siellä tapahtui. Koira teki työtä käskettyä
ja puri olentoa useammasta paikasta ennen kuin partio kerkesi paikalle. Ei
muuta kun olento käsirautoihin ja matkalle kohti Lahtea. olenton
vammat eivät olleet pahoja.
Matkalla olento sitten äityi kertomaan poliisimiehille matkastaan.
Hän kertoi autonsa rikkoutuneen jonnekin Mäntsälän
ja Lahden välille. Kun hän oli sitä sitten mennyt korjaamaan,
oli metsästä hyökännyt suuri susi hänen kimppuunsa.
Mies oli taistellut suden kanssa aikansa kunnes susi oli lähtenyt
karkuun. Tilanne oli ollut kuulemma hengenvaarallinen mutta hän oli
selvinnyt voittajana. Samanaikaisesti poliisikoira Reko hymyili viiksiinsä
miehen selän takana noin 10 cm päässä, mutta ei kertonut
totuutta.