Skyyttien perintö



Tarunomaiset idän hevosmiehet, skyytit, saapuivat Euroopan aroille noin 2800 vuotta sitten. Neljä vuosisataa he olivat voittamattomia ja rikastuivat valloituksillaan. Skyyttien asuinalue kattoi suurimman osan nykyistä Ukrainaa ja ulottui Etelä-Venäjän tasangoille. Heidän väkilukunsa oli parhaimmillaan puoli miljuunaa.

Skyyttien sotaisa ratsastajakansa oli alueen muiden barbaarikansojen yläpuolella, koska sillä oli verraton kyky säilyä hengissä. Persian suurkuningas, Dareios, kärsi murskatappion skyyteille 513 ekr. Dareioksen valtakunta oli suurin mitä historia oli koskaan nähnyt. Dareios lähetti viestin Skyyttien kuninkaalle, Idanthirsokselle;”Miksi pakenet? Jos olet liian heikko taistelemaan, lähetä herrallesi multaa ja vettä merkiksi, että olet antautunut ja tule neuvottelemaan.

Idanthirsos vastasi:”Vaikka meillä ei ole peltoja ja kaupunkeja, meillä on isiemme haudat. Yritä löytää ne, niin näet, että taistelemme sinua vastaan.” Taistelussa skyytit olivat niin ylivoimaisia, että heillä oli aikaa kesken kahakan ryhtyä jahtaamaan jänistä. Se oli Dareiokselle viimeinen pisara, hän vei armeijansa takaisin Tonavalle.

Kaukasukselta skyytit hyökkäsivät kaikkiin ilmansuuntiin. Lähes 30 vuotta skyyttien ratsuväki ryösteli ja piti kauhun vallassa lähi-idän vanhoja sivistysmaita.

Skyytit eivät olleet yhtenäinen kansa, vaan joukko kieleltään ja kulttuuriltaan erilaisia heimoja. Skyytit olivat aikamoisen raakoja tavoiltaan, Ares-jumalan kunniaksi järjestetyissä uskonnollisissa kemuissa sotavankien pää valeltiin viinillä ja heidän kurkkunsa viillettiin auki. Tämän jälkeen uhrien oikeat kädet ja käsivarret hakattiin irti ruumista ja heitettiin ilmaan. Ruumiinjäsenet saivat jäädä minne sattuivat putoamaan.

Erityistä julmuutta osoitettiin sodankäynnissä. Skyyttien kuului juoda ensimmäisen tappamansa miehen verta. Kaikkien taistelussa tapettujen vihollisten päät tuotiin kuninkaalle. Mikäli skyyttisoturi mieli saaliinjaolle, hänen piti tuoda surmatun vihollisen pää. Pahimpien vihollisten pääkallot sahattiin silmäkulmien yläpuolelta ja kallon yläosaa käytettiin viinimaljana. Rikkaimmat päällystivät kallot kullalla. Kyllä skyyttien kulttuurissa oli yleviäkin piirteitä. Naisia ja lapsia suojeltiin, viiniä juotiin ja kauneutta arvostettiin.

Skyytit arvostivat puhtautta ja heillä oli erityisen mielenkiintoiset saunat. He tekivät villakankaasta telta, jonka sisään asetettiin hehkuvan kuumia kiviä. Kun kaikki saunojat olivat sisällä, kivien päälle heitettiin hampunsiemeniä, jotka alkoivat heti höyrytä. Skyytit nauttivat höyrysaunastaan niin paljon, että ulvoivat riemusta..

Skyyttikuninkaiden hautamenot olivat juhlalliset. Kuninkaan balsamoitu ruumis asetettiin vankkureihin ja sitä kuljetettiin kylästä toiseen. Ruumiin nähdessään epätoivoiset skyytit alkoivat kiduttaa itseään. He viiltelivät korviaan ja käsivarsiaan, ajelivat päänsä sekä lävistivät nuolilla vasemman kätensä.

Skyytit katosivat salaperäisesti kolmannella esihistoriallisella vuosisadalla. Skyyttejä ei ilmeisesti kohdannut äkkituho vaan he sulautuivat vähitellen taas uusiin idästä tulleisiin maahanmuuttajiin.

Puheterapian harjoituksia
Tarinat

Linkkejä


”arokulttuurit ja me”
Slaaveista
Labyrintit
Blood and honour Kukinto
Huumeiden historia
Historia

Tommi