Simpauttaja

Imppa näki miehen seisomassa käsillään aitan kupeessa ja pysähtyi aittarakennuksen nurkalle nauramaan. Siinä punaisen ja valkonurkkaisen aitan seinustalla kasvoi voikukkia ja horsmia ja viholaisia kuloheinän alta.
- Terve, Imppa sanoi.
- Ei mitään tervetta. Ei muuta kun hojo hojo, mies sanoi naama ylösalaisin ja posket ja otsa tulipunaisina. Sitten se ponnahti kepeästi jaloilleen, veret hälvenivat vähitellen kasvoilta ja se pudisteli kämmeniään. Se istahti aitan rapulle väännellen kummasti naamaansa ja napsutellen sakkoja sorminivelistaan. - Ootko sinä tämän talon työmies? Imppa kysyi.
-En.
- No ketas sita sitten niinkun ollaan?
- Orja. Maaliman paras käsilläänseisova orja.
- Simpauttaja vai?
- Ei kun Armas Aallontie.
Imppa meni antamaan sillen kättä.
- Ryynänen, han sanoi.
- Aallontie, Simpauttaja sanoi.
Simpauttaja otti pollitupakka-askin taskustaan ja alkoi survoa sitä nokiseen holkkiin. Joku auto tyytyytti Härkösen pi-hassa. Simpauttaja kohotti hitaasti paansa ja katsoi aanen suuntaan.
- Tä! se sanoi kovalla äänella kuin ne olisivat sille tyytyyttäneet.
- Minutki on sitten pestattu tahan talloon, Imppa kertoi. Se sytytti tupakkansa ja katseli Imppaa, Imppa näki etta silla oli kierot silmät.
. - Qotsä juovuksissa? se kysyi, sieraimista puhaltui savua. - En. Miten niin? Imppa nauroi.
Se katseli kynsiään kulmat kurtussa ja kallistellen päätään. Sillä oli päässä musta baskeri jossa oli reikä päälaella, reiästa törrötti vaaleaa kuin karrelle palanutta harjastukkaa.
- No muuten vaan. Nimittäin humalaiset ja hullut tullee tähän talloon töihin, muut ei. Täytyy miun tehä tästä omat johtopäätökseni mutta ei sitä passaa sannoo. Vanhaisäntähan on täys holisti, se sanoi sitten.
- No tunnenhan minä Jollen. Vaan Joukohan tässä on joka hommat hoitaa.
- No sitäkin se välillä latvasta heippaa. Piti sen takia karja hävittää kun se nai ne. Ja vanhaemäntä ei tee muuta kun itkee kadonneihen moonisten perrään ja talon tytto on yks natkuperse, vanhan kansan mätäspillu, Simpauttaja puhui vakavana.

- Vai niin.
- Työtä saapi tehä niskalimassa eikä palakkaa tule vaikka luvataan. Tunnetsä Vääräpää-Armaan Lieksasta? Se mikä kulukee pää kallellaan näinikkäästi, näinikkäästi näin kun on tullu rapnelli ohtaan. No se oli ollu täällä seihtämän kuukautta eikä saanu muuta palakkaa kun aamullapitkäänmakkoojan nimen. Tilipäivän seutuvilla vanhaisäntä kulettaa tommosen vaaksanpaksusen satastukon naamas läheti ja sannoo jotta rahat ne vähenee vaan ei lopu. Sit se päästää helevetin väkevän konjakkipierun ja sannoo että eipäs kehatakkaa nyt aamutuimaan syyvä, syyvvään sit illalla enemmän ja parempaa kun on vielä tilipäiväkin. lllalla se sitten sulattaa markariinia kattilanpesuvetteen ja sannoo jotta nyt pantiin elämä risaseksi. Jos sattuu vielä olemaan hovelillä päällä niin saattaapa juutas vielä tarjota puol korkillista vesisekkoo kissaviinoo ja kieltää hukkumasta, ui ui pikkupiru vaan elä huku.
- No nuuka kuuluu olevan.
- Nuuka. Kerran se kuuluu lähettänneen Pekka Kuuselle nootin jotta ne pienentäs pullojenkorkkia parilla jengalla jottei kaikki viinat kulu loppasuille renginretaleille. vääräpää-Armas kerto, se joka kulukee paa talleen kierossa, talleen, Simpauttaja sanoi ja mallasi paa olkapaata vasten väärällään. Imppa meni sen ohi aittaan. Siellä näkyi hämärässa kaksi laveria ja pöytä ja tuoli. Pöydälla oli suopursuja vaasissa. Seinälla riippui Simpauttajan puku ja valkoinen paita hengarissa. '
- No tämäkö se on se nukkumapaikka? Imppa kysyi.
- Tämä. Vaikka ei se oo muuta varten kun härnyyksi.
- Härnyyksi?
- Niin jotta vituttas työmiehia enemmän. Jos sinä määt sanomaan niille jotta pitäs keritä jossain välissä nukkummaan niin ne kyssyy jotta mitä se semmonen on, pannaanko siina pää nuinikkaasti vai näinikkäästi. Tässä talossa on makkuulla vaan vanahat reenjalakset navetanylisillä ja nekin kuuluu olevan vain painona kerpuille joissa kuivatellaan vasikanlihoja.

- Elä jumalauta!
- No varmasti sano mustilaespoeka vihillä. Sie kun illalla ohiset satakilosen säkin alla niin vanahaisänta tulloo hirmuhumalassa persiille potkimmaan. Sit mennee neljä tuntia etkä sie kuule uskalla puhhuu nukkumisesta kun vertauskuvien kautta. lllalla kymmenen aikaan sie vihjailet saatana verissäpäin jotta pimmee tulloo pimmee tulloo vaan tehä pitäs. Isäntä kiskoo kilonpainosen kultakellon lahvista ja sannoo jotta täytyy myöntää täytyy myöntää mutta kuokippas puoliselle männessäs toi niitynpuolikas ja perkkaa kisotellessas toi piirioja. Puolen yön paikkeilla se tinttaa sua jatsarilla munille ja sannoo etta joks se perkele rupeepäillä riivanteilla virsu lipsuun saatana. Ja sie konttaat viimesilla voimanrippeillas turnaskuoppaan mutta siut vejetään kantokoukulla pellolle ja pönkitettään raktorin pukille ja sanotaan että nyt nuku laiskajaakko mutta paa saranpäissä herätyskello soimaan.
Imppa katseli Simpauttajan pitkää jännekästä olemusta. Villiminkin pää ja naama kun lankunsarvi, poskilla virnottavat orkoset. Istui siinä nilkoillaan kyykkien ja silmät kieroina paaluussa kuin vanhan kansan sysipirulla. Kahden kämmenen levyinen rosvosudenselkä ja tukka keloutunut ja kuloutunut ja puolet hampaista säpäleinä. Pitkanmatkanjuoksijan kintut ja kyläsepän käsivarret ja kädet ja jalat kuip köydensolmut; Impalle tuli mieleen joku peikko tai peijooni, metsanryöttilas, joka nukkuu yöt puissa ja koloissa ja vetäytyy aamulla esiin kaulaansa ujutellen ja imee juuriairannut suupielissä. Heittelee ihmisiä kävyilla ja paskantaa niskaan.
- Mikähan mies se on? Miks sullon semmonen nimi? Imp-pa kysyi.
- Elä kysy niin hankalleeta. Tapu, Simpauttaja sanoi.
- Mika tapu?
- No tapu. Ei saa sannoo.
- Miksei? Sen mie tiijän jotta sie oot jostai muuvalta ja vähä hullu.

- Hoo, sano hullut rengit. Hulluksihan minnuu on muutti hullut sanona vaan eivät oo sen viisaammiksi tulleet, Simpauttaja sanoi ja laiskitikoita käsivarsistaan. Kärpäset se näkyi pyörittavän pieniksi palloiksi ja viskaavan luunapilla pois.
- Mina oon tuon Ollinsalmen takkoo, Imppa kertoi.
- Jaa.
- Isäukko käski pitkin tietä.
- Elä.
- Minä ajattelin että ei tartte monta kertaa kaskee.
- Joo joo.
- Että sillä tavalla.
- Kyllä.
Kun he sitten lähtivät syömään, otti Simpauttaja nurmikkopolulla tanssiaskeleita pää haaveellisesti kallellaan ja kädet kuin olisi ollut nainen sylissä.
- Kun metsien humina se soi, se lauloi.
Pihamaalla se pysähtyi nurmelle jätetyn apulannanlevittäjän luokse ja rupesi sitä eri puolilta kurkkimaan ja kopeloimaan. Sen kaulassa leuan juuressa oli vaalea rantu. Veitsenviilto toledolaisyön kurkunleikkaajien jäljiltä, Imppa mietti. Kierosilmainen syndikaatinpomo siinä pirtuhanikkaa etsimässä.
- Ai ettäkö Tytönniitylle salaojaputkentekkoon, Imppa sanoi. - Mistähän sehi niitty on semmosen nimen saanu?
- Ne on nainu entiset isännät siellä piian hengiltä ja polokasseet lähteeseen. Kuulu olevan siellä vieläkin soaneen näkösena. Pussihousut kato seipään nennaan ja siittä vaan murikkaa sullaan lihhaan, se puhui pää koneen alla. Se ei näyttänyt varovan yhtään vaikka koneesta tarttui rasvaa ja apulannan pölyä käsivarsiin.
- Tunnetko sinä Taivaisia siitä läheltä?
- En. Miten niin?
- No muuten vaan. Kävin tullessa siinä kahvilla.
He lähtivät menemaan taloon. Pääskyt tekivät pihamaan päällä syöksyjään ja viserryksen jälkeen aina narisivat. Pihalla oli kukkaistutuksia. Eteisen yhtä seinustaa kierteli humalat salkojensa varassa.
- Komia akka sillä Taivaisella, Imppa viela sanoi.
- Elä. Ootko runkannu sen nimmeen aamen?
- En minä siksi.
Simpauttaja meni eteiseen edella. Imppa ajatteli sitä että on niin ison ja kuuluisan talon tyomies ja menee nyt toisen työmiehen kanssa syömään. Eteisen hämärassä näytti Simpauttaja muistavan jotain ja pysähtyi niin äkkiä että Imppa käveli ajatuksissaan sen selkään.
- Alä nyssaata mua heti takaapain nai, se sanoi kovalla äänella ja nauroi perään suu auki ja kurkussa pihisten. Kun he menivat tupaan niin Impan mielessä kävi että kun Simpauttaja on totinen ja katselee jotain pää pystyssa, sillä on silmissä julmankiero sininen leimahdus.

Tarinat

Tommi 29.1.2003