Silli

 
Sillifileitä (vähäsuolainen islannin silli) vadille. Ympäröidään suolakurkuin, punajuuriviipalein, munan siivuin, kapriksin, sipulirenkain. Ympärille pannaan pari kulhoa kastiketta.

Kastike 1

Öljyä
Etikkaa
Sitruunaa
Sinappijauhoa

Kastike 2

Ranskankermaa
Etikkaa
Suolaa
Pippuria

Silli-iltaan kuuluvat ehdottomasti snapsit. Kylmää viinaa kurkkuun. Eli viinapullo kannattaa säilöä pakastimessa. Ruokajuomaksi voi hörppäillä vettä tai olutta. Vinkkubileet ovat asia erikseen. Graavattu lohi sopii hyvin lisukkeeksi. Sillin kanssa syödään uusia perunoita. Jos haluat pitää silli-illan syksyllä, talvella tai keväällä, kiehauta uusia perunoita (n. 38 sekuntia) kesällä, anna perunoiden kuivua pari tuntia ja pakasta. Näin saat vuoden mustimpanakin aikana uusia pottuja.

Currylla maustettu silli

3 sillifilettä liotettuna ja kuivattuna ja paloitettuna n.2 cm leveiksi paloiksi
2 sipulia/purjoa
1 tl currya
Liemi
11/2 dl vettä
2 dl sokeria
1 dl väkiviinaetikkaa
muutama rouhittu valko- että maustepippuria
Kiehauta liemiainekset ja jäähdytä.
Pane tölkkiin kerroksittain silliä, sipulia ja currya
Kaada liemi päälle ja laita jääkaappiin maustumaan n. 1 vrk:n ajaksi

JUSSI JURKAN SILLI


Kerroksittain sillipaloja ( fileet on liotettu, kuivattu ja paloiteltu) sipulihakettta, tilliä ja smetanaa/ranskan kermaa tai kermaviiliä. Purkki maustumaan jääkaappiin n. 1 vrk:n ajaksi.

Jussi Jurkan elämän urotöitä olivat tämän reseptin kehittäminen ja luutnantti Lammion rooli Tuntemattomassa Sotilaassa.


Smetanasilli
Keittokirjaan

Tommi 17.10.2002