Pohjois-Amerikassa keväällä 2004

Päätimme lähteä Esa Eerolan kanssa talvilomalle. Pidettiin suunittelupalaveri ja päätettiin matkan suurista linjoista. Vähitellen kohde hahmottui Yhdysvaltain Floridaksi. Ostimme edestakaiset lentoliput Miamiin 4.-19.3.2004. Tutkimme internetistä, kirjoista ja videoista kohdettamme. Teimme alustavan käsikirjoituksen. Emme tehneet liian tiukkaa - olimmehan lähdössä lomamatkalle. Tutkimme lähinnä kohteen tarjoamia mahdollisuuksia.

Lensimme komeasti Helsingistä Miamiin business-luokassa. Meidät oli päivitetty Finnairin toimesta liikematkustuskelpoisiksi. Penkit olivat hyvät. Lisäksi kullakin oli oma TV-ruutu. Minä katsoin Sibelius -elokuvan. Olinkin ajatellut katsovani sen joskus lähitulevaisuudessa. Eipä tarvitse katsoa enää. Onneksi en tullut ostaneeksi sitä myöskään DVD:nä.

Olimme pari päivää Miamin keskustassa etukäteen varaamassamme hotelli Dupont Plazassa. Otimme löysät pois, kuten sanonta kuuluu. Kävimme
latinaiskortteleissa ja tutustuimme paikallisiin kuninkaisiin, vähän niinkuin sattumalta. Little Havanaan kehotettiin olemaan menemättä varsinkin iltaisin. Paikan päällä mustat miehet kehottivat lähtemään sieltä pois, koska olimme valkoisia. No, koti on yleisin ihmisten kuolinpaikka, Little Havanaan tuskin kovin moni suomalainen on kuollut, muita kylläkin - ja paljon.

Hotelliin palattuamme olimme nälkäisiä kuin sudet. Tilasin pizzaa paikallisesta noutopizzasta. Arvelin, että jättipizza puoliksi riittäisi meille kahdestaan. Hinta oli mielestäni aika arvokas 29.99. Jonkin ajan kuluttua huoneen oveen koputettiin ja menin avaamaan. Pizzalähettihän se siellä oli. Pizza oli ainakin metrin halkaisijaltaan. Amerikassa kaikki on suurta, etenkin ruoka-annokset. Annoin typertyneenä kaverille 30 taalaa. Kaveri ihmetteli olinko tässä todellakin hänen tippinsä, yksi centti. Muistin samassa, että Amerikassa palveluhenkilökunnan palkat perustuvat yleensä osaksi tippeihin ja menin äkkiä noutamaan kaverille muutaman taalan setelin.

Lauantaina vuokrasimme auton, Honda Civic 2004, amerikkalaisin varusteluin. Pyörimme autolla jonkikin aikaa Miami Beachilla (South Beach) ja suuntasimme nokan etelään Key-saarille. Sinne menee maailman pisin valtatie valtameren päällä. 190 kilometria särkkiä. Key-sana tulee espanjankielisestä  sanasta cayo - särkkä. Key Westissa oli poskettoman kallista yöpyä, kävin kysymässä majoitusta Hemingwayn talon (407 Whitehead street) viereisestä hotellista; 250$ / yö. Emme halunneet maksaa lystistä posketonta hintaa ja lähdimme takaisin päin. Papa Hemingwaylle tuli aikanaan patti kainaloon. Kun se alkoi märkimään, hänkin halusi lähteä äkkiä pois Key Westista - "Ennemmin syön apinan lantaa, kuin kuolen Key Westissa". Sitä ohjetta mekin noudatimme.

 Ajoimme Islamorada-särkälle, jossa yövyimme Bonefish Motors -motellissa (100 $ / yö). Kävin ostamassa huoltoasemalta kolmen vartin pullon vodkaa. Se oli ihmepullo, kesti kuukauden tyhjentää se. Matkan ainoan uintiretken tein motellin uima-altaalle, yöllä. Aamun valjettua ajoimme Key Largoon, suurimmalle Key-saarista, mutta majoitus, missa tilaa oli, oli kallista. Key Largolla viettää eläkepäiviään Humphrey Bogartin elokuvasta tuttu "African Queen". Alus on valmistunut  v. 1911 - vuotta aiemmin kuin Titanic upposi. Elokuvaa "Key Largo" puolestaan ei filmattu Key Largolla.

 Ajoimme Miami Beachille. Kävin kysymässä ainakin sadasta hotellista sijaa majatalossa. Alueella oli sankoin joukoin amerikkalaisnuoria viettämässä spring breakia - sikäläistä hiihtolomaa. Missään ei tuntunut olevan tilaa. Vihdoin tärppäsi. Saimme huoneen Malabu-hotellista. Huone on kuulemma hotellin paras, siksi siinä oli jonkin verran kalliimpi taksa kuin muissa huoneissa. Huoneesta teki parhaan se, että siitä näki valtamerelle. Toden totta, ikkunasta katsottuna pieni kaistale merta näkyikin talojen välistä.

Seuraavan päivänä kävimme  Monkey Junglessa, parikymmentä mailia (35 km) Miamista etelään. Tietenkin taas Highway Onea pitkin.
Kalevi Härvä markkinoi tietä Kummelissa. Siella olikin vekkuleita apinoita. Paras oli tietenkin King, 350 paunainen (160 kg), 35-vuotias gorilla. May, 18-vuotias orangutangi, soi jaatelöä, jota sille annoimme. Englanninkielessä on kaksi apinaa tarkoittavaa saa: monkeys - kynnettömät ja apes - kynsiniekat.

Kavimme aamiaisella Juutalais-homo-kasvisravintolassa, tarjoijat olivat kaikki juutalaisia, homoja ja vegetaareja. Niilla oli pienet munat. Siispä söin kolme munaa kahden sijaan ja kuuman kaakaon. Lisäksi poytään tuotiin kolme sämpylää ja neljä voinappia. Sain jaossa puolitoista sämpylää ja kolme voita. Kaakao oli hyvää, mutta kuumaa. Poltin kitalakeni imiessäni sitä pillilla. Juutalaiset ovat ihan mukavaa jengia, mutta vaan älyttömän tyhmiä. Homot ovat älykkäitä, mutta vittumaisia. Vegaanit varmaan sitten ovat tyhmiä ja vittumaisia.

Päivällä menimme syömään BubbaGump-ravintolaan katkarapuja eri muodoissa. Liityimme jäseniksi katkaravunsyöjien ritarikuntaan. Vaatimus: Jäsenet syövät sekä pään että pystön. Amerikassa kaikki on suurta, etenkin ruoka-annokset.

Illalla piti mennä mennä American Airlines Arenalle kattomaan NBA-korismatsi Miami Heat-Orlando. Lähtö epäonnistui, koska väsähdimme hotellihuoneeseen runsaan aterian jälkeen. Kyselin kuuden aikaan Esalta jaksaisimmeko lähteä tarpomaan areenalle. Päätimme pienten nokosten olevan vielä tarpeen. Seitsemältä totesimme, että ottelu oli jo alkamassa. Puoli kahdeksalta totesimme, että tärkeintä ottelussa olisi tietenkin NBA-fiilis - ei niinkään itse peli. Ajattelimme levätä vielä hiukan ja mennä fiilistelemään lopuhetkille. Totesimme yhdeltätoista matsin olevan jo ohi ja päätimme nukkua aamuun. Heräsimme tietysti aamulla kukonlaulun aikaan ja otimme vastaan uuden paivan uusine haasteineen. Ryhdyimme laatimaan sotasuunnitelmaa päästä perjantaiksi Torontoon. Mittavien kartoitustöiden jälkeen päädyimme vuokraamaan avoauton ,ajamaan sillä Tampaan, etsiä lentokenttä ja sen jälkeen motelli jostain Tampasta, josta olisi aamulla lyhyt matka kentälle, josta lentomme lähtisi.

Saimme vuokralle punaisen Avo-Mustangin. Koska meillä oli päivä aikaa, ajoimme valtatie 41:tä pitkin Evergladesin kansallispuiston läpi. Ajoimmepa vielä erästä kinttupolkua - Loop Routea - pitkin suon läpi. Sillä reitillä oli hurjasti alligaattoreita - Ja isoja. Muualta Floridasta kyyditään tuolle alueelle ylisuuriksi kasvaneet pedot. Alligaattoreita oli tien vieressä ja tiellä. Vasta illan suussa saavuimme Tampaan. Kävimme tarkastamassa lentokentän, vuokra-autojen palautus oli järjestetty suoraan lentokentälle, joten tehtävänä oli etsiä enää majoitus. Ensimmäinen lupaava motelli oli kuitenkin mielestämme liian hinnakas - joten päätimme etsiä vielä. Ajoimme mustien asuttamalla slummialueella ja mielessämme heräsi ajatus paluusta takaisin kalliina pitämäämme motelliin. Kävimme kysymässä kuitenkin yhtä motellia. Motellinpitäjä oli todellinen punaniska. Hän tarjosi kahden tyyppistä huonetta: siistimmällä puolella ja ei-niin-siistillä. Hinnan ero oli vain kahdeksan taalaa, joten otimme siistin. Se lienee ollut hyvä valinta, koska "siisti" huonekin vilisi torakoita.

Aamusella sitten luovutimme huoneen ja suuntasimme kentälle. Vaikka motelli oli kentän vieressä, täytyy muistaa, että välimatkat Amerikassa ovat pitkiä. Matkaa kentälle oli 20 mailia.

Kanadan tulli ei ollutkaan sellainen läpihuutojuttu kuin täällä Euroopassa on totuttu. Vaikka kieltä ymmärtääkin ,vaikeuksia tulee käsittää mitä ventovieras tullivirkailija tekee sellaisella määrällä yksityiskohtaista tietoa suvustani.

Serkkuni tuli vastaan Toronton kentälle ja ajoimme Eeron asunnolle viemään reppumme ja hieman hengähtämään. Sitten lähdimme katsastamaan Niagaran putouksia USAn rajalle. Eero oli ollut edellisiltana syömässä suomalaiskiekkoilijoiden Tommi Santalan ja Kari Lehtosen kanssa Hamiltonissa. Nämä pelasivat Chigagon AHL-joukkueessa ja olivat pelireissulla Hamiltonissa. Heillä oli ollut sitten pelin jälkeen vapaailta. Molemmat kutsuttiinkin ylös (NHL:ään) pelaamaan. Kartalla tietysti alas, koska he pelaavat Atlanta Trashersin organisaatiossa.

Illalla kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa kananpojan siipiä ja juomassa pari kannullista olutta. Siellä nimittäin tuodaan pöytään iso kannu, josta pöytäseurue itselleen kaataa juomansa. Ihan hyvä systeemi - sanoisin. Ruoka-annos oli taas valtava - Amerikassa kaikki on suurta, etenkin ruoka-annokset.

Seuraavana aamuna Eero kävi aamujäillä ja tuli valmistamaan meille maukkaan pasta-aterian. Söimme hyvällä ruokahalulla.

Illan suussa lähdimme Eeron kyydissä Areenalle. Pelin alkuun oli vielä pari tuntia, joten menimme paikalliseen pubiin juomaan muutaman kolpakon. Olut olikin todella halpaa, vain pari Kanadan taalaa tuoppi. Ennen ottelua kävimme vielä internetkioskissa lähettämässä seuraavan päivän lentotietojamme Annelille ja Onnille.

Hamiltonin halli vetää tuollaiset 18-20 000 ihmistä ja se on puitteiltaan upeampi kuin mikään suomalainen halli. Kävimme noutamassa kutsuvierasliput Viitasuden nimellä lippuluukulta menimme sisään. Otimme testimielessä oluttuopit, hinta olikin kivunnut yli nelinkertaiseksi edelliseen paikkaan verrattuna.

Jääkiekkoottelu on Kanadassa enemmän perhetapahtuma, kuin mihin Suomessa on totuttu. Katsomossa on lapsiperheitä. Hamiltonin Bulldogit karkasivat heti alussa johtooon. Vastustaja Rochester Yhdysvaltain puolelta tuntui olevan alakynnessä. Takanamme oli äänekäs Bulldoggien kannattaja ja omaksuinkin häneltä kannustushuudon: "Go Doggies Go! Let's dominate!". Jokaisessa erässä oli tappelu. Tappelu eroaa euroopalaisesta siten, että tappeluun osallistuu tavallisesti kaksi pelaajaa. Muut seuraavat sivusta, myös tuomarit. Kun toinen tappelija on saatu jäähän, tuomarit menevät erottamaan riitapukarit. Molemmat saavat yhtälaisen rangaistuksen, kaksi minuuttia, syy: tappelu (ei väkivaltaisuus).

Ottelun lopulla Rochester kuroi Buldoggien etumatkan kiinni ja peli päättyi tasan 4-4. Eerolla oli kaksi avointa maalintekopaikkaa, mutta viimeistely ei tällä kertaa onnistunut. Päätössummerin soitua menimme lehdistöpasseillamme lehdistöhuoneeseen. Siellä tarjoiltiin maukasta lähdevettä. Nopeasti Eero tulikin hakemaan meidät ja lähdimme hallilta. Ajoimme auton parkkihalliin ja kävelimme illallisravintolaan. Otimme Eeron kanssa alkuruuaksi ostereita ja pääruuaksi paistettua ankkaa. Elävän osterin nielaiseminen on mieltä ylentävä kokemus, sitä kannattaa kokeilla, jos siihen tarjoutuu tilaisuus. Halusin ankan paistettuna roseeksi. Sitä termiä ei ilmeiseisti englannin kieli tunne, mutta löysimme tarjoilijan kanssa oikean termin, raw-medium (raaka-puolikypsä). Koska joimme illaisen yhteydessä punaviiniä, ajoimme taksilla Eeron huusholliin.

Eero lähtikin sitten naapurin venäläismiehen kyydillä hallille kokoontumiseen. Edellisenä päivänä oli ollut epäselvää päivän ohjelma, mutta edellisillan tasapelistä seurasi rangaistus. Päävalmentaja Doug Jarvis komensi täyteenpantavaksi jääharjoitukset. Jarvis on valittu NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi. Siitä juontunee Bulldoggien puolustava pelityyli.

Meille Eero tilasi limousinen kuljettamaan meidät Toronton kentälle. Limousine olikin hulppea Mercedes-Benz 600 SEL. Eeron soittaessa joukkueenjohtajalle, panin merkille hänen itsestään käyttämä nimi - Sumo. Eero tai Somervuori  lienevät aika vaikeita lausuttavia englanninkielisille.

Toronton kentällä oli jotakin sähläystä, meiltä kysyttiin onko meillä jotakin sitä vastaan, että lennämme Minneapolisiin business-luokassa. Emme panneet hanttiin. Minneapolisin kenttä on savuton. Kolmen tunnin venttailu siellä kiristivät hermoja. Minneapolis-St.Paul -kentällä aikaisemmat kuvat katosivat kamerastani Minnesotan ilmanalaan. Ei mikään ihme sillä Minnesota on läntisin alue, jossa olemme Pohjois-Amerikassa koskaan olleet.
Siellä oli ainoa pieni välirikko keskenämme koko reissun aikana. Luultavasti se, että reissun edistyminen vaatii yhteispeliä, sai meidät toimimaan sopuisasti. Muuten minun on ainakin hyvin vaikea kuvitella olevani riitelemättä pari viikkoa. Onneksi löysimme turvatarkastuksen kautta tien ulos, jossa saatoimme käydä vetäisemässä sauhut. Se rauhoitti.

Kone saapui Tampaan vasta puolta tuntia vailla puolen yön. Tätini Anneli ja hänen miehensä Onni olivatkin meitä vastassa kentällä. Ajoimme 30 mailin matkan heidän kotiinsa Clearwateriin.

Seuraavana päivänä eli maanantaina Katajaiset ajeluttivat meitä sight seeing -kierroksella Tampan ympäristössä.

Kävimme ensin Leenan luona tutustumassa floridalaiseen puutarhan hoitoon. Siellä oli Leenan sisar visiitillä Suomesta, hän tuli myöhemmin samalla lennolla kanssamme Suomeen.

Seuraavaksi ajoimme Risto Seppäläisen lukaaliin. Hän asuu komeassa talossa Treasure Beachin kupeessa.

Seuraavaksi menimme Pieriin katselemaan tornista pelikaaneja. Anneli näki dolfiininkin loikkaavan vedestä ylös.

Sitten ajoimmekin St. Petersburgiin katsomaan Katajaisten vanhaa taloa. Yhden talon pihalla oli vanha mies sähköpyörätuolissa. Onni totesi:"Katsohan, tuo mies istuu edelleen tuossa". Katajaisten vanhaan taloon oli tekeillä julkisivuremontti.

Esasta oli varmaan hieman outoa olla katselemassa kukkia ja taloja kolmen eläkeläisen kanssa. Esa ei tietääkseni ole kovin hortonomisesti suuntautunut. Saatan olla väärässä.

Sen jälkeen ajoimme St. Petersburgin maamerkkiin numero YKSI, Skywayn sillalle. Silta on 187 jalkaa korkea. Toinen maamerkki oli itkevä madonna kirkon seinässä. Se lukeutuu jonkinlaiseksi ihmeeksi, koska sitä ei tiettävästi kukaan ole piirtänyt. Clearwaterin Madonna syntyi yllättäen kosteuden vaikutuksesta liiketalon lasiseinään ja sitä ovat käyneet katsomassa sadattuhannet turistit vuosittain.

Kiertoajelun lopuksi Katajaiset tarjosivat meille ruuan kreikkalaisessa ravintossa, Esa söi täytettyä kananrintaa, me muut pariloitua vasikanmaksaa.  Alkusalaatti oli seisovasta pöydästä. Se oli hyvin monipuolinen ja runsas. Amerikassa kaikki on suurta, etenkin ruoka-annokset.

Sitten meidät kyydittiin mahtavaan ostoskeskukseen (Countryside Mall). Esa osti vaatteita ja minäkin sain ostettua jotakin tarpeellista, Tiinalle syntymäpäivälahjaksi mustat, helvetin hienot Tommy Hilfigerin lenkarit. Ne olivat juuri sellaiset kuin olin mielessäni speksannut. Minulla ei siis ollut ihan selkeää visuaalista mielikuvaa kengistä, mutta olin laatinut mielessäni guide linet ja kengät sopivat tähän määritelmään kuin nakutettu. Ostin myös chilimaustetta,  Floridan road mapin, baseball-mailan ja -pallon Venlalle, Calvin Kleinin boxerit ja aluspaidan itselleni. Ostin itselleni myös Levi's silver tab Carpenter-farkut. Kävelimme Mollilta takaisin tänne Katajaisille. Onni piirsi meille kartan ja se oli yhtä hyvä kuin skitsi kesällä Paikkarin torpalle Sammattiin. Löysimme suoraan perille.

Tiistaina oli sadepäivä. Onni ja Anneli veivät meidät Bushgardensiin Tampaan. Busch Gardens on Särkänniemen huvipuiston ja eläintarhan välimuoto, sen omistaja on suuri Anheuser Busch olutpanimo ja kävijöita on noin 6,5 miljoonaa henkilöä vuodessa. Busgardensissa on kymmenen hurjaa vuoristorataa ja kosolti eläimiä: valkoinen ja tavallinen tiikeri, kirahveja, virtahepoja, leijonia, sarvikuonoja, hyeenoja, norsuja, gorilloja, apinoita ja käärmeitä, vain muutamia mainitakseni. Eero meille suositteli Bush Gardensia. Hän oli kesällä ollut siellä Janne Laukkasen kanssa ja he olivat oikein juosseet vuoristoradasta toiseen Jannen vaimon kaitsiessa lapsia.

Keskiviikkona oli golf-päivä. Aamusella kävimme ostamassa Esalle uuden, hienon golf-setin. Visa-kortin kanssa tuli ongelma. Luottoraja oli ylittynyt matkamme aikana. Visan kanssa matkatessa kannattaa muistaa luottoraja. Olin 1990 Thaimaassa tulla hulluksi saman ongelman kanssa. Meni monta päivää silloin ennen kuin tajusin, että oli kysymyksessä luottoraja.  Onneksi Onni saattoi lainata Esalle rahat gof-settiin ja pääsimme viheriölle vesikaupan kautta. Amerikassa haetaan juomavesi markettien edustalta juomavesisäiliöistä.  Vesijohtovesi sisältää runsaasti kalkkia. Kun käy suihkussa pari viikkoa vähintään kerran päivässä, hiukset ja kynnet kasvat paljon. Hiusten puolesta näytän erehdyttävästi 60-luvun rokkarilta ja puuhun kiipeäminen sujuu vaivatta. Jouduin heti Suomeen palattuani käymään parturissa Karzalla. Karza leikkasi vain tukan ja kehoitti hakeutumaan manikyyrille kynsien lyhennykseen.

Esa, Anneli ja Onni pelasivat, minä toimin riderina eli ajoin golf-autoa ja pidin kirjaa. Opettelin golfin salaisuuksia aitiopaikalta. Puissa hyppeli foxsquirrelleja (tieteelinen nimi Sciurus niger)  - kettuoravia, ne eivät ole saaneet nimeään siitä, että ne söisivät kettuja, vaan ovat ketunnäköisiä ja-kokoisia.

Golf-auton kuljettaja on tosiaan rider - eikä driver. Driver on isoin puumaila, jolla lyödään aloituslyönti tiiltä (pidike johon golfpallo asetetaan aloituslyönnissä). Rider-nimi lienee tullut siitä, että ennen golf-autoja, golffarit käyttivät hevosia tai polkupyöriä matkatessaan golf-kentällä.

Illalla Esa soitti Luottokuntaan ja nostatti luottorajaa, pääsimme vuokra-autolla Miamiin. Olisi ollut ikävä matkustaa Greyhound-bussilla 12,5 tuntia ja 10,5 tunnin lento päälle. Vuokra-automme oli tällä kertaa punainen Pontiac Grand Am. Ajoimme Tampasta Floridan halki valtatie 60:ä West Palm Beachille ja Floridan itärannikkoa alas Miamiin. Matkalla kävimme täydentämässä tuliaiskasseja suurissa ostoskeskuksissa; cd-levyjä, radioita, pattereita, vaatteita ja luita.

Amerikassa on suhteellisen helppo suunnistaa tiellä, kun ensin älyää systeemin. Ylhäällä olevassa opasteessa mainitaan risteävän tien nimi. Tietä, jota parhaillaan ajaa, on vaikea havaita mistään. Liikennevaloista oikealle saa kääntyä punaista valoa päin, ellei sitä ole erikseen kielletty. Jos on neljän samanarvoisen tien risteys, risteykseen tulee pysähtyä. Risteykseen ensin ajaneella on etuajo-oikeus. Koulubussin ollessa pysähtyneenä, sen viereen tulee aina pysähtyä. Amerikassa kaikki tuntuvat osaavan ajaa liikenteessä, tunareita liikenteessä ei juuri ole. Väylät ovat leveitä (amerikkalaiset autotkin ovat toki keskimäärin leveämpiä). Liikenteenkäyttäjät ovat kohteliaita ja antavat latua.

Miamin kentällä oli pienoisia vaikeuksia löytää Budgetin palautusalue, siksi huonoja olivat opasteet sinne. Vuokraamolta oli Budgetin bussikuljetus kentälle.

Onni oli lentänyt edellisenä torstaina Helsingistä Miamiin. Joku nainen oli sanonut toiselle: "Te olette aivan Pirkko Mannolan näköinen". Toinen vastasi: "Mutta minähän olen Pirkko Mannola!". Pirkko Mannola näytti olevan paluulennolla meidän kanssamme.

Lensimme Suomeen. Reissu meni käsikirjoituksen mukaan. Reissukuvia panttasin vuoden, mutta nyt uskalan ne paljastaa. Saatanasti rohkeutta se vaatii vieläkin.