Pääsiäinen 2005
Pääsiäisviikon jokaisella
päivällä
on oma
nimensä. Pääsiäisaika alkaa varsinaisesti
palmusunnuntaina, jolloin Ilvekset
löivät Jokerin kotonaan. Edeltävänä
päivänä,
Lasarus-lauantaina
olimme serkkujeni kanssa Hakamettässä katsomassa kun
Kärppä kaatoi Tapparat 2-3, TPS löi Turussa Kerhon 3-2.
Malkamaanantaina IFK voitti uuden
valmentajansa johdolla
vihdoin Lukot 4-3, Lukot olivat jo 1-3 johdossa, mutta Fööni
sai joukkueensa ruotuun.
Tikkutiistaina
Kärppä hävisi
Tapparoille kotonaan 0-1. Minä olin seuraamassa Kerhon 4-1 voittoa
Turun koneesta Janiritarihalissa.
Kekkulikeskiviikkona
lähdin
Hakamettään seuraamaan toistamiseen Kärpän otteita.
Sehän voitti 1-5 ja ritarit ottivat toistamiseen pataansa
Turussa 3-2. Lähtieesäni tapasin Hämeenlinnan asemalla
jäähallin huoltomiehen, joka sanoi tuntevansa Kerhon
pelaajat, Holrenin ja kaikki. Muttei hän niistä sanonut
välittävänsä, hän on niin
leipääntynyt. Ajaa vaan jääkonetta ja korjaa
rikottuja paikkoja.
Kiirastorstai
Piinaviikon erityinen päivä oli kiirastorstai, jolloin
suomalaiset ajoivat pois kiiran ts. pahan hengen.
Sytyttämällä savuttavia tulia yritettiin karkottaa
talosta paha. Ajamalla pois kiira saatiin myös käärmeet
ja sammakot pysymään pihapiirin ulkopuolella. Äitini
ehdotti tyttärelleni nimeksi Kiiraa,
Äitini on alunperin karjalaisia. Hän tosin syntyi Talvisodan
aikaan evakossa Jokioisissa, mutta välirauhan (äitini nimi on
Rauha) aikaan perhe muutti takaisin Karjalaan, tällä kertaa
Kiimajärvelle, jossa he asuivat jatkosodan aikana. Sieltäkin
piti sitten vähin erin peräytyä. Alueluovutusten
jälkeen perhe asettui Hämeenlinnaan.
Karjalassa
pääsiäisenvietto on varsin perinteikäs.
Siellä virpojat uhkaavat ihmisiä: "Jos et luppaa munnaa, ni
haukka syöp siu kannais!" Virvottavan lupaus: "Luppaan, luppaan,
luppaan!" Pientä mielikuvitusta käyttäen uhkaus
kävisi puutteesta kärsiville
aviovaimoille.
Kävimme vaimon ja kälyn kanssa noitaroviolla
Mantereenlinnalla
koirastorstaina.
Hain paluumatkalla Venlan tarhasta. Suksilla tietenkin.
Tarhassa tehty musta hattu piti saada kotiin
pääsiäiseksi. Panin pipon
taskuuni ja hiihdin musta hattu päässä kotiin.
Naapureita varmaan hirvitti.
Pitkäperjantai
Nappulahiihto
Aloitimme Venlan kanssa aamun varsin vauhdikkaasti. Venla osallistui
Hämeenlinnan pilkkimestaruuskijoen ohessa järjestettyyn
nappulahiihtoon . Venla osallistui kuusivuotiaiden tyttöjen
sarjaan.
Hiihtolatu kiersi pienen lenkin katuman jäällä, kolmisen
sataa metriä järjestäjän ilmoituksen mukaan.
Kilpailijat lähetettiin ladulle minuutin välein. Kannustin
Venlaa huudoin. Kun loppukaarteessa huusin: "Tsemppiä Venla!",
tämä pysähtyi ja katsoi minmuun kysyvän
näköisenä. Tsemppi oli Venlalle ilmeisesti vieras termi.
Huoltojoukkojen ja kilpailijan kommunikaation tulee olla
selkeää ja ennalta sovittua. Minun tulisi ilmeisesti
mennä uudestaan sotaväkeen oppiakseni taistelutaktiikan
alkeita edes auttavasti.
Venla voitti sarjansa Hämeenlinnan mestaruuden. Kultamitalin
lisäksi jaossa oli mukavia palkintoja. Venla sanoi ottavansa
mitalin mukaan tarhaan tiistaina. Ilma oli erittäin
kaunis. Jäällä näkyi halkeamia. taitaa olla
viisainta lopetella jäähiihtokausi tähän.
Tehdessäni Tiinalle synttärilahjaksi kollaasia, laitoin
siihen yhtenä osana lehtileikkeen Tiinan
kuusivuotisyntymäpäivien (22.3) Hämeen Sanomista, jossa
kerrottiin nelivuotiaan pojan hukkuneen.
Uhrilounas
Sanoin toverilleni Haralle lähteväni Papinniittyyn lampaalle.
Tämä kysyi kutsunko äitiäni nykyään
lampaaksi. Äitini järjesti meille perinteisen
pääsiäisaterian päivänä, jolloin Jeesus
sai surmansa vain 33-vuoden iässä. Hän sanoi
isänsä pystyvän lähettämään avukseen
300 legioonaa enkeleitä, mutta koska aiemmin oli ylös
kirjoitettu kuolon koittavan, hän antoi henkensä, jotta
ihmiskunta pelastuisi. Näin kertoo raamattu
pääsiäisen ajan tapahtumista. Viimeisellä
ehtoollisella opetuslastensa kanssa Jeesus söi lammasta. Ennen
syöntiä tämä pesi opetuslasten jalat.
Play off
Iltasella kävin HPK-TPS -ottelussa Janiritarihallissa. Kerho nousi
tukalasta 0-2 tappioasemasta 4-3 -voittoon ja siirtyi sarjassa johtoon
3-2. Jokeri voitti sarjansa Ilveksiä vastaan 4-1, samoin
otteluvoiton Kärppä Tapparoita vastaan. Lukot olivat
lähettäneet jo päivää aiemmin,
koirastorstaina, IFK:n kesälaitumille.
Hämeenlinnalaiset eivät pidä
helsinkiläisjoukkueista, osasyynä on varmaankin
joukkueiden fanien ylimielinen käytös. Hämeenlinnassa
tänä keväänä usein kuulee IFK:ta
tituleerattavan
Homoiksi
Ilman
Fyysistä
Kuntoa. Helsinkiläisjoukkueilla
on tässä maassa aika vähän kannattajia ja
vastaavasti paljon antifaneja. Jokerifani kun on antiIFK-fani ja
päin vastoin. Tampereella sen sijaan siirrytään
kyllä toisen paikallisjoukkueen leiriin oman joukkueen
pudottua jatkopeleistä. Jääkiekkokulttuuri on erilainen
eri paikkakunnilla. Pienemmillä paikkakunnilla lähes jokainen
kaupunkilainen tietää oman joukkueen edellisen pelin
tuloksen, pääkaupungissa lätkä kiinnostaa vain
marginaalista ryhmää. Olen ollut tällä
kaudella monella paikkakunnalla pelissä:
Oulussa,
Lappeenrannassa,
Hämeenlinnassa, Tampereella, Lahdessa, Porissa,
Helsingissä.
Lankalauantai
Olimme Hämeenlinnan mestarin kanssa lankalauantaina
moottoriradalla hiihtämässä. Ladut olivat hiton
luistavat. Täytynee jatkaa hiihtokautta siellä, ei huvita
hukkua Katumaan. Lenkki on viitisen kilsaa. Yksi mies kertoi mullen
tämän tiedon syksyllä uimalan saunassa. Ihmettelin
hiihtojuttua silloin, koskei lunta näkynyt mailla halmeilla, mutta
äijä kertoi moottoriradan ladun lumetettavan. Venla nautti
laskuista. Yhdessä jyrkässä laskussa hän paiskautui
kasvot edellä jäähän, mutta selvisi voittajana.
Pähkäpääsiäinen
Kävimme toistamiseen moottoriradalla
hiihtämässä innostuneena edellisen päivän
mahtavasta luistosta. Eipä luistanuut. Mietin mahdollista
syytä: Olimme tällä kertaa hiihtämässä jo
hyvissä ajoin kun edellisenä päivänä jopa
kuhnailimme. Pitkäperjantain ja lankalauantain välisenä
yönä oli ollut pakkasta, siksi ladut olivat lankalauantaina
niin taivaallisen luistavat. Hiihdon jälkeen kävimme
uimalassa painonnostossa, uimassa ja hyppimässä. Toisen
pääsiäispäivän ainoa ottelu tuli TV:stä
ja katsoimme sen Mammulla pizzaa syöden. Kerho löi Turussa
Tepsit 0-3 ja eteni välieriin voitoin 4-2.
Välierät
| Pe |
1.4 |
Jokeri-HPK |
la |
2.4 |
HPK-Jokeri |
ti |
5.4 |
Jokeri-HPK |
to |
7.4 |
HPK-Jokeri |
la |
9.4 |
Jokeri-HPK |
| Pe |
1.4 |
Kärppä-Lukot |
la |
2.4 |
Lukot-Kärppä |
ti |
5.4 |
Kärppä-Lukot |
to |
7.4 |
Lukot-Kärppä |
la |
9.4 |
Kärppä-Lukot |
Välierissä Kärppä löi Lukot suoraan 3-0,
samoin Jokeri Ritarit.
Finaalit
Taistelu pronssisesta unelmasta ma 11.04. Finaalipäivät:
| ti 12.04 |
to 14.04 |
pe 15.04 |
su 17.04 |
ti 19.04 |
Kerho saavutti pronssia, taas. Joukkuetta voidaan sanoa syystä
2000-luvun Suomen kolmanneksi parhaaksi joukkueeksi. Kärpät
on voittanut kaksi ensimmäistä finaalia. menen paikan
päälle katsomaan Ouluun kolmatta ja mahdollisia kultajuhlia
15.4.2005.
Pääsiäismaanantai
Pääsiäinen päättyy toiseen
pääsiäispäivään. Silloin Jeesus
lähti hautakammiostaan ja lähti kiertelemään.
Ilmestyi opetuslastensa ja muidenkin pariin. Rekolat kävivät
meillä vierailulla. He olivat viikon Pälkäneellä
hirvikoiranvahteina. Venla sai kaipamaansa leikkiseuraa. Hauskaa
tytöillä tuntui olevan. Hämeen maakuntakeskusteluista
imponoituneena kävimme iltasella
kiertelemässä autolla Hämeenlinnan
ympäristöä pohjoiselta suunnalta: Eteläinen, Hauho,
Hauhontaka, Lepaa, Parola, Parolannummi. Lähtö kotoamme
entisen
Vanajan
kunnan alueelta. Kierroksella kuuntelimme
Veikko Huovisen äänikirjaa Konsta Pylkkänen kortteeria
etsimässä. Lukijana oli Kari Paju.
Klikkaamalla muuten kuvia, ne KASVAVAT
Viitasuden kotipesä
Tommi 26.3.2005