Neuropsykologinen kuntoutus

Traumaattisen aivovaurion kokeneelle henkilölle ehkäpä keskeisin kuntoutusmuoto on neuropsykologinen kuntoutus. Yksi tärkeimpiä etappeja kuntoutumisen tiellä on oiretiedostaminen. Sen tähden imen tietoa näistä asioista. Olen opinut hyväksymään, että en koskaan palaudu entiselleni, mutta silti voi elää "hävyttömän hienon elämän" (maaliskuussa 2002 edesmenneen näyttelijän Leif Wager elämänkerran nimi). Kun kuntoutumista vielä tapahtuu, tsemppaan täysillä. Varsinkin alkuvaiheessa, ehkä keväällä 2001, oli todella hurmaavaa kokea kun aivot uudelleenorganisoituivat. Törmäsin päivittäin tilanteiseisiin, joissa totesin tietäväni jonkin asian entuudestaan, mutta silti ihmetteleväni, että tiedän tämänkin. Enää sellaisia päivittäisiä "ahaa-elämyksiä" ei tule, mutta on sangen tyydyttävää tajuta kykenevänsä oppimaan taitoja ja käsittelemään tietoa.

Ollessani Koskelan sairaalassa kesän ja syksyn 2000 neuropsykologinani toimi Pekka Rapeli, siirryttäni syksyllä 2000 avokuntoukseen neurologian poliklinikalle neusykologinani toimi Helena Jahnukainen, ollessani kuuden viikon yksiöllisellä kuntoutusjaksolla vuoden 2002 alussa Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa neuropsykologinani toimi Jaana Sarajuuri, keväästä 2002 jatkokuntoutusjaksoon kävin neuropsykologi Sari Haikosen vastaanotolla Helsingin Malmilla. Tässä vaiheessa kutsuisin tätä kuntoutusmuotoa neuropsykologiseksi ohjaukseksi. Jatkokuntoutusjaksolla Synapsiassa vuoden 2002 lopussa minulla oli neuropsykologina Anu Tolonen. Vuoden 2003 alusta lähtien olen käynyt neuropsykolgi Kristiina Poroputaan vastaanotolla ensin lääkärikeskus Dekstrassa, sitten hänen yksityisvastaanotollaan Eteläisellä Hesperiankadulla.

Sikäli tässä on toivoa, että olen lukenut ja kuullut ihmisen olevan suurin piirtein valmis kolmenkymmen vuoden iässä. Aivoja, aivojen hermosoluja ja niiden yhteyksiä voi kehittää koko elämän ajan.

Varsinkin kuntoutumisen alkuvaiheessa syrjähtely oli todella häiritsevää (siis ympäristölle). Oiretidostuksen parannuttua, huomioin alituisesti tätä haittaa. Enkä ainakaan subjektiivisesti koe sitä enää toimintaa haittavana. Mielestäni ihminen voi olla tiettyyn rajaan asti impulsiivinen. Kaiken ei pidä olla "loppun asti suunniteltua".

Impulsiivisuus vaivaa erityisesti silloin, kun vireystaso on liian korkealla. Täytyy löytää keinoja sen "dumppaamiseksi" sopivalle tasolle.

Olen edelleen erittäin altis häiriötekijöille. Terveelle ihmiselle saattaa olla mahdoton käsittää, että joku voi häiriintyä niin pienistä ärsykkeistä. Häiriintymisestä seuraa monia kertoja päivässä ärsyyntymisiä. Se harmittaa vielä lisää, kun tajuaa, ettei moisista asioista pitäisi ärsyyntyä. Tulee tuskaannuttua: "Eikö tämä ikinä parane, päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen vuodesta vuoteen, aina sama laulu". Sanoisin, että itsenäinen häiriötön työskentely sujuu tänä päivänä aika hyvin.

Toisinaan saattaa esiintyä aiheesta syrjähtelyä. Tämän vaikeuden diagnosoi erityisesti Jaana Sarajuuri vuoden 2002 Käpylän jaksollani. Olen huomannut, että kun vaikeuteni yksilöidään, pystyn melko tehokkaasti eliminoimaan syrjähtelyt. Nykyään minua ärsyttää kun muut ihmiset eivät pysy asiassa. Ärtyminen johtuu nimenomaan siitä, että itse taistelen monta tuntia vuorokaudessa pysyäkseni asiassa. Vielä kun lisää siihen puhumisen vaikeuden, suoriutuminen on todella työlästä. Sallin kyllä puhujalle vitsailun, mutta edellytän, ettei puhujan ote aiheesta lipsu. Tämä on muuten yksi tärkeimmistä asioista johon minun täytyy yrittää kiinnittää huomiota tänä päivänä. En saa vaatia muilta ihmisiltä liikoja. Paras kai olisi olla vaatimatta silloin itseltään niin paljon.

Helposti ärtyminen varmaankin juontaa juurensa edelliseen. Näitä asioita on vaikea määrittää. Pinnan palaminen on tietysti hyvin yksilöllistä, mutta kun vertaa itseään aikaisempaan minäänsä, ero on selkeä. Siihen vaikuttaa moni asia, mutta yksi keskeinen on tyytymättömyys omaan suoritustasoon. Mutta myös herkkyys ulkoisille ärsykkeille kasvaa huomattavasti. Olen varma, että jos olisin ollut alkuvaiheessa fyysisesti tulissä, olisin syyllistynyt väkivallan tekoihin esimerkiksi matkustaessani bussissa.

Perusjuttu aivovammassa on vireystason heilahtelu huomattavasti eri tavalla kuin terveellä ihmisellä. Keksin tämän asian itse ja sain kehuja neuropsykologiltani: Olin tajunnut yhden perusjutun aivovammasta. Olen tehnyt subjektiivista seurantaa vireystasostani .

 Muisti  mullan on hyvä. Tarkoitan semanttista muistia. Onnettomuuden jälkeen olen systemaattisesti ryhtynytt viljelemään absoluttista totuutta kaikista kokemistani asioista. On helpompi kertoa se mitä tapahtui, kuin kertoa joka eri asianosaiselle oma versionsa.

Hitaus oli ilmiö, joka haittasi kaikilla sektoreilla. Ajatuksen hitaus, puheen hitaus, kirjoituksen hitaus, liikkeiden hitaus. Panostin kaikilla rintamilla kuntoutumiseen nopeutuakseni. Optimoin kaikki toimet ja mietin mikä olsi mahdollisesti vielä nopeampi tapa suoriutua toimesta, joka on selkeästi hidastunut. Otetaan esimerkiksi housujen vetämienn jalkaan. Kiroilin ja noiduin kuin viitapiru vetäessäni housuja jalkaan. Ensinnäkin yhdellä jalala seisominen oli ensimmäisinä parina vuotena mahdotonta, viiden vuoden jälkeenkin se tuottaa hankaluuksia. kehitin hissun kissun menetelmän, jolloin en jää kovin paljon jälkeen muista pukijoista. Tuntuu saatanallis-perkeleelliseltä olla hitain, vaikka antaa kaikkensa.

Nykyään olen treenannut itseni yhtä nopeaksi kuin keskivertoihminen. Nykyään minua häiritsee jos joku hidastaa toimiani tahallaan. Raivostun. En pidä siitä, että joku hidastelee edessäni esimerkiksi kaupassa. Olen itse kärsinyt huomattavasta hidastumisesta kaikissa toiminnoissa. Olen tehnyt hyvin paljon töitä nopeuttaakseni ja tehostaakseni itseäni, sen takia en siedä hidastelua. Enkä sitä, että muut tahallaan hidastavat minua. Kirjaisin sen lakiin ankarasti rangaistavaksi teoksi, jos olisin tsaari.

Ruumiinlämpöni on nykyään 35 asteetta. Aivovamma laski ruuminlämpöäni pari astetta, joten 37 asteessa tunnen olevani korkeassa kuumeessa. Siitä on saunassa hyötyä ja kylmillä ilmoilla haittaa. Minut tunnetaan Helsingin uimahalleissa ja Muusantorin lenkkisaunassa  pahana löylymiehenä. Avantouimarit nauravat minulle mahaansa pidellen.