Mordekai
Olen lanseerannut uuden tervehdyksen: "Mordekai!". Tein jonkinlaisen vastaavanlaisen
lanseerauksen kesällä 2002. Silloin huudettiin : "Morientes". Suunitelmiini
kuului espanjalaisen Morientesin nousu maailmantähdeksi futiksen MM-kisoissa.
Mutta paha; välieräottelussa Espanja-Etelä-Korea, Morientesin
tekemät kaksi maalia hylättiin ja Espanja putosi jatkosta. Se oli
oikeusmurha. Olin suunnitellut omat menoni sillä tavoin, että olisin
saanut katsella Espanjassa pronssiotelua Espanja-Turkki. Kaduilla olisi ollut
hurja meininki Espanjan voitettua pronssia. Olin nimittäin neljä
vuotta aiemmin Zagrebissa Kroatian napatessa pronssimitalit. Tiedän
mistä puhun. Onneksi Panu pelasti futisyllätyksen olemalla
Oliver Kahnin näköinen
. Saksahan saalisti hopeaa.
Israelissa on tyrmässä sellainen kaveri kuin
Mordekai Vanunu
. On ollut jo 16 vuotta. Hän teki sellaisen tempun, jotta lenti Britanniaan
ja paljasti Lontoossa medialle Israelin salaisen ydinaseohjelman. Tästä
seurasi, jotta Israelin salainen poliisi, Mossad, kävi hakemassa (kidnappaamassa)
miehen luvattuun maahan takaisin ja paiskasivat tyrmään. Mordekai
oli itse tiedemies, joka työskenteli ydinaseohjelman parissa, joten
hänellä oli arvokasta ensikäden tietoa. Jutun kornius piilee
siinä, että jos irakilainen, pohjoiskorealainen tai persialainen
ydinasemies olisi loikannut länsimaahan ja paljastanut maansa ydinaseohjelman,
hänestä olisi tullut sankari ja nostettu jalustalle. Mutta kun
paljastaja on juutalainen, britit sulkevat silmänsä, kun Mossad
kidnappaa miehen heidän omalta maaperältään.
Joten:
"Mordekai!"
Tarinoita
Tommi 4.11.2003