John Preston

John Preston on alkujaan massachusettsilainen lehtimies ja kirjailija. Hanen tarinoitaan ja artikkeleitaan on ilmestynyt kaikissa suurissa gay-julkaisuissa Drummerista Advocateen, jonka toimittajana hän on työskennellyt. Preston määrittelee itsensä eroottisen fiktion kirjoittajaksi, ja siltä alueelta hänellä onkin huomattava tuotanto; hän on kirjoittanut salanimella pornoa niin homoille, lesboille kuin heteroillekin. Hän on tyoskennellyt »pornotehtaassa» jossa hänen sopimuksensa edellytti tiettyä määrää eroottista tekstiä päivittäin. Hän on yksinään, erilaisten salanimien suojassa kirjoittanut kokonaisia lehtiä. Parhaiten hänet tunnetaan  Drummeriin kirjoittamastaan sadomasokistisesta fiktiosta. SM-sarjanovellista Mr . Benson tuli heti kulttiklassikko ja bestseller kun se julkaistiin kirjana 1983. Samaan teemaan liittyy hänen alkuosaltaan omaelamäkerrallinen neliosainen novellikokoelmansa Master, sekä tähän antologiaan valittu novelli Kerran minulla oli isäntä . Gay-elämän toista laitaa valottaa hanen humoristinen romaaninsa Franny, the Queen or Provincetown. Preston asuu nykyaan Mainessa.

Kerran minulla oli isäntä

 

Kerran minulla oli isäntä joka asui kaukana kaupungista. Joka perjantai lähdin työstäni virastorakennuksessa pikajunalla lähimpään suurkaupunkiin ja vaihdoin paikallisjunaan. lstuin katsellen kuinka kaupungit kiitivät ikkunan ohi vuoron perään, jokainen edeltajäänsä pienempänä. Pääteasemalla kömmin ulos ja tapasin hänet odottamasta minua. Joka perjantai hän seisoi kuorma-autonsa vieressä. Kumpikaan meistä ei tervehtinyt; rituaali oli niin vankka, ettei se kaivannut sanoja tuekseen.


Hänen ajaessaan pois asemalta mina aloitin riisuutumisen jota hän odotti. Kuumina kesäöinä tuuli saattoi hyvailla paljasta rintaani miellyttavän viileästi. Mutta minun mukavuuteni ei liikuttanut häntä, ja talvisin veto saattoi vuorostaan värisyttää ruumistani, kun paidan antama vähäinen suojakin oli poissa. Hän ei piitannut epämukavuudestani.

Jokaisen vaatekappaleen riisuminen mittasi matkamme edistymistä. Kun hän kääntyi kotitielleen, istuin alasti hänen vieressään, valmiina alkamaan viikonlopun vieton.


Kun hän viimein pysäköi talonsa viereen - oikeastaan se oli vain metsämökki - minun piti hankkiutua sisälle. Hän ei tuntunut olevan tietoinen alastomuuteni suomasta vapaudesta kesäiltana, ei liioin siinä piilevästä vaarasta hyisinä talvi-iltoina. Häntä ei kiinnostanut muu kuin minun olemiseni vaateitta hänen talossaan.
Perjantai-iltoihin kuului seremonia. Minä menin suihkuun, mutten peseytyäkseni, sillä ei ollut väliä. Seisoin kuuman vesivirran alla, jotta sen kosteus pehmentäisi ihokarvani. Joka perjantai hän ajeli ihoni jokikisen tuumanalan kaulasta alaspain. Hän ei voinut sietää karvaakaan minun ihoni ja hänen kosketuksensa välissä.
Viikonlopun minä olin hänen palvelijansa. Valmistin hänen ateriansa, siivosin hänen talonsa, pesin hänen vaatteensa, hoidin hänen puutarhaansa, hakkasin hänen halkonsa. Työni tein aina alastomana, aina suojattomana.


Hän ei suvainnut mitään rajoituksia palveluuni. Ruumiini aukot olivat alttiina hänen oikuilleen - suuni, korvani, perseeni, käteni olivat tarjolla milloin ikinä hän halusi käyttää niitä. Hän varoi aina kaavamaisuutta toteuttaessaan fyysisiä tarpeitaan: hän saattoi ottaa minut, kun seisoin laittamassa ruokaa hellan ääressa, tai kun tyoskentelin pellolla tai jopa syvässä unessa.


Puhuimme tuskin lainkaan. Mina pidin huolta hänen ruumiistaan. En hänen kuvitelmistaan enkä mielestään. Minä pesin hänen vartalonsa, kun se istui ammeessa. Minä hieroin sitä takan edessä. Minuun se kevensi itsensä pellolla.


Hän ei ollut koskaan ajattelemattomasti julma. Mutta hän pieksi minut pahanpäiväisesti, jos palvelussani ilmeni mitään haparointia tai jos mieleni havaittavasti vaelsi omiin pilvilinnoihini. Noina viikonloppuina ei ollut aikaa minun nautintoihini. Rangaistusta en koskaan saanut vastustaa. Niin tekemällä olisin vaarantanut oikeuteni tulla hänen luokseen.


Kukaan ei koskaan tullut käymään minun siellä ollessani, vaikka en minä olisi voinut ketään estää. Hän ei halunnut kenenkään muun ilmaantuvan häiritsemään minun haavoittuvuuteni ja hänen valtansa kasvua.
Kerta kerralta viikonloput saivat lisää merkityksiä. Ne harvat sanat joita alkuvaiheessa vaihdettiin, jäivat pois sitä mukaa, kun aika teki ne tarpeettomiksi. Päivät matkojeni välillä muuttuivat yhä yhdentekevämmiksi.

Ennen pitkää olin alkanut kammota matkaa takaisin kaupunkiin. Hänen ajaessaan minua asemalle minun täytyi käyda lapi pukeutumisrituaali käänteisessä järjestyksessa. Minun piti olla täysissä pukeissa hänen pysäköidessään kiskojen äärelle.

Ensimmaisenä kesänä opin ruumiistani enemmän kuin minään kesänä sitä ennen. Juoksin alastomana kukkivien niittyjen poikki ja venyttelin ajeltua vartaloani apilameressä. En enää pelännyt fyysistä minääni. Sain väriä ihooni ja lihakseni vahvistuivat kovasta työstä hänen tilallaan. Jokainen kerta kun hän otti minut tuntui mieluisalta. Vastasin intohimoisesti hänen hyökkäyksiinsä. Levitin leukani ja rengaslihakseni, kun hän tunkeutui olemukseni ytimeen. Ensimmaisenä talvena opin pelostani enemmän kuin olin koskaan tiennyt. Usein istuin takan ääressa kokien saada lievitystä viluisaan alastomuuteeni. Ruumiini ja mieleni olivat vankeina talossa. Pelkäsin kuollakseni niita kertoja, jolloin hän pakotti minut juoksemaan ilman kenkiä lumeen polttopuita noutamaan. Hänellä itsellään ei ollut muuta tapaa purkaa fyysista olentoaan kuin minun ruumiini käyttäminen. Hänen turhautuneisuutensa päällekarkaus koitui osakseni joka viikonloppu. Joka kerran kun tulin hänen luokseen sain kestää talvisen viikon eristyneisyyden seuraukset.

Aina kuitenkin kevät alkoi tehda tuloaan ja me saatoimme uskaltautua yhä pitemmalle ulos yhä houkuttavampaan auringonpaisteeseen, kunnes oli taas kerran kesä ja me saatoimme mielinemme ruumiinemme rynnätä metsien läpi etsien sukeltamiseen soveltuvia uimapaikkoja, ja saatoimme tuntea yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa.

Rakastin hänta kesäisin.

Vihasin häntä talvisin.

Hän ei koskaan puhunut minulle. Hän kuunteli, kun tunnustin rakkauteni. Hän istui tyynenä, kun kerjäsin häneltä vastausta. Hän antoi vihani kilpistyä otsaltaan, jos ikinä uskalsin pukea sen sanoiksi. Mutta koskaan hän ei vastannut.

Lopulta en enää mennyt hänen tilalleen. Pelkäsin unohtavani, että hän ei ollut Jumala.

Kommentti

Tarinat

Tommi 31.3.2003