masa

Tapaan Matin Hämeenlinnan uimahallissa talvisaikaan viikoittain. Matti on siellä uinninvalvojana, minä käyn tyttäreni kanssa uimassa ja hyppimissä. Olimme Matin kanssa vierustovereita saksan ryhmässä lukion toisella luokalla reilu parikymmentä vuotta sitten. Olimme olleet ensimmäisen luokan eri kouluissa. Istuimme vierekkäin paripulpetissa. Harrastimme ”sana kerrallaan” -runoutta keskenämme kaiket tunnit. Leikki toimi siten, että määrittelimme mitä lauseenjäseniä tuli listata (subjekti-predikaatti-objekti). Sitten yhdistimme listamme ja saimme aikaan hauskoja lauseita. Niin huvittelimme lukion toisen luokan saksan tunnit. Lukion ensimmäisellä ja toisella luokalla on lyhyen saksan oppimäärässä kaksi kurssia kumpaisellakin. Sain ensimmäisellä luokalla molemmista kursseista kympit, toisella hädin tuskin vitoset. Päästötodistukseen sain arvosanaksi keskiarvon eli seiskan mikä ei totta puhuen vastaa täysin saksan kielen taitojani. Tavatessani Matin uimahallissa viime talvena ensimmäistä kertaa vuosiin, hän kysyi minulta ensimmäiseksi

-Väräjääkö koiran uni?

Matti jäi pahoin auton alle 1990 syyskuussa Helsingissä, minä kolmannesvuotta vaille kymmenen vuotta myöhemmin raitiovaunun alle Helsingissä 17.6.2000. Matti on minua kolmannesvuoden vanhempi. Arkkitehti Jumalan armosta, Antonio Gaudi kuoli jäätyään Barcelonassa raitiovaunun yliajamaksi 74-vuotiaana melko tarkkaan 74 vuotta ennen minua, 10.6.1926. Olen designereitten sukua ja huonetta. Niinpä maailman Mattikin sitten on.

Suunnitelmani on kirjoittaa romaani onnettomuudestani ja kuntoutumisestani. Kosken pysty kotona kirjoittamaan, päässäni alkoi itää ajatus kirjoittamisesta muualla. Kotona meillä on kirjoittamisvastainen ilmapiiri. Kirjoittamista pidetään pahimmanlaatuisena ajanhaaskuuna. Se katsotaan aiheelliseksi keskeyttää milloin mistäkin syystä. Myöskään öitään ei sovi käyttää kirjoittamiseen, se häiritsee. Kirjoituspaikaksi ei sovi pelkkä työhuone, koska minä en pysty tekemään kirjoittamistyötä siten, että istun työhuoneessa alas kirjoittamaan aamulla kello kahdeksan ja pistän pillit pussiin neljän aikaan iltapäivällä. Minun täytyy asua paikassa, jossa kirjoitan. Pitää saada mietiskellä ja sitten sännätä kirjoittamaan ajatukset tietokoneelle. Ihminen työskentelee kolmanneksen vuorokaudesta. Täysipainoiselle kirjoittamiselle sopiva aika vuodesta on lohkaista neljännes. Siis yksi vuodenaika. Ehdottomasti syksy. Pois Suomen kurjasta syksystä. Viime syksynä inhosin tätä vuodenaikaa sydämestäni. Asuinkentälläni syksyllä kaikki yhtäkkiä loppui; melonta, uiminen, rantasaunonta, ravustus, kalastus. Talven tullen sen vuodenajan aktiviteetit taas tempaisevat mukaansa. Syksy on menneen kesän haikeaa kaipailua ja talven odottelua. Ajattelin lähteä lämpimimmille leveyspiireille kirjoittamaan koko syksyksi.

Ehdoton vaatimukseni oli, että kirjoittamispaikassani on laajakaistayhteys. Olen opiskellut espanjaa työväenopistossa ja taidan sitä sata kertaa paremmin kuin saksaa, josta minulla on kuitenkin tyydyttävä arvosana lukion päästötodistuksessa. Lähdin katsastamaan paikkoja Andalusiaan, Espanjaan. Gaudin kaupunki Barcelona on myöhäisellä syksyllä hieman liian korkealla. Picasson Andalusia olisi Euroopan eteläisintä aluetta. Ensimmäinen haaste oli ajatuksen myyminen kotona. Helppoa se ei ollut. Vastarinta oli tyrmistyttävä. Vähän kerrassaan ajatus kuitenkin hyväksyttiin.

Etsin vuokra-asuntoa Andalusiasta silmämääräisesti koko talven, kevään ja alkukesän. Loppukesästä laitoin ilmoituksen ”Vuokrata halutaan” –palstalle Espanjan tieto- ja palvelukeskuksen verkkosivuille. Ilmoitus oli lyhyt ja ytimekäs. Olin pannut siihen kuvan jossa makasin kissani kanssa sohvalla:

Haluan vuokrata asunnon syksyksi 2005 lämpimältä seudulta. Tarkoitukseni on kirjoittaa, joten laajakaistayhteys on minulle välttämättömyys. Pienikin asunto riittää.

Sain muutamia vastauksia ilmoitukseeni. Useimmat tarjotut vuokra-asunnot olivat aika kalliita, mutta myös oikein tilavia ja varusteltuja. Ajatukseni majoittaa perheeni lomansa ajaksi ja mahdollisia vieraita oli väikkynyt mielessäni. Jos tarkoitus olisi kattaa osa asumiskustannuksista kutsumalla vieraita luokseen vaikuttaisi homma mieluumminkin majatalonpitäjän kuin kirjailijan hommalta. Yksi tarjous oli kuitenkin ylitse muiden. Vuokra asettui määrittelemiini rajoihin. Asunto oli yksiö Torremolinosista. Vuokraisäntäperheellä oli kaksi asuntoa Andalusiassa, tätä Torremolinosin yksiötä he pitivät ”kesämökkinään”, jossa he tapasivat viettää lomiaan ja pari viikonloppua kuukaudessa. He itse asuvat 70 km Malagasta Gibraltarille päin isommassa kolmen huoneen saunallisessa ja uima-altaallisessa asunnossa. He pitivät yhtenä ehtona, että vaihtaisin asuntoja pari kertaa kuukaudessa pitkäksi viikonlopuksi. Minullehan se sopi, koska materiaalini kulkisi helposti kannettavassa tietokoneessa mukana, etenkin kun myös toisessa asunnossa on laajakaistayhteys. Näin myös perheen ja mahdollisten vierailijoiden majoitusongelma ratkesi kertaheitolla. Kaikki on tuntunut liian hyvältä ollakseen totta. Usein on tuntunut tässä olevan shakaali haudattuna.

Seuraavana projektina minulla on työkoneen ostaminen. Ostanen Applen iBookin, johon joudun sijoittamaan tuplasti enemmän rahaa kuin PC-kannettavaan. Haluan kuitenkin työkalun enkä leikkikalua. Kun oleskeluaikani on rajoitettu yhteen vuodenaikaan, on tarkoitukseni kirjoittaa, ei toimia majatalonpitäjänä eikä tietokonemiehenä, joka tuntikausia päivässä taistelee viruksien, matojen, roskapostin ja kaatuilevan koneen kanssa.

Lähden syyskuun puolivälissä nähdäkseni Suomen syksyn lamaannuttavan ihmiset. Ihmiset ryömivät koloihinsa tullakseen ulos vasta talvella. Silloin palaan minäkin kirja kainalossani (iBook).

Syysunelma

Asunto Andalusiasta