AV-Liikuntaryhmä



Vammauduin kesällä 2000 jäätyäni raitiovaunun yliajamaksi Helsingin keskustassa. Vammojani olivat mm. aivoruhje, kallonpohjan murtuma, kasvopareesi, lantion murtuma, reisiluun murtuma, murtuneita kylkiluita, solisluun murtuma, selkärangan murtuma, keuhkoödeema ja maksakontuusio. Sairaaloista (Hyksin Teho, Töölön sairaala, Laakson sairaala ja Koskelan sairaala) kotiuduttuani syksyllä 2000 aloin käydä avokuntoutuksessa Koskelan neurologisella poliklinikalla. Syksyllä 2000 fysioterapeuttini Katri Pitkänen
otti yhteyttä Matti Vartiaiseen ja kuuli jo olemassa olevasta ryhmästä.  Katri tuumi, että minulle se sopisi varsin hyvin.

Käpylän kuntoutuskeskuksen fysioterapeutit  Matti Vartiainen ja Tommi Lehto perustivat ensimmäisen liikuntaryhmän keväällä 2000. Ryhmän pääasiallisena tarkoituksena oli ja on edelleen tarjota hyvin liikkuvalle aivovammaiselle mahdollisuus harrastaa liikuntaa ryhmämuotoisesti. Tavoitteena on myös sosiaalinen kanssakäyminen. Liikuntaryhmän tarkoituksena on myös tarjota mahdollisuus erilaisiin liikuntakokemuksiin. Olemme kokeilleet seinäkiipeilyä, ratsastusta, patikointia ja keilailua erilaisten pallopelien ohella. Tänä päivänä ryhmä toimii yhteistyössä Helsingin Liikuntaviraston ja Aivovammaliiton kanssa. Ryhmän vetäjänä toimii edelleen Matti Vartiainen. Ryhmän pääsääntöinen liikuntapaikka on Synapsia, Käpylän Kuntoutuskeskuksen uusi rakennus Helsingin Laaksossa. Syksyn 2002 ryhmään ilmoittautui 20 henkilöä, joista kuitenkin neljä henkilöä jäi syystä tai toisesta pois. Kerralla paikalla on ollut 10-12 henkilöä ja pelit ovat olleet vauhdikkaita.



Aivovammaisella henkilöllä on usein vaikeuksia aloittaa liikuntaharrastusta, pitää sitä yllä tai yleensä osallistua yleisiin liikuntaryhmiin tai peleihin. Vaikkakin vamma on liikunnallisesti "lievä", juoksu- ja ryhmäpelitaidot ovat kutakuinkin tallella, hidastuneisuus, aloitekyvyn puuttuminen ja muut oireet estävät liikuntaan ryhtymistä. Tällöin ihminen saattaa tarvita paljonkin ohjausta ja kannustusta. Apuna tähän on tarjottu usein yksilöllistä fysioterapiaa tai valitettavan usein ei sitäkään, vaan ihminen on jätetty oman onnensa nojaan "nuoleskelemaan haavojaan". Liikunnan merkitys kuitenkin fyysisenä ja psyykkisenä mielenkohottajana lienee kiistaton.


Ryhmä takaa edes yhden liikuntakerran viikossa ja kannustaa harrastamaan liikuntaa itsenäisestikin. Viime kevään viimeisessä tapaamisessa olimme ryhmäläisten kanssa yhtä mieltä, että ryhmässä on helppo harrastaa liikuntaa, koska kaikilla on yhtäläinen tausta, osataan ottaa huomioon liikuntakyvyn rajoittuneisuus eikä tarvitse "hävetä" epäonnistumista. Tärkeänä seikkana näkisin myös onnistumisen elämyksen suoritusten tiimellyksessä. Hyvä fyysinen kunto helpottaa arkipäivän rutiineista suoriutumisessa. Lisäksi täytyy muistaa, että ryhmän lukukausimaksu on murto-osa yksilöllisen fysioterapian hinnasta.

Ryhmän toiminnasta saa parhaiten tietoa fysioterapeutti Matti Vartiaiselta sähköpostitse .

pelin aloitus

Turkuun on perustettu samanlainen liikuntaryhmä tarkoitettuna hyvin liikkuville aivovammaisille. Meillä piti olla ystävyysottelu heidän kanssa marraskuuun lopussa 2003, mutta vastustava joukkue vaikutti siltä, että he  olisivat ollet jaksolla olevia turkulaisia.

pelin tiimellys


e-posti: matti.vartiainen@invalidiliitto.fi

Tämä kirjoitus on julkaistu AVL-Yhteys -lehdessä 4/2002.

Patikkaretki Nuuksioon 2002
2003
2004

Subscribe to insurekuntoutus
Powered by uk.groups.yahoo.com

Kevään 2003 ohjelma 4.3 alkaen


4.3.    Ti 17-18 Sählyä                Synapsia
11.3.  Ti 16-     Keilailu              Ruusulankadun keilahalli
18.3.  Ti 17-18 Sählyä                Synapsia
25.3.  Ti 17-18 Allas, mailapelit Synapsia
1.4.    Ti 17-18 Ratsastus            ????
8.4.    Ti 17-18 Sählyä                Synapsia
15.4.  Ti 17-18 Pelejä                 Synapsia
22.4.  Ti 17-18 Pelejä                 Synapsia
29.4.  Ti 17-18 Allas, mailapelit Synapsia
6.5.    Ti 17-18 Pelejä                 Synapsia
13.5.  Ti  ???? Patikointi            ?????

Syksyllä 2003 liikuntaryhmä kokoontuu pääsääntöisesti maanantaisin 17.30. Ensimmäinen kerta on 25.8.2003 Synapsiassa klo 17.30.

Syksyllä 2004 ryhmän toiminta alkaa luontoretkellä Seurasaareen. Tarkemmat tiedot täältä.

Syksyn 2004 ohjelma


Tommi Viitanen 7.10.2002