Leopardikuume

 leopardi

Olin vuonna -99 Korkeasaarella yöeläinkierroksella työporukan kanssa. Se oli yhdistetty pikkujoulun viettoon. Meidät vietiin iltasella linja-autolla Mustikkamaan kautta Korkeasaareen. Siellä opas piti meille lyhyen esittelyn yöaikaan liikuskelevista kissapedoista. Sitten lähdettiin kierrokselle. Leopardihäkin kohdalla opas kertoi salaperäisen viruksen niittäneen Keski-Euroopan eläintarhojen leopardikantaa. Muutama päivä myöhemmin sairastuin eläimelliseen kuumetautiin. Viikon jälkeen jouduin menemään Marian sairaalaan hoitoon. Jouduin olemaan siellä viikon päivät. CRP-arvo ei alentunut kovinkaan helposti. Nivelet turposivat leopardimaisiin mittoihin. Huh! Muuta selitystä sairaudelle ei ole tähän päivään mennessä kuin leopardista tarttunut virus, leopardikuume. Suteen tarttuva leopardikuume, ajatella.


Peruskoulun jälkeen (-83) lähdimme toverini, Kallen, kanssa Ruotsiin työnhakuun. No, työnhausta ei tullut mitään, mutta menimme kuitenkin Tukholman eläintarhaan. Hoitajat olivat unohtaneet susien häkin auki. Teimme nopean päätöksen ja menimme häkkiin. Jostain syystä sudet karttoivat meitä, niitä oli mahdoton tavoittaa ja saada hierotuksi lähempää tuttavuutta. Key learming: Älä luota ruotsalaisiin susiin!

Sain käsiini kirjoittamani kertomuksen leopardikuumeesta vuodelta -99, viisi päivää sairastumisen jälkeen:

Hora!
Olen sairastanut viisi päivää salaperäistä tautia johon lääketiede ei ole
keksinyt muuta lääkettä kuin Buranan. Vittu, mun usko lääkäreihin rupee
oleen aika täpärällä. Menen mä sinne näyttään appelsiinin kokoseks
paisunutta varvasta, niin Buranaa vaan ja ihmetellään. No, nyt mulla on 40 astetta
kuumetta ja nahka kuin Amurinleopardilla ja Buranaa vaan.
Henkilökohtaisesti epäilen saaneeni juuri ko. elukalta salaperäisen
viruksen ollessani Korkeasaaressa viime torstaina. Virus on kaatanut
Amurinleopardeja kuin heinää kaikissa maailman eläintarhoissa. Luonnossa
noita elukoita jäljellä alle kymmenen, ilmeisesti virus on huomannut
isäntäeläimen olevan kuolemassa sukupuuttoon ja on päättänyt siirtyä
suteen.

-SVS  (Sairas Vanha Susi)



Paluu Tarinapalstalle

Tommi 2.9.2002