Lappeenranta

kirjat

Esa oli kutsunun minun viettämään kesälomapäivää Pasilaan. Menin heti aamutuimaan Helsinkiin Foto Point valokuvalaboratorioon tulostuttamaan tekemääni taulua tädilleni 50-vuotislahjaksi. Tulostus kestää tunnin, joten minulle jäi aikaa etsiä sopiva kehys 30 X 45 cm kuvalleni. Löysin sopivan Anttilasta. Menin takaisin valokuvaamoon ja laitoimme kehyksen paikaleen. Otin vielä 10 kappaletta 10 X 15 cm kuvia noin niin kuin härnyyksi. Jätin cd:n liikkeeseen, jos jollekulle tulee tarve myöhemmin tehdä lisätulosteita.

kirjat

Matkustin Pasilaan Esan luo. Alkajaisiksi  vaihdoimme toisillemme kesälahjat: Minä annoin Rotalle Jorma Palon Uitetun rotan ja tämä antoi Sudelle Dean Koontzin Pimeyden enkelin. Hän tarjosi erinomaista pastaa ja punaviiniä. Kävimme myös Jesuksen lähibaarissa oluella kauppareissun yhteydessä.

Kouvola

Jossain vaiheessa päätin tehdä pienen visiitin Lappeerantaan. Olin saanut Panulta ja Mikolta vihiä, että he ovat siellä. En tiennyt tarkemmin mitä tekemässä ja millä porukalla, mutta päätin ottaa selvää. Pidän sen kaltaisista reissuista - hieman vihiä, mutta kokonaisuus kuitenkin aika hämärän peitossa. Menin siis Pasilan asemalle ja ostin lipun Lappeenrantaan. Lipussa ei lukenut totuttuun tyyliin tarkkoja lähtö- ja vaihtoaikoja, vaan suurpiirteisesti Pasila-Lappeenranta. Lipunmyyntikin oli suljettu, joten en voinut sieltäkään informaatiota saada. Tutkin valotaulua. Siinä ilmoitettiin yhden junan menevän sinä iltana Kouvolaan. "Se on idässä!", ajattelin ja nousin junaan. Junassa selvisi, ettei sinä iltana junan kyydissä Lappeenrantaan pääsisi. Kouvolan keskustassa selvittelin mahdollisuuksiani. Hotelli Cumulus oli täyteen buukattu lastenpäivien (hmm... mitähän ne ovat?)  takia. Menin selvittämään taksikyydin mahdollisuutta Lappeenrantaan. Taksikuski ilmoitti hinnaksi 120 euroa, sanoin meneväni hakemaan kyytirahat automaatista. Muutaman metrin edettyäni, taksi lähti vihaisesti karkuteille. Outo mies, varmaan raivohullu, onneksi en mennyt kyytiin.

Taavetti

Sain huoneen "kesähintaan" Sokos-hotelli Vaakunasta. Huone maksoi 83 euroa. Huh! Onneksi siihen kuului runsas aamiainen. No, tällaisiin yllätyksiin sopii varautua omatoimimatkoilla. Juna Lappeenrantaan lähtikin sitten 8.30 aamulla (varmaan hotellin hinta oli enne). Taavetin ja Lappeenrannan välillä tehtiin ratatöitä, joten matkustajat hätistettiin junasta busseihin Taavetissa. Bussilla taitettiin sitten matka Taavetista Lappeenrannan asemalle, satakunta vanhaa kilometriä.

Saunalahti Kaupunkijuna

Olin ottanut selvää Panulta paikan, jossa kohtaamme - rendez vouz - satamassa (vrt. satamaan, kapakkaan, Villikissaan...). Suvella Lappeenrannan kuuminta aluetta on satama. Suunnistin satamaan rautatieasemalta saamani kartan perusteella. Menin oluelle Saunalahden sponsoroimaan ravintolalaivaan. Sain tarjoilijalta lipun Lappeenrantaa kiertävään sightseeing-junaan. Ajelin kierroksen. Lopulta sain Mikon kiinni ja hän sanoi tulevansa hakemaan minut Saunalahti-paikasta.

safarpaidat tori seppelepäinen, vain nuori morsian on
lossi Mari ja Tommi laiturilla

Vatsaanottokomiteassa olikin sitten useita ihmisiä. Sydäntä lämmittävää. Satamasta suuntasimme Vene-Arskan kyyditsemänä (oltiinhaan itärajalla) tämän kesämökille. Matkalla pistäydyimme kaupassa. Matkalla kesämökille piti tehdä lossilla vesistöesteen ylitys, uusi silta oli vasta rakenteilla.

ammunta

Huvilalta meillä oli Vene-Arskan merikyyditys Saari-Sepon saaressa sijaitsevalle mökille. Saaressa söimme makoisaa grilliruokaa, saunoimme ja pelasimme kesäkilpailun. Kesäkilpailu alkoi tikanheitolla, jatkui renkaan heitolla ja päättyi ampumiseen. Synkillä tapahtumilla on tapana päättyä ampumiseen - tämä tapahtuma oli päinvastoin oikein riemukas.

tarkkuutus

Minua nauratti aseen täsmyytys. Tarkkaa puuhaa. Muistan kun armeijassa täsmyytimme panssarivaunun apuasetta Taka-Hätilässä. Meillä oli sangen rankka päivä takana (16 tuntia vaunumarssia ja muuta kiduttavaa) ja ulkona oli erittäin kylmä (pahimmillaan -41 pakkasta). Tarvoimme hangessa tauluilta vaunuille. Joukossa oli minä, Vatjunen, vääpeli Laaksonen ja kapteeni Itkonen. Olimme väsyneitä, mutta vääpeli jaksoi silti yrittää hengenluomista. Hän hivuttautui Vatjusen kylkeen kiinni, tarttui tätä olkavarresta kiinni ja kysyi nopealla ja tehokkaalla äänellään:

"Mitä tekisit jos rupeais yhtäkkiä puissa viuhumaan?"
"Puh, en tiedä"
"Minä ainakin kuvittelisin olevani oraavakin pienempi. Lisko"

Kuin varmennuksen teoriaansa hakien, hän kääntyi kapteenin puoleen, hivuttautui kylkeen kiinni, tarttui tätä olkavarresta kiinni ja kysyi nopealla ja tehokkaalla äänellään

"Eikö? Eikö?"

kaverukset veneen katolla

Illan suussa läksimme taas venekyydityksellä mantereelle. Melkoisen mukavaa porukkaa, se täytyy minun todeta. Joka mies on suuri taiteilija ja osaa ottaa komean asennon. Eleet, ilmeet, äänenpainot... kaikki hallinnassa. Katolla Panu, Tommi, Sampo, Saari-Seppo ja Mikko.

Sampo seppo ja mari asento Panu, Seppo Heil
kaikki panu kippari Mikko ja  panu Seppo ja Sampo


Saaresta menimme taas venekyydityksellä mantereelle huvilalle, jossa hetken aikaa sillailimme. Hypimme mm. narua. Kuvissa Sampo, Saari-Seppo, Panu, Saari-Seppo, Tommi, Panu, Tommi, Saari-Seppo, Panu, Tommi, Saari-Seppo, Sampo, Panu, Vene-Arska, Tommi, Mikko, Panu, Vene-Arska, Mikko, Panu, Saari-Seppo ja Sampo


Maija Vilkkumaa

Iltahämärissä meidät kyyditittiin autolla kaupunkiin Tommille ja Marille. Illalla lähdimme rock-teltalle Lappeenranta-festivaaleille. Esiintyjänä oli Venlan ja minun suosikki Maija Vilkkumaa.

Yöllä Panu ja Sampo ottivat rohkealta kuullostavan liukukisan. Tommin takapihahalla on nimittäin puinen lava, joka on tasainen, siitä alkaa alas viettävä nurmikko. Kaverit kilpailivat kuka pääsee liukumaan pitemmälle. Nirhautumilta ei voinut välttyä.

Maxeli

Marin ja Tommin koiraan Maxiin oli pesiytynyt punkki. Asiantuntevasti he pästivät eläimen pahasta. Maxeli on sekoitus saksanpaimenkoiraa ja siperianhuskya. Hyvä kalakaveri, voimakas ja huumorintajuinen. Aamulla tämä kyyditsi Mikon ja minut rautatieasemalle, josta loikkasimme Helsinkiin matkaavaan junaan. Ilan suussa Jufo, Noora, Timo ja Stina tulivat korvaamaan meidät Lappeenrannan rock-festivaaleille. Junassa tapasin Kimmo-serkkuni. Hän oli ollut perheineen Joensuussa. Minä vaihdoin Riihimäessä pohjoiseen menevään intercity-junaan. Lappeenrannasta Rantatielle...

MIE

Karjalan murre on siksi tarttuvaa, että me kaikki sanoimme: "MIE". Mukavata kansaa. Niin oli taas yksi hauska kesäretki suoritettu, kiitokset kaikille myötävaikuttaneille.

Saipat-Kärppä marraskuussa 2004
retket

Tommi 20.7.2004