AVY:n Hämeenlinnan lähtölaukaus 18.5.2004

mölkky

Aivovammayhdistyksen Hämeenlinnan seudun jäsenistö piti lähtölaukauksen toiminnalleen 18.5.2004 klo 17 Soraharjun puistossa. Ihmisiä kokoontui paikalle ilahduttavan paljon, toistakymmentä. Aloitimme pelaamalla mölkkyä, joka on tunnettu peli aivovammaisten piireissä. En tajua mikä siinä aivovammaisia viehättää. Tämä oli ainakin neljäs kerta eri yhteyksissä, kun peliä olen pelannut.

Pelasimme ensin mölkkyä petankki-kentällä. Sattumalta samaan aikaan kaikille kentille (niitä kenttiä oli kai 30) tuli petankinpelaajia. Heillä oli kisat. Me tietysti koimme heidän olevan yleisönämme ja nautimme suosiosta. Siirryimme kuitenkin kohteliaasti leikkipuiston puolelle jatkamaan peliämme. Tunnin mölkkyämisen jälkeen, aloimme mekin pelata petankkia.

Minusta yhteishenki kehittyi tosi nopeasti hyväksi ja tunnelma vapautui entisestään. Sovimme seuraavan pelipäivän, tiistaina 1.6.2002 klo 17. Sovimme nyttikestityyppisestä tarjoilusta. Tällä kerralla olivat Kirsi ja Ritva tuoneet kuumaa mehua, joka olikin tarpeen hyisessä säässä. Kädet lämpenivät vasta kotisaunassa. Hämeenlinnan julkinen liikenne on surkeissa kantimissa, johtuen palvelujen yksityisyydestä. Kesti pari tuntia tapaamisen loppumisen jälkeen ennen kuin pääsin kotio (niin Hämeenlinnassa sanotaan). Hämeenlinna lienee tässä suhteessa Suomen amerikkalaisin kaupunki.


Ritvan heitto

Seuraavalla kerralla kesäkuun ensimmäisenä pelasimme koko ajan petankkia. Meillä oli neljä kaksihenkistä joukkuetta. Säännöt.

mittaus

Mittaustilanne. Pelissä oli dramaattisia tilanteita.

voittajat

Voittajatiimi

voittotilanne

Koko peli oli äärimmäisen tasainen. Viimeisen heiton jälkeen pallojen eron ollessa pienen pieni. Kärpäsen kullin verran. Ja se on todella vähän.

Kuntoutumiseni

Tommi 18.5.2004