Luin Venlalle Grimmin veljesten
sadun kolmesta kultaisesta hiuksesesta.
Minusta se oli kerrassaan mahtava tarina. Kirjoitan sen ulkomuistista,
niin
hyvin kuin pystyn.
Eräälle vanhalle pariskunnalle syntyi poika onnenlakki
päässä. Lakin ansiosta hänen kaavailtiin olevan
onnenpoika, joka neljätoista täytettyyän menee naimisiin
kuninkaan tyttären kanssa. Kuningas sattui olemaan
metsästelemässä niillä seuduilla, jossa poika
vanhempineen asusteli. Kuningas kyseli mitä seudulle kuului.
Hänelle kerrottiin tienoolle syntyneen onnenpojan onnenlakki
päässään. Hän oli pukeutunut ihan tavallisiin
metsämiehen vetimiin, eikä
häntä näin ollen tunnistettu. Hänelle kerrottiin,
että
onnenpoika selviäisi kaikista vaikeuksista ja menisi
nelitoistavuotiaana naimisiin kuninkaan tyttären kanssa. Kuningas
menikin tervehtimään perhettä ja tarjoutui kasvattamaan
pojan. Vanhemmat eivät suostuneet, mutta kun kunigas tarjosi
heille kultaa, vanhemmat antoivat pojan muukalaiselle. Kunigas laittoi
pojan puutynneröön ja lähti taipaleelleen.
Saavuttuaan joen rantaan, hän sinkosi pojan kuohuihin ajatellen,
"Tynnörissä
se varmasti uppoaa aaltoihin".
Tynnöri ajelehtikin hyvän matkaa, mutta juuttui sitten myllyn
suojaporttiin. Myllyn renki kalasti puutynnörin vedestä
arvellen
sen sisältävän aarteen. Laatikossa olikin poikalapsi.
Koska
mylläri vaimoineen oli jo ikääntynyt, eikä heille
yrityksistä
huolimatta ollut siunaantunut lapsia, he ottivat pojan
kasvattilapsekseen
ilomielin.
Neljäntoista vuoden kuluttua kunigas oli
metsästelemässä
niillä tienoilla ja pistäytyi tervehtimässä
mylläriä. Hän kysyi kuka tuo iso poika oli.
Mylläripariskunta kertoi rengin löydöksestä
neljätoista vuotta sitten. Kuningas oivalsi, että
siinähän oli hänen veteen heittämänsä
poika ihkaelävänä. Hän kysyikin voisiko poika
käydä
toimittamassa kuningattarelle kirjeen pääkaupunkiin. Kuningas
kirjoitti kirjeeseen, että kirjeen tuoja oli surmattava ja
haudattava maahan
ennen kuin hän palaisi linnaan. Poika saateltiin matkaan.
Metsässä poika eksyi ja saapui mökille. Hän meni
sisään mökkiin. Siellä oli ainoastaan
pelästynyt vanha eukko. Poika sanoi olevansa eksyksissä ja
tarvitsevansa yösijan. Eukko sanoi majan olevan rosvojen koti,
että pojan olisi viisainta jatkaa matkaa, koska kotiin tultuaan
ryövärit tappaisivat muukalaisen. Poika
ei uskonut varoitusta ja rojahti takan äärelle nukkumaan.
Ryövärit tulivat kotiin ja kyselivät kuka tunkeutuja
oli. Eukko vastasi pojan olevan eksynyt matkamies, joka oli menossa
viemään kirjettä
kunigattarelle. Ryövärit avasivat kirjeen ja sen luettuaan
heille tuli poikaa sääli ja he vaihtoivat kirjeen.
Vaihdokkaassa sanotiin, että kirjeentuoja oli naitettava
prinsessalle.
Aamulla rosvot neuvoivat pojalle tien linnaan. Hän kävelikin
reippaasti läpi metsän linnaan ja antoi kirjeen
kuningattarelle.
Ohjeen mukaisesti onnenpoika ja prinsessa vihittiin juhlallisin
serenemoin.
Palattuaan kuninkaan ihmetys oli suuri. Ennustus oli toteutunut
kirjaimellisesti.
Hän tiedusteli asiaa kahden kesken vävyltään,
onnenpojalta.
Hän kertoi totuuden mukaisesti eksymisestään, ja arveli
kirjeen
vaihdetun hänen nukkuessaan, koska kuningas ilmoitti, ettei
hän
sellaista käskyä ollut antanut. Nytpä kuningas sanoikin
viekkaasti:
"Saadaksesi pitää tyttäreni vaimonasi, sinun on
mentävä
Helvettiin ja tuotava minulle Paholaisen päästä kolme
kultaista
hiusta". Poika päätteli, että hän on onnenpoika ja
eihän
häntä mikään paha uhkaa, niinpä hankkiutui
matkaan
Helvettiin.
Helvettiin oli pitkä matka. Hän saapui erääseen
kaupunkiin. Kaupungin portilla oli portinvartija, joka tiedusteli
pojalta kuka tämä
tiesi ja taisi. Poika sanoi: "Kaikenhan minä tiedän".
Portinvartija kertoi kaupunkia kohdannen vitsauksen. Kaupungissa oli
kaivo, joka ennen
tuotti viiniä, nykyään ei vettäkään.
Poika
kertoi antavansa vastauksen palattuaan Helvetistä.
Päivän taivallettuaan poika saapui kaupunkiin, jonka
portinvartija tiukkasi: "Mitä tiedät ja taidat?". Poika
vastasi: "Kaikenhan
minä tiedän". Portinvartija kertoi kaupunkia kohdannen
vitsauksen.
Kaupungissa oli omenapuu, joka ennen tuotti kultaisia omenoita,
nykyään
ei lehtiäkään. Poika kertoi antavansa vastauksen
palattuaan
Helvetistä.
Päivän taivallettuaan poika saapui joen rannalle, jossa oli
lautturi, joka tiukkasi: "Mitä tiedät ja taidat?". Poika
vastasi:
"Kaikenhan minä tiedän". Lautturi kysyi miten hän
pääsisi
tästä ainaisesta joenylittäjien kuskaamisesta. Poika
kertoi
antavansa vastauksen palattuaan Helvetistä.
Poika saapui Helvettiin. Helvetissä oli paikalla ainoastaan
Paholaisen äiti. Hän kehotti poikaa lähtemään
ennen kuin Paholainen palaisi. Poika kertoi ongelmastaan. Paholaisen
äidillä tuli poikaa sääli ja hän muutti pojan
muurahaiseksi ja kätki pojan mekkoonsa kehottaen poikaa
tarkkaamaan kuulonsa, sillä hän aikoisi
kärttää Paholaiselta vastaukset pojan kysymyksiin
samalla
kun nyhtäisi Paholaisen päästä kolme kultaista
hiusta.
Paholainen saapui illalla Helvettiin. Paholainen nuuski huutaen
raivokkaasti: "Täällä haisee ihmisliha!", tonkien
samalla paikkoja ylt'ympäriinsä. Paholaisen äiti
rauhoitti poikaansa tarjoten samalla maukasta
iltapalaa .
Ruokailtuaan Paholainen kellahti takaeteen penkille, pää
äitinsä syliin painettuna. Äiti ryhtyi rapsuttelemaan
Paholaisen päätä tämän vaipuessa samalla
sikeään uneen. Äiti nyppäisi yhden kultaisen
hiuksen Paholaisen päästä. Paholainen heräsi ja
kiukustui: "Mitä revit hiuksiani?". Äiti rauhoitteli
Paholaista sanoen nähneensä kummaa unta. Paholaisen
uteliaisuus heräsi ja hän tiedusteli mitä unta äiti
oli nähnyt. Äiti kertoi kaupunkia kohdannen vitsauksen.
Kaupungissa oli kaivo, joka ennen
tuotti viiniä, nykyään ei vettäkään.
"Ha!
Jospa he tietäisivät, että kaivossa asuu kiven alla
sammakko.
Se pitää tappaa ja kaivo alkaa jälleen tuottaa
viiniä", Paholainen sanoi.
Äiti rapsutteli taas Paholaisen uneen. Paholaisen nukahdettua,
äiti nyppäisi toisen kultaisen hiuksen Paholaisen
päästä. Paholainen heräsi ja kiukustui: "Mitä
revit hiuksiani?". Äiti rauhoitteli Paholaista sanoen
nähneensä kummaa unta. Paholaisen uteliaisuus heräsi ja
hän tiedusteli mitä unta äiti
oli nähnyt. Äiti kertoi kaupunkia kohdannen vitsauksen.
Kaupungissa oli omenapuu, joka ennen tuotti kultaisia omenoita,
nykyään ei
lehtiäkään. "Ha! Jospa he tietäisivät,
että
puun juurtaa nakertaa rotta. Se pitää tappaa ja puu alkaa
jälleen
tuottaa kultasia omenoita", Paholainen sanoi.
Äiti rapsutteli taas Paholaisen uneen. Paholaisen nukahdettua,
äiti nyppäisi toisen kultaisen hiuksen Paholaisen
päästä. Paholainen heräsi ja kiukustui: "Mitä
revit hiuksiani? Hakkaan
sinut, jos vielä nyhdät hiuksiani". Äiti rauhoitteli
Paholaista
sanoen nähneensä kummaa unta. Paholaisen uteliaisuus
heräsi
ja hän tiedusteli mitä unta äiti oli nähnyt.
Äiti
kertoi lautturista joka joutuu alati kyyditsemään kulkijoita
joen
yli, eikä hän vapaudu milloinkaan. "Ha! Hänen
pitää
vain antaa mela jollekin ylittäjälle ja juostava itse
tiehensä.
Älä enää nypi hiuksiani, se tekee
kipeää",
Paholainen varoitti. Äiti lupasi olla siivolla. Paholaisen
nukahdettua,
äiti muutti onnenpojan jälleen ihmiseksi ja antoi kolme
kultaista
hiusta tälle kysyen vielä: "Saitko vastaukset kysymyksiisi?".
Poika
sanoi saaneensa ja lähti tyytyväisenä paluumatkalle.
Saavuttuaan joelle ja mentyään lautturin kyytiin hän
kertoi tälle ratkaisun tämän ongelmaan.
Saavuttuaan kaupunkiin hän kertoi portinvartijalle ratkaisun
heidän ongelmaansa. Kaupunkilaiset tappoivat juurta jyrsivän
rotan ja omenapuu alkoi jälleen tuottaa kultaisia omenoita.
Kiitokseksi pojalle nämä
antoivat pojalle kaksi aasia, jotka oli lastattu kultalastiin.
Saavuttuaan toiseen kaupunkiin hän kertoi portinvartijalle
ratkaisun heidän ongelmaansa. Kaupunkilaiset tappoivat kiven alla
lymyävän rupisammakon ja kaivo alkoi jälleen tuottaa
viiniä. Kiitokseksi pojalle nämä antoivat pojalle kaksi
aasia, jotka oli lastattu
kultalastiin.
Poika saapui palatsille tuoden kolme kultaista hiusta kuninkaalle.
Kuningas kysyi mistä poika oli löytänyt noin paljon
kultaa. Poika
vastasi kullan löytyneen valtakunnan toisella laidalla sijainneen
joen
vastarannalta. Kuningas lähtikin ahneuksissaan maan
ääreen.
Saavuttuaan joen rannalle ja hän viittilöi lautturin
kyyditsemään
hänet joen toiselle puolen. Lautturi lykkäsikin kuninkaalle
melan
ja hyppäsi itse pois lautalta ja kipitti tiehensä. Ahne ja
ilkeä
kuningas jäi kitumaan lautturiksi loppuiäkseen ja onnenpoika
hallitsi
vaimoineen valtakuntaa. Sen pituinen se.
