Kekri 2003

Esan muutto torstaina 30.10.2003

Olin muutamassa Esaa (Hämäläinen) kekrin aattona. Sanotaan vaikka näin, että on hieman eri asia muuttaa parikymppistä poikamiestä hissillisestä talosta toiseen, kuin 42-vuotiasta valokuvaajaa hissittömästä talosta toiseen. Kuvioon tietysti kuuluu molempien asuntojen sijainti ylimmässä kerroksessa.

Tallinna kekrinä 31.10-1.11.2003

Esa laivalla

Lähdimme Esan (Eerola) kanssa katamaraanilla etäiseen naapurimaahamme Viroon. kekrinähän tapanaon, jotta kakkien tulille tulijoiden on tuotava mukanaan jotakin poltettavaa. Minulla se taisi olla raha, siksi paljon sitä paloi.

susi-viski


Asustimme perinteisesti hotelli Sudessa . Se on nykyään komea paikka. Paasikivi, joka oli kova kiroamaan, sanoi kuoltuaan ja päästyään taivaaseen, jotta: "Onpa täällä saatanan komeata!". Samaa voi mainita hotelli Sudesta.



Perjantai-iltana söimme Sudessa. Minä söin silliä ja perunoita ja Esa.. Yllätys - munakkaan. Kaveri tykkkää munakkaista. Lauantaina menimme vanhaan kaupunkiin gulassille. Siis minä otin gulassin ja Esa otti juustorullan, kun munakasaika oli jo ohi.

Puhelinkin hävisi palumatkalla. Pasi Pitkäkynsi lienee ollut asialla. Olin hieman väsyneessä kunnossa paluumatkalla. Tuli syötyä juuri ennen laivaan kapuamista laarillinen heiniä.. Se väsyttää. Muuten matka meni hyvin. Ostin kinkkua kilon. Pistelinkin sen poskeeni maanantaiaamupäivän aikana.

Sattuipa viikonloppuna Tallinnassa olemaan myös mäkikotka Matti Nykänen. Hän sai jonkinlaisen sydänkohtauksen tallinnassa. Matti ja Mervi kyllä asuivat hotelli Areenassa, eivät sentään Sudessa. Sudessa asuvat ne, joilla on kortit oikein päin kädesä.

Synttärit 2.11.2003


Vastaanotin syntymäpäiväni ravintola Pieni Pisarassa . Talonhenkilökunta järjesti shown, jonkalaista ihan kuka tahansa ei kestä. Varsinkaan sydänvaivaiset. Pelkäsin hetken vastaanottoni menevän mynkään. Jollain tavalla se saatiin sitten läpivietyä. Tsemppiä siihen tarvittiin.

Kabulin kirjakauppias

Sain lahjaksi Åsne Seirstandin " Kabulin kirjakauppiaan ". Oikeastaan sain niitä useita. Kirja kertoo afganistanilaisen kirjakauppiaan Sultan Khanin perheestä, jonka luona Seierstad asui Kabulissa keväällä 2002.  Kirja on suututtanut pahan päiväisesti Kabulin ”oikean kirjakauppiaan”, Shah Mohammadin, joka on nyt kirjoittamassa omaa vastinettaan. Mielenkiintoinen näytelmä. Pohdinkin, kuinka paljon tämä jälkinäytös on Åsnen ja Muhamadin yhdessä käsikirjoittama. Ilman tällaista jälkikohua kirjan myyntiluvat olisivat jääneet huomattavasti vaatimattommiksi. Nyt luulen molempien rikastuvan aika tavalla kirjan myyntituloilla.

Hjallis Harkimo täytti puoli vuosisataa samana päivänä. Hjalliksen syntymävuonna Stalin kuoli. Minulla tuli tänä vuonna täyteen kolme kiinalaista kuukiertoa.   Tänä vuonna on jälleen lampaan tai miten vaan, vuohen vuosi. Tulilammas on oikeasti tulisusi,  susi on vain kätkeytynyt lampaan vaatteisiin.

Sitaatti Kabulin kirjakauppiaasta: "Jos haluaa onnistua, on joskus oltava susi, joskus lammas".

Kiinalainen horoskooppi




Mufasa

Maanantai-aamuna (3.11.) Anita kävi tervehtimässä tiikeribokserinsa, Mufasan kanssa. Onneksi koira meni sänkyyni, jottei minun tarvinnut siellä enää maata.


Tommi 3.11.2003