Holy Breakfast
Tuula-Liina Varis teki Pentti Saarikoskelle Holy Breakfastin, jonka hän
uskoi olevan syynä, että Pentti eli niinkin kauan. Suosittelen
erikoisesti silloin kun kiinteä ei "putoa" tai on kovaa fyysistä
rasitusta "ilmassa".
Jäätelöä
Kananmunia
Hunajaa
Banaania
Soijaproteiinia
Punaista maitoa
Marjoja (mustikka, mansikka, viinimarjat, tyrnimarjat,puolukka tms.)
Sekoitetaan tehosekoittimessa ja juodaan. Koristeeksi voi laittaa tuoreita
marjoja, muttei se vaikuta fyysisesti mitenkään. Psyykkisesti joku
voi saada kicksejä, eivät toki kaikki.
Jälkikommenttina täytyy sanoa, että aikamoinen energiapakkaus
se on tein tänään, 25.8.2002. Täytyy sanoa, että
tulee aika tyrni olo. Marjoiksi laitoin Lohjalta keräämiäni
mustikoita ja villivatukoita
.
Nyttemmin (4.10.2002) olen korvannut punaisen maidon sinisellä ja jättänyt
jäätelön pois. Olen keksinyt laittaa sekoittimeen myös
porkkanan ja appelsiinin. Kerran kokeilin kaalia, ei kannata.
Paluu
Tommi 8.8.2002