Hollanti heinäkuussa 2003
Lähdimme Esan kanssa Hollantiin heinätalkooaikaan. Suomea
painoi helleaalto, päätimme lähteä hieman keskemmälle
Eurooppaa vilvoittelemaan. Lentokentällä oli jo suurta jännitystä,
koska päästyämme transit-alueelle, huomasin kadottaneeni boarding
passini. Onneksi minulla oli sähköinen lentolippu. Menin yhdelle
tiskille ja muija tulosti mullen uuden lipun. Huomasimme kuitenkin paikkojemme
olevan eri puolilla käytävää ja hieman eri rivissäkin.
Nooh, ei se mitään, tuumailin, meneehän tää
päivä näinkin. Lennon aikana tarjoillaan lentomatkustajille
ruoka. Minulta tultiin kysymään olenko Tommi Viitanen, vastasin
myöntävästi. Minulle tuotiin erilainen ruoka kuin muilla,
koska olin nimeltäni Tommi Viitanen. Amsterdamin lentoputkessa Esa kysyi
olinko nauttinut lounaastani. Vastasin sen olleen kasvisvoittoinen,
mutta muuten maukas. Esa, joka oli hoidellut lippujen tilaamisen, kertoi tilanneensa
minulle muslimiaterian. Arvelin paikkajaonkin olevan Esan heiniä, ei
minulle sattumalta tulostunut eri paikkaa, vaikka boarding passinini hävitinkin.
Epäilen Esan järjestäneen myös eriävän paikkanikin,
arvellen, ettei hänellä pitäisi pokka, kun en possupaistia
saisikaan. Jäi hieman ihmetyttämään, ettei lentohenkilökunta
ihmetellyt tilaamieni alkoholipitoisten ruokajuomien suurta kulutusta. Kuten
hartaat uskovaiset toteavat: "Kaikki on mahdollista".
Amsterdam
Toisen maailmansodan päättyä Amsterdamia koettelivat
monenlaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Suvaitsevaisuuden perinteet tekivät
Amsterdamista 1960-luvulla hippikulttuurin luvatun maan - ja huumeiden
käytön ja kaupan keskuksen.
Ilman patoja Amsterdam, kuten suuri osa Alankomaista jäisi
meren alle. Itä-Amsterdam on 5,5 metriä merenpinan alapuolella.
Amsterdam on Hollannin Venetsia. Kanavista muodostuva asemakaava
on hevosenkengän muotoinen,
Amsterdam on Alankomaiden suurin kaupunki. Asukkaita Amsterdamissa
on yli 800 000 - ja siellä käy vuosittain eniten matkailijoita
1,5 miljoonaa. Amsterdam on alavalla alueella, Amstelin ja Ijsselin yhtymäkohdassa
Ijselmeerin lähellä. Amsterdam sijaitsee Randstadin sydämessä;
Randstadin on sirpin muotoinen suurtaajama, joka kattaa suuren osan Noord
Hollandin, Zuid Hollandin ja Utrecchin maakunnista ja jonka muut suurkaupungit
ovat Utrecht, Rotterdam, Haag. Leiden ja Haarlem.
Amsterdamin paikoista
Anne Frankhuis
Heinäkuussa 1942 Anne frank piiloutui vanhempiensa ja Van Daanin
perheen kanssa tämän talon takaosaan. 13-vuotias Anne
oli jo tuolloin alittanut päiväkirjan kirjoittamisen . Hän
kirjoitti siihen viimeisen kerran elokuussa 1944, kolme päivää
ennen perheen pidätystä. Anne kuoli Bergen-Belsenin keskitysleirillä
maaliskuussa 1945.
Van Gogh Museum
Vincent van Gogh (1853-1890) syntyi Zunderirtissa ja ryhtyi maalaamaan
vuonna 1880. Hän työskenteli Alankomaissa viisi vuotta ennen
kuin muutti Pariisiin. Myöhemmin hän asettui Arlesiin Etelä-Ranskaan.
Riideltyään Gauguinin kanssa, hän leikkasi korvalehdestään
palan. Hän joutui saint-Remyn mielisairaalaan ja haki apua Auversista,
missä ampui itsensä.
Van Gogh museum sijaitsee Museokorttelissa osoitteessa Paulus Potterstraat
7, tel 570 5200, avoinna joka päivä 10-17.
Rijksmuseum
Koristeelliseen uusgoottilaiseen Rijksmuseumiin on sijoitettu upea
taiteen kansalliskokoelma, jossa on noin 5000 maalausta, 30000 taideteollisuustyötä
ja 17000 historiallista käsityötä. Sen alankomaalaisen taiteen
kokoelmaa pidetään maailman parhaana. Jos sinulla on aikaa käydä
museossa vain kerran, tutustu ainutlaatuiseen 1600-luvun maalaustaiteen kokoelmaan,
jossa on paljon suuria mestareita, mm. Frans Hals, Vermeer ja tietenkin
Rembrantin Yövartio.
Ruokapaikat
Alankomailla ei ole sellaista gastronomista mainetta kuin esimerkiksi
Ranskalla ja Italialla, mutta Amsterdamissa on silti erinomaiset mahdollisuudet
löytää hyvää ja kohtuuhintaista ruokaa. Alankomaissa
annokset ovat aika tuhteja, mikä on helposti selittyvissä kannabiskahviloiden
antien kanssa yhteen.
Tiheimmät ravintolakeskittymät ovat van Baerlestraatin
varrella Museokorttelissa, punalyhtykorttelissa, Spuisstraatilla Nieuwe
Zijdessa, Regulliersdwarsstraatilla itäisellä kanavakehälläja
Jordaanissa. Kaikista
eetcafeista saa halpaa ruokaa.
Amsterdamilaista ruokavalikoimaa
Fruits de Mer
Tätä himoitsen. Kuva näkyy ylhäällä.
Ostereita, katkarapuja, kampasimpukoita ja muita tuoreita meren antimia
ja tarjoillaan jäiden ja merilevien päällä.
Kampela kasvisten kera
Grillikala on yleinen pääruoka. Sen kera tarjoillaan voita,
perunoita ja porkkanoita.
Bitterballen en Frikadellen
Rasvassa paistetut lihapullat ja makkaramaiset risollit tarjoillaan
sinapin kera.
Stamppot
Tämä on tyypillinen alankmaalainen peruna- ja savumakkaramuhennos
.
Parsa ja kinkku
Paksujen kinkkuviipaleiden kanssa tarjoillaan parsaa ja voisulaa.
Erwtensoep
Sakean hernekeiton kanssa syödään pekonia ja keitettyä
savumakkaraa.
Indonesialainen keittiö
Alankomaiden entisen siirtomaan Indonesian keittiössä
ristaffel (riisipöytä) on yleinen. Siihen kuuluu yhteinen iso
riisi- tai nuudeliastia ja jopa 25 pientä astiaa, joissa on
lihaa, kalaa, kasviksia ja erilaisia kastikkeita
Satay daging
Marinoitua nautaa
Satay ayam
Kanaa maapähkinäkastikkeessa
Sambal
Punainen chilikastike
Ayam panike
Kanaa kastikkeessa
Babi asam pedas
Sianlihaa
Udang bakar
Grilliäyriäisiä
Gado gado
Salaatti ja maapähkinäkastike
Nasi goreng
Paistettua riisiä, nautaa tai sikaa, sieniä, soijakastiketta,
äyriäistahnaa
Ravintolan esivalinta
Oude zijdesta haluasin valita thaimaalaisen ravintolan Tom
Yamin. keittiömestari-omistaja Jos Boomgaardt oli aikoinaan kuuluisa
ranskalaisesta keittiöstään, Aasiassa matkustelutaan hän
ryhtyi laittamaan thaimaalaiia ruokia. Siellä pitää ehdottomasti
maistaa Tom yam kungia, katkarapukeittoa, jossa on sitruunaheinää,
chiliä, minttua, korianteria, valkosipulia ja limetin lehtiä.
Tom Yam
Staalstraat 22
tel 622 9533
18-22 päivittäin
Niewe Zijdestä valintamme kohdistunee espanjalaiseen
Centra-ravintolaan, joka sijaitsee punalyhtykorttelin sydämessä.
Siellä syödään sydämeme kyllyydestä paellaa.
Centra
Lange Niezel 29
tel 622 3050
13-23 päivittäin
Läntisellä kanavakehällä voisimme mennä
keskiajan ajan ja astrologian hengessä tehtyyn Nostradamukseen kokeilemaan
itämaista salaattia seesamiöljysää marinoitujen kasvisten
kera, provencelaista lammasta lakritsajäätelöä sambucakastikkeessa
Nostradamus
Berenstraat 8
ke-ma 18-22.30
Indonesialaiseen keittiöön tutustumme
Museokorttelissa
. Raden Mas tarjoaa täydellisen illan ruokailijoille, jotka pitävät
hemmottelusta. Laajassa ruokalistassa on vaihtoehtoja risttafelista kokonaiseen
hummeriin, joka tarjoillaan kevyessä indonesialaisessa kastikkeessa.
Täällä voi laittaa rahaa menemään gastronomisessa
hengessä.
Raden Mas
Sadhouderrskade 6
tel 685 4041
ma-pe 13.30-23, la-su 17-23
Ruokaa voi ostaa kernaasti myös kaupoista. Ostinkin vinon pinon
erilaisia säilykkeitä paikallisesta Spar-myymälästä.
Hyödynsin myös Lidlin palveluita.
Asuminen
Jordaan - Läntinen kanavakehä
Acacia
He vuokraavat halukkaille asuntolaivaa, jossa on neljä
vuodepaikkaa ja pikku keittiö. laiva on viereisellä kanavalla
tässä rauhallisessa Jordaanin kolkassa. Dubbelihuone 80 euroa.
Van Onna
Karismaattisen Loek van Onnan break and breakfast koostuu kolmestakanavatalosta.
Dubbeli 80 euroa.
Itäinen kanavakehä
Asterisk
Asterisk on pienen matkan päässä keskustasta sivukadulla,
joten hinnat ovat edulliset. Dubbelihuone sesonkiaikana 65 euroa. Täällä
olimme aluksi. Trammeilla 16 ja 25 pääsi keskustaan ja eläintarhaan
vitosella.
Osoite:
Den Texstraat 16
1017 ZA Amsterdam
T: (+31) 20 6241768
F: (+31) 20 6382790
hotelasterisk@planet.nl
De Munck
Omistaja on ihastunut 1950- ja 1960-luvun rokkiin, joten kellarin
ihastuttavan aamiassalin kunniapaikalla on levyautomaatti ja kullattu
Elviksen levy. Dubbeli 95 euroa
Oude Zidje
Amstel
Botel
Amstel Botel toimii isossa ja nykyaikaisessa laivassa, joka on laiturissa
Centraal Stationin lähellä. Se on kaupungin viimeinen laivahotelli,
mikä kuullostaa romanttisemmalta kuin on. Hytit ovat ahtaita. Dubbelihuone
sesonkiaikana 120 euroa.
Doelen
Tässä komeassa uusklassisessa on Remrantin Yövarion
jäljitelmä muistuttamassa siitä, että alkuperäinen
maalaus oli tääll vuosina 1642-1715. Kulunut sisustus paljastaa,
että hotelli on nähnyt parempiakin päiviä. Dubbeli
97.07 euroa.
Keskinen kanavakehä
Hans Brinker
Tämä hostelli on kätevän lähellä Leidsepleini
yöelämää. Talossa on pieniä makuusaleja ja pieni
disko. Mikäli flaaminkielisestä tekstistä ymmärsin
DZ - 57 euroa.
Legenda
Hans Brinkeristä
Agora
Tämä nykyaikainen kanavatalo on keskussa Singelin lähellä
ja Bloemenmarktin lähellä. Omistajat ovat ystävällisiä.
Kävelymatkan päässä ovat Rijksmuseum, Van Gogh Museum
and the Anne Frankhuis, Damin tärkeimmät nähtävyydet
mielestäni. Dubbeli on vaan ikävä kyllä 115 euroa.
Trippeli 150 euroa ja quppeli 175.
Museokortteli
Wynnobel
Vossiusstraat 9
tel 662 2298
Todellinen perushotelli on hiljaisella sivukadulla Vondelparkin
vierellä. Se palvelee boheemeja asukkaita edulliseen hintaan. Yhdessäkään
huoneessa ei ole pesutiloja, joten huonee ovat avaria. Jokaisessa kerroksessa
on yhteinen vanhanaikainen kylpyhuone. Arvattavasti vanha mummo pesee
seljän. Ikävä kyllä heillä ei ole verkkosivuja.
Acro
Acrossa ei ole vanhanajan charmia, mutta se on sitäkin modernimpi
ja edullisempi ja lähellä PC Hoftstraatit hienoja kauppoja,
jos tarvetta lähteä ostamaan vaikkapa damaskit. Dubbelihaarukka
70-115 euroa, minusta se oli hieman iso haarukka.
Plantage
Plantaasina tunnettu alue oli muinoin vihreää puistoa
kaupungin muurin ulkopuolella. Noin vuodesta 1848 alkaen alueelle alkoi
kasvaa yksi kaupungin ensimmäisistä lähiöistä.
Artisin ja Hortus Bocatanicusin alueen puistokadut ovat edelleen kysyttyjä
asuinpaikkoja.
Liikenneyhteydet
Raitiovaunut 9 ja 15 ajavat Artisin Hortus Botanicusin ohi.
Bussit 22 ja 28 pysähtyvät Scheepvaart Museumin kohdalla. Weesperpleinin
metroasema on Plantagen lounaisosassa; käytä pimeällä
Waterloopleinin asemaa.
Matkat Amsterdamissa joka paikkaan ovat lyhyet,
niinkuin joka puolella Hollanissa. Kävellen voi mennä useimpiin
kohteisiin.
Fantasia
Tämä 1773 rakennettu kanavatalo on vastapäätä
Amstelhofin komeaa vanhainkotia. Se on eittämättä etu. Hotellista
on vain lyhyt kävelymatka keskustaan, mutta vanahnaikaisten ja koruttomien
hinnat ovat silti hyvin kohtuuliset, vain 87 euroa dubbelista. Tunnelma
on kotoisa etenkin paneloidussa aamiaishuoneessa, josssa viihtyy myös
hotellin kissa.
Amsterdam Hotels - on line booking
Hostelit Amsterdamissa
40 eurosta ylöspäin . Sivu on flaaminkielinen.
Hotellit Amsterdamissa.
Vinssit
Jokaisessa kerrostalossa on katolla vinssi. Portaikot ovat niin kapeat,
ettei niissä käy isompien esineiden kantaminen. Muutto tehdään
ulkokautta ikkunan kautta.
Kannabiskahvilat
Kannabiskahviloissa myydään ja poltetaan avoimesti kannabista.
Teoriassa laki kieltää sen, mutta viranomaiset suvaitsevat pehmeiden
huumeiden myynnin, jos se tapahtuu hillitysti. Monet tällaiset kahvilat
tunnistaa kuulemma meluisasta musiikista ja psykedeelisestä sisustuksestaan.
Outoa, ajattelin pilvimiehiä erilaisiksi. Ajattelin heidän
polttelevan piipullisen heinää kirjaa lukien ja lähtevän
kotio syömään. Kannabiskahviloissa käy kuulemma yllättävän
monenkirjavaa sakkia, niin vanhoja kuin nuoria kaikista yhteiskunta- ja
ammattikunnista.
Mellow Yellow on luultavasti
ensimmäinen coffee shop Amsterdamissa.
Rusland ja
Siberie ovat pieniä
rentoja paikkoja,
The Buldog kaupallinen
ja vilisee turisteja. Buldog-ketjuun kuuluu myös anniskeluravintola
ja hotelli.Yleensä näissä kahviloissa myydään
kuulemma kahvia, virvoitusjuomia ja pikkusyötävää.
Luulin niin olevan aina, kun kahvilasta on kysymys.
La Chocolata on erikoistunut hasiskonvehteihin.
Rookies on yksi niitä harvoja, joilla
on anniskeluoikeudet. Jos mielit polttaa, pyydä menua, josta näet
mitä on tarjolla. Kannabis on vahvaa, etenkin paikallinen sekoitus.
Varo hasisleivoksia ja-pikkuleipiä, koska niiden vahvuus on arvaamaton.
Olisi hyvä, jos painoyksiköillekin olisi oma vakiomittansa, kuten
Pariisissa säilytettävälle metrin mitalle. Tuntuu, että
hollantilainen gramma vastaa neljää meikäläistä.
Kaakao maistuu coffee-shopissa. Kermahuntuinen kaakao Coffee-shopissa
on maanmainiota.
Osoitteita:
Mellow Yellow
Vijzelgracht 33
tel 638 0436
The Bulldog
Leidseplein 13-17
tel 626 5185
Chocolata
Spuisstraat 51
tewl 622 6241
The Grashoppers
Oudeburgsteeg 16
tel 626 1529
Global Chillage
Kerkstraat 51
tel 639 1154
Rookies
Korte Leidsedwardstraat 145-147
tel 639 0978
Rusland
Rusland 16
tel 627 9468
Siberie
Brouwersgracht 11
tel 623 5909
Smokers guide
Hip travel guide to Amsterdam
Hip planet - photo gallery
Punalyhtykorttelit
Neonvaloissa kylpevät ja palveluksiaan ikkunoista kaupittelevat
prostituoidut ovat yksi nyky-Amsterdamille ominaisista näkymistä..
Punalyhtykortteli, josta paikalliset käyttävät nimeä
Walletjes (pikku muurit) on keskittynyt Oude kerkin ympärille, joskin
se ulottuu lännessä Warmoesstraatille, pohjoisessa Zeedijkille,
idässä Kloveniersburgwalille ja etelässä Damstraatille.
Prostituution juuret Amsterdamissa ulottuvat 1200-luvulle, jolloin
kaupunki alkoi toimia satamana ja kaupunkiin virtasi yhä enemään
laivaelämään kyllästyneitä merimiehiä. Vuonna
1478 prostituutio oli jo niin yleistä, että sitä yritettiin
hillitä. Määräalueensa ulkopuolelle uskaltautuneet
prostituoidut marssitettiin takaisin pillien ja rumpujen säestyksellä..
Sata vuotta myöhemmin kalvinistit yrittivät kieltää
prostituution tyystin, joskaan eivät tosissaan. Niinpä prostituutiota
suvaittiin avoimesti jo 1600-luvun puolivälissä.
Nykyisin koko alueen kapeaa katuverkkoa hallitsevat räikeästi
mainostavat seksishopit ja hämärät yökerhot. Kaduilla
liikuskelee narkomaaneja, huumekauppiaita ja taskuvarkaita. Öisin
kujat ovat sen verran vaarallisia, ettei sinne kannata mennä yksin
hortoilenaan humalassa. Käy helposti, että matkakertomisesa
on vain lakoninen: "Rahat ja terveys,..., män". Päivällä
kaduilla tungeksii turisteja. Punalyhtyalueen sydämessä on
espanjalainen ravintola Centro , joka tarjoaa maittavaa
paellaa.
Prostitution innfirmation
centre (PIC)
Haag
Den Haag on Alankomaiden hallitus- mutta ei pääkaupunki.
Siellä toimii arvvaltasia elimiä, kuten Alankomaiden parlamentti
ja Kansainvälinen tuomioistuin, jossa mm. kansainvälisiä
sotarikollisa tuomitaan. Serbian presidentti Slobodan Milosevic on ollut
jo hyvän aikaa siellä tuomittavana. Slobo on juristi hän puolustaa
itseään. Jotkut todistajat ovat sanoneet, että tuntuu
kuin itse saatana astuisi huoneeseen kun Slobo aloittaa pistävällä
katseella todistajan ristikuulustelun.
Haag on 56 vanhaa kilometriä Amsterdamista lounaaseen. Asukkaita
Haagissa on 450 000.
Maurithuis
Nassaun kreivi Johan Mauits rakennutti tämän kauniin talon
jäätyään eläkkeelle Brasilian kuvernöörin
tehtävistä. Talo valmistui 1644. Vuonna 1670 kuollut maurits
testamenttasi tämän valtiolle. Maurithuis on yksi Alankomaiden
parhaita taidemuseoita. Minusta museon tähtihelmi on Rembrantin "Tohtori
Nicalaes Tulpin anatomianluento".
Rotterdam
Rotterdamissa, kuten muuallakin Hollannissa, on erittäin laadukas
tieverkosto. Jos mannerjäätiköt kasvihuoneilmiön seurauksena
sulavat ja meren pinta nousee, olen varma, että holantilaiset keksivät
keinon siitä selviytyä. Hollantilaiset ovat kekseliästä
kansaa.
Rotterdam on strategisesti merkittävässä paikassa:
Euroopan tärkein joki, Rein, laskee siitä Pohjanmereen. Rotterdamista
kuljetetaan rahtia proomuilla syvälle Keski-Eurooppaan ja laivoilla
eri puolille maapalloa. Rotterdamia on rakennettu hyvinkin kokeelliseen
tyyliin, joten se on Euroopan omaperäisimpiä kaupunkeja. Europoort
on maailman suurin konttisatama. Se seuraa Reinin ranta 37 vanhan kilometrin
matkalta.
Rotterdam sijaitsee 65 vanhaa kilometriä Amsterdamista luoteeseen.
Kaupungissa on 620 00 asukasta.
Vitosen arvoitus ratkesi
Olen ihmetellyt mihin Stadista on kadonnut vitosen ratikka. Ykkönen
ajaa Käpylästä, KakkonenHakaniemestä Katajanokalle,
kolmonen kiertää Kallion ja Töölön, Nelonen Munkasta
Skattalle, Kutonen Hietalahden torilta Arabiaan, Seiska kiertää
Pasilasta, Kasi Sörkästa Ruoholahteen, Ysi on arvoitus ja Kymppi
Pikku-Huopalahdesta Kirurgille. Vitonen on siis siirretty Rotterdamiin.
Erasmus Rotterdamilainen
Minua on koulupojasta lähtien kiinnostanut
Erasmus
Rotterdamilainen . Hän oli renesanssin suurmies, tunnetuin
humanisti kautta historian. Erasmus Rotterdamilainen oli ensimmäinen
vapaa kirjailija eli kirjailijamaineen saavutettuaan hän tuli lyhyitä
aikoja lukuunottamatta toimeen pelkästään kirjoittamalla.
Vanhoilla päivillään Erasmus valitti, että vihamiehet
olivat levittäneet sellaista huhua, että hän oli nuoruudessaan
hankkinut leipänsä viheliäisenä oikolukijana Aldus
Manitiuksen palveluksessa. Tästä syystä hän korosti,
että hän oli itse asiassa lukenut vain omien teostensa korjausvedokset
ja talon töistä vastasivat sen omat oikolukijat.
Beach
Rotterdamissa oli keskellä kaupunkia hiekkaranta.
Tuliaiset
Oivia Hollannin tuliaisia ovat puukengät, riisi (4,5 kg säkki),
säilykkeet (pariisin perunat, pikku porkkanat, herneet, bambun versot)
ja hajuvedet. Heinäähän Hollannissa olisi niin, ettei se
kulottamalla lopu, mutta kuka nyt heinää ryhtyisi Suomeen kantamaan,
kun täälläkin on maa vihreänään.
Oli miten oli, mutta näin on
Toinen käyttämme sanonta Hollannissa oli: "Näinhän
se tietenkin on". Tai siis minä käytin näitä kahta
sanatarkasti, mutta Esa muutti joka kerran sanan sieltä, toisen täältä.
Sanoin joka kerran: "Ymmärsit kuitenkin idean". Jutun juoni oli usein
se, että muuttamalla sanonnan jotain sanaa, merkitys saattaa muuttua
toiseksi. Esa muutteli taitavasti merkityksiä, vaihtamalla sanoja.
Yksi yleisimpiä oli: "Oli niin taikka näin, näin on".
Se oli minusta hyvin hyvä.
Ulkomaan reissut
Tommi 8.7.2003