HIRVILIEMI
(aloita aikaisin aamulla)
4 kg hirven rikottuja putkiluita
pala lihallista potkaa
vettä
1 pieni punajuuri
½juuriselleriä
4 porkkanaa
3 sipulia
1 palsternakka
pala chilipippuria
muutama laakerinlehti
parikymmentä mustapippuria
timjamin oksa
rosmariinin oksa
10 katajanmarjaa
Paahda luita tunnin verran 180 asteisessa uunissa ja laita isoon
kattilaan.
Kaada päälle kylmää vettä niin paljon
että peittyvät huolella.
Ala keittää hiljalleen varoen kuitenkin ettei kiehu.
Mitä hitaammin haudutat sitä kirkkaamman lopputuloksen saat.
Kuori syntynyttä vaahtoa aina välillä pois.
Kun kiehunut noin kymmenen tuntia lisää paahdetut vihannekset
ja mausteet
Pese vihannekset hyvin ja leikkaa kuorineen sentin paksuisiksi
viipaleiksi. Paahda kuivalla pannulla tai sähköliedellä
tummiksi. Liemi saa tästä väriä hieman.
Keitä vielä pari tuntia hiljaa.
Siivilöi liemi ja tarkista maku.
Tarvittaessa voit keittää kokoon, jotta maku tiivistyy.
On myös tapana kirkastaa jauhetun lihan ja munanvalkuaisten kera
jos liemi on oikein sameaa.
Annostele kuuma liemi kuppeihin ja lisää ginillä
maustettua ohutta kermavaahtoa päälle ja kuorruta uunissa tai
kaasupolttimella.
Syödään
sienipasteijan
kera.
keittokirjaan
Mika Säynäjoki, Vesijohtomiesten kokkikurssin jäsen
30.11.2004