Foorumi


Päätin ryhtyä pitämään foorumia, jonne kerään helmiä yleisönosastoilta.

National geographic julkaisi amerikkalaisen sotilaan yleisönosastokirjoituksen. Sotilas kiteytti lyhyessä kirjoituksessaan sen mikä monien mielessä on teutaroinut jo pitkään Koren ja Vietnamin sodista lähtien. Tietenkin tulee vääjämättä mieleen, että: "Mitä vittua, minkävärinen hevonen?".

Asiaa voi tutkailla Mark Bowdenin kirjasta "Isku Mogadishuun". Se on kuvaus vakavimmasta aseellisesta selkkauksesta, johon Yhdysvallat Vietnamin jälkeen sekaantui. Se on sykähdyttävä kertomus siitä, miten uhrivalmis puolustaja voi kotikonnuillaan yksinkertaisin välinein lyödä ylivoimaisen vastustajan.

Turhaa taisto

Oma joukkueeni oli USA:n armeijan ensimmäinen ryhmä, joka saapui Somaliaan noin kymmenen vuotta sitten, eika tilanne ole kuluneina vuosina juurikaan muuttunut (numero 712002). Sotapäälliköt ovat yhä vallassa, viattomat näkevat nälkää ja valtataisteluissa kuolee kymmeniä ihmisiä. Miksi sinne lähetettiin sotilaita kuolemaan turhaan? Pysytään erossa muiden maiden ongelmista tai ainakin hoidetaan hommat loppuun asti, jos johonkin lähdemme.

SHANE A. SANDERS USA

Kukkotappelu

Luulenpa, että haluaisin mennä katsomaan kukkotappelua. Pohdittaessa, että onko kukkotappelu eläinrääkäystä, tulee väistämättä ajatelleeksi, että mitä tappelukukko itse kaikkein eniten haluaa. Vastaus on ilmeinen: Tapella niin, että hyöhenet pöllyävät.


Waltari


Tulipa mieleeni yksi asia. Nimittäin Mika waltarin kirjallisen tuotannon taso. "Sinuhe egyptiläinen" lienee kiistatta suomalaisen kirjallisuuden parhaimpia teoksia. Suuri Illuusioni, Turms kuolematon, Mikael karvajalka ja Migelangelo ovat arvostettuja ja käännettyjä kirjoja. Omistan sattumalta Waltarin 1938 kirjoittaman kirjan "Ihmeellinen Joosef". Se on käsittämätöntä paskaa. Olen uhrannut monta kallista hetkeä miettimiseen mikä sai tasokkaan kirjailijan tekemään sellaisen flopin. Olen päätynyt tulokseen, että loistoteokset kirjoittaessaan Waltari oli vahvasti doupattu ja Joosefin kirjoittaessaan kuumeessa tai sitten hänen vattansa oli kipeä.

Tietoa Waltarista

Synapsian nettipäiväkirja




Ilmainen www-laskuri

Tommi 1.12.2002