Lauantaina 6.10.2002 Jaarlin Poikien partakilta suuntasi syysretkensä
Evon Koverolle. Tapasimme klo 9.00 perinteisellä Idänpään
"Kessulla". Matkaan lähti viisi "vanhaa" Jaarlin Poikaa. Kaikki eri
vartioista muuten. Tommi Kasteenpohja Haukoista, Janne Ilonen Ahmoista, Heikki
Bergman Oravista, Tommi Viitanen Huuhkajista ja sokerina pohjalla Antti Liljaniemi
Mäyrä-vartiosta Metsänkävijöistä.
Ajoimme autokolonnana Evolle Koveron rantaan. Rannassa jakauduimme viisaasti,
merikarjut veneeseen ja maanuolijaiset kävelemään. Laavupaikan,
Erakkomurjun, rantaan saavuimme lähes yht'aikaisesti. Paikka oli upea,
kerrassaan upea. Pidimme laavupaikan edessä pidimme lyhyehkön palaverin,
neuvonpidon. Minulle oli yllätys, että heput olivat tietämättömiä
onnettomuudestani. No, nythän kuulivat.
Timo Kartunen tulikin paikalle tervehtimään aika pian saapumisemme
jälkeen. Hänellä oli muassaa vaimonsa sisarenpoika Aku ja
uskollinen suojelukoiransa Maukka. Heikki sen koiran kanssa telmikin, lienee
jotakin sukua koiraeläimille. Vaikka setä tai jotakin sen tapaista.
Piilotti keppiä turpeeseen ja koira etsi.
Illan hämärtyessä valmistettiin gourmee-ateria.
Loimulohta
,
hiiloslohta
ja
kasvisnyytti
. Herkullista oli. Mika Soramäki piipahti illallisvieraana. Hän
oli pitämässä kurssia läheisellä Evon Metsäopistolla,
jonne hän lähtikin takaisin sitten myöhäisempinä
tunteina.
Sunnuntaina sitten läksimme pois Erkkomurjulta. Erakkomurjua vuokraa
Hämeenlinnan kaupunki 35 euron vuorokausihintaan (alle kuusi henkiolentoa).
Suosittelen lämpimästi. Hintaan kuuluu laavun vuokra klo 14-12,
polttopuut, lamppu ja lamppuöljy. Koverolta voi kalastella mato-ongella
muikkuja kissalle. Ilveksen kokoiselle.
Keväällä taas!
Reissussa ideoitiin Vanhojen Partojen postituslista, jonka Janne Ilonen
toteuttikin siinä silmänräpäyksessä.
Lähetä postia
Liity listalle!
Retket
Tommi 6.10.2002