Eräterapia

Lähdimme Lieksaan 18.9.2003 kauniin syyssään vallitessa. Sirkka-Liisa ja Venla veivät meidät autolla Pälvekosken riippusillalle. Lähdimme vaeltamaan Jongunjoen myötäisesti Karjalan kierrokseen kuuluvaa Karhunpolkua. Sipe ja Venla keräsivät puolukoita. Puolukoita metsässä olikin punaisenaan. Matkan varrella pistelimmekin niitä runsaasti.



Pidimme vanhasta vaellusohjesäännöstä jokseenkin kiinni; 50 minuuttia kävelyä ja 10 taukoa.



Löysimme metsästä ehdan pontikkaverstaan. Huimaa!



Karhunkaataja Väinö Heikkisen mökin lähellä, Väinöntiellä on lähdekaivo. Siitä on hyvä sammuttaa janonsa. Varapaitoja on hyvä olla mukana. Tauolla on hyvä vaihtaa kuiva paita.  Märän paidan voi kuivat kivasti kepin nokassa. Se on lisäksi komean näköinen isännän viiri.



Karhunkaataja Heikkinen on sukua Enqvisteille (Tiinan äiti on os. Enqvist). Perimätiedon mukaan hän kaatanut 36 karhua. Hänen mökkinsä on Kaksinkantajan lähettyvillä.



Alhaalla virtaa Jongunjoki



Laklajoen ylittävä silta



Laklaniemessä pidimme lounastauon. Keittelimme pussikeiton; aurinkokuivattu tomaatti-basilikakeitto. Pilkoimme joukkoon seitsemän valkosipulin kynttä. Jälkiruoaksi nokikahvit. Nokikahvit join edellisen kerran juuri Jongunjoen kanoottivaelluksella toukokuussa 1994. Ylipäätään kahvia join edellisen kerran samaisena vuonna lokakuussa. Yhdeksän vuoden breikki. Se kannattaa, kahvi oli hyvää. Hiiloksella paistelimme vielä kalkkunanakit. Laklaniemen laavu on varsin kelvollinen majapaikka. Kaikki laavut ovat hyvin hoidettuja. Siistejä ja puita piisaa. Joka paikassa löytyy tervasta. En ole paremmin hoidettuihin autiotupiin törmännyt. Olen niitä kuitenkin aika tavalla kolunnut pitkin Suomea.



Tänä vuonna sienisato on ruhtinaallinen. Loppukesästä sateli siinä määrin, että sienisato pelastui. Sienet ovat lisäksi aika puhtaita. Se johtuu siitä, että edelliskesä oli huono sienivuosi. Niinpä sienituholaisetkin kärsivät. Jos isäntä on kurjassa jamassa, ei rengeilläkään ole mukavat oltavat. Syksyretkille ei kannata kantaa mukanaan viinaa. Metsässä on pilvin pimein punaisia kärpässieniä, jos mielii päihtyä.



Yövyimme Saarijärven kodassa. Se vasta luksuspaikka on. Satuimme tulemaan ensimmäisinä paikalle. Otin hiestyneet vaatteeni pois ja laitoin narulle kuivumaan. Ollessani juurikin alastomana, kotaan tuli mies ja nainen. Minusta se ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta Tiinan mielestä se oli jotenkin noloa. Ehkä se johtuu otsalohkovammasta, ettei minua nolottanut. Tässä tapauksessa on vammasta hyötyä. Ei nimittäin ole mitään hyötyä nolostua moisesta. Saarijärven rannassa on soutuveneitä, joita saa vuokrata Nurmijärven kylältä Aunen baarista kuuden euron vuorokausihintaan . Samasta paikasta saa kalastuslupia. Villi Pohjolan sivulla on muuten hyvä kartta alueesta.

Illalliseksi valmistimme kasslerpihvejä, keitinperunoita, paistettua sipulia ja valkosipulia. Taas oli maittava ateria.



Aamusella kodalle tuli kalastaja mustine koirineen. Koirahan hyppäsi heti minua vasten ja otti käteni suuhunsa. Siinä vaiheessa isäntä kysäisi: "Ethän pelkää koiria?". Ihmetteli hieman kysymyksen ajankohtaa, kätenihän oli jo koiran suussa. Vastasin: "En ainakaan enää".

Yöllä oli pakkasta. Minä nukuin jätesäkkitasoisessa kympin makuupussissa Tiina nukkuessa vaatteet päällä untupussissa. Minulla oli kalsarit ja T-paita väärinpäin. Kolmen aikaan heräsin kylmyyteen. Kömmin Tiinan pussiin. Puolen tunnin kuluttua Tiina sai tarpeeksen yhteiselosta ja könysi pystyyn. Sytytteli sitten tulen, joka kieltämättä oli hieman hankalaa, koska molemmat taskulamput oli hävööksissä. Itse asiassa luulimme vielä tuossa vaiheessa niiden jääneen Tahvonahon mökkiin. Tiina kömpi sitten ohueen makuupussiin. Pidin pari tuntia kipinää, kunnen uinahdin kuuden aikaan. Kuudesta kahdeksaan ei ollut tulta ja kota muuttui jälleen pakastamoksi. Kota kyllä lämpenee nopeasti, kun nuotion sytyttää. Kylmä yö toimi pariterapiana. Kun olosuhteet muodostuvat hankaliksi, ei turhan aikaiseen riitelyyn kannata käyttää energiaa. Kun tärisee kylmissään pimeässä, ei maksa vaivaa alkaa kiukkuttelemaan turhista asioista. Kaikki liikenevä energia käytetään lämmönhankintaan eli nuotion sytyttämiseen .



Aamukahvien jälkeen lähdimme Änäkäisen länsirantaa seuraillen Talvisodan taistelupaikoille . Juoksuhaudat on kunnostettu kauniiksi.



Änäkäisen linjalla suomalaiset kävivät kovan taistelun puolustautuen venäläisten voimakasta tykkitulta vastaan viikon ajan 1. - 8. 12. 1939. Änäkäisen puolustuslinja ei murtunut, mutta perääntymisen yksi syy oli lähellä Kuhmoa sijainneen puolustusrenkaan pettäminen ja venäläisten tunkeutuminen Suomen alueelle, jonka jälkeen suomalaiset perääntyivät peläten venäläisten saartamiksi joutumista ja asettuivat uuteen puolustusrintamaan. Änäkäisen taistelulinjalla on kivistä rakennettuja panssarivaunuesteitä jotka pysäyttivät sen aikaiset panssarivaunut. Alueella on myös juoksuhautoja, konekivääribunkkeri ja korsuja. Bunkkeri sijaitsee kallioon louhitussa luolassa. Menimme luolareitin läpi reppuinenmme. Reppuja ei tietenkään sopinut kuljettaa selässä, vaan kyllä ne piti erikseen edellään työntää. Kun kesällä menimme luolan läpi, meillä oli ekstreme-juttuna valottomuus. Tuikkujen valossa könysimme.




Puuvarastojen seinustoilla on tervastukki. Siitä on oiva lohkoa kirveellä sytykkeitä. Näillä putarpeilla saa tulen tehtyä puolessa minuutissa. Änäkäisen tulipaikalla teimme lounaaksi suurustetun kanakeiton. Sekaan laitoimme perunaa, jota oli jäänyt illaliseslta tähteeksi. Taas ryystelin nokikahvia. Tiina ei kahviin kajonnut, koska ei ollut maitoa. Änäkäisen tulipaikalta Sipe ja Venla tulivat meitä noutamaan. Paistelimme hiilloksella paketin kalkkunanakkeja ja lähdimme Aunen baariin Nurmijärven kylään.

Täytyy kyllä todeta, että kyllä erästely on kivaa. Koko Lieksan reissu meni täysin käsikirjoituksen mukaan. Aikataulut pitivät täydellisesti. Matkaa tuli perjantaina 15-16 kilometriä ja lauantaina muutama. Ihan sopivasti. Sunnuntaina ehdittiin Venlan uimakouluunkin . Kyllä siinäkin oli ollut monia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Ensimmäisenä etäisyys. 700 kilometriä ja uimakoulu alkaa klo 16:40. Eräterapia lienee parasta aivovammakuntoutusta. Hainkin viime kevänä luontohenkiselle sopeutumisvalmennuskurssille, mutteivat ne kelpuuttaneet. Täytyy sitten itsekseen mäyränä nummia tonkia.

Penikkatauti

Säärilihas tulehtui reissun rasituksesta. Lihas joutuu tiukille (säären kohdalla paikat ovat erityisen ahtaat), eikä lihaksessa pääse aineenvaihduntaa kunnolla toimimaan ja kuona-aineet tulehduttavat lihaksen. Parannuskeinona lepo, jääpussi ja tulehduskipulääkkeet (ibuprofeeni). Vanha kolmen koon ohjelma (kylmä, koho ja kompressio) on nykyisin: koipi kylmään kassiin. Amerikkalaisella kolmen koon ohjelmalla tarkoitetaan vähän muuta .


Lieksa kesällä
Luontoretket


Tommi 25.9.2003