Eräterapia
Lähdimme Lieksaan 18.9.2003 kauniin syyssään vallitessa.
Sirkka-Liisa ja Venla veivät meidät autolla Pälvekosken
riippusillalle. Lähdimme vaeltamaan Jongunjoen myötäisesti
Karjalan kierrokseen kuuluvaa Karhunpolkua. Sipe ja Venla keräsivät
puolukoita. Puolukoita metsässä olikin punaisenaan. Matkan varrella
pistelimmekin niitä runsaasti.
Pidimme vanhasta vaellusohjesäännöstä jokseenkin
kiinni; 50 minuuttia kävelyä ja 10 taukoa.
Löysimme metsästä ehdan pontikkaverstaan. Huimaa!
Karhunkaataja Väinö
Heikkisen mökin lähellä, Väinöntiellä
on lähdekaivo. Siitä on hyvä sammuttaa janonsa. Varapaitoja
on hyvä olla mukana. Tauolla on hyvä vaihtaa kuiva paita. Märän
paidan voi kuivat kivasti kepin nokassa. Se on lisäksi komean näköinen
isännän viiri.
Karhunkaataja Heikkinen
on sukua Enqvisteille (Tiinan äiti on os. Enqvist). Perimätiedon
mukaan hän kaatanut 36 karhua. Hänen mökkinsä on
Kaksinkantajan lähettyvillä.
Alhaalla virtaa Jongunjoki
Laklajoen ylittävä silta
Laklaniemessä pidimme lounastauon. Keittelimme pussikeiton; aurinkokuivattu
tomaatti-basilikakeitto. Pilkoimme joukkoon seitsemän valkosipulin
kynttä. Jälkiruoaksi nokikahvit. Nokikahvit join edellisen kerran
juuri Jongunjoen kanoottivaelluksella toukokuussa 1994. Ylipäätään
kahvia join edellisen kerran samaisena vuonna lokakuussa. Yhdeksän
vuoden breikki. Se kannattaa, kahvi oli hyvää. Hiiloksella paistelimme
vielä kalkkunanakit. Laklaniemen laavu on varsin kelvollinen majapaikka.
Kaikki laavut ovat hyvin hoidettuja. Siistejä ja puita piisaa. Joka
paikassa löytyy tervasta. En ole paremmin hoidettuihin autiotupiin
törmännyt. Olen niitä kuitenkin aika tavalla kolunnut pitkin
Suomea.
Tänä vuonna
sienisato
on ruhtinaallinen. Loppukesästä sateli siinä määrin,
että sienisato pelastui. Sienet ovat lisäksi aika puhtaita.
Se johtuu siitä, että edelliskesä oli huono sienivuosi.
Niinpä sienituholaisetkin kärsivät. Jos isäntä on
kurjassa jamassa, ei rengeilläkään ole mukavat oltavat.
Syksyretkille ei kannata kantaa mukanaan viinaa. Metsässä on
pilvin pimein punaisia kärpässieniä, jos mielii päihtyä.
Yövyimme Saarijärven kodassa. Se vasta luksuspaikka on.
Satuimme tulemaan ensimmäisinä paikalle. Otin hiestyneet vaatteeni
pois ja laitoin narulle kuivumaan. Ollessani juurikin alastomana, kotaan
tuli mies ja nainen. Minusta se ei ollut mitenkään ihmeellistä,
mutta Tiinan mielestä se oli jotenkin noloa. Ehkä se johtuu otsalohkovammasta,
ettei minua nolottanut. Tässä tapauksessa on vammasta hyötyä.
Ei nimittäin ole mitään hyötyä nolostua moisesta.
Saarijärven rannassa on soutuveneitä, joita saa vuokrata Nurmijärven
kylältä
Aunen
baarista kuuden euron vuorokausihintaan . Samasta paikasta saa
kalastuslupia.
Villi
Pohjolan sivulla on muuten hyvä kartta alueesta.
Illalliseksi valmistimme kasslerpihvejä, keitinperunoita, paistettua
sipulia ja valkosipulia. Taas oli maittava ateria.
Aamusella kodalle tuli kalastaja mustine koirineen. Koirahan hyppäsi
heti minua vasten ja otti käteni suuhunsa. Siinä vaiheessa isäntä
kysäisi: "Ethän pelkää koiria?". Ihmetteli hieman kysymyksen
ajankohtaa, kätenihän oli jo koiran suussa. Vastasin: "En ainakaan
enää".
Yöllä oli pakkasta. Minä nukuin jätesäkkitasoisessa
kympin makuupussissa Tiina nukkuessa vaatteet päällä untupussissa.
Minulla oli kalsarit ja T-paita väärinpäin. Kolmen aikaan
heräsin kylmyyteen. Kömmin Tiinan pussiin. Puolen tunnin kuluttua
Tiina sai tarpeeksen yhteiselosta ja könysi pystyyn. Sytytteli sitten
tulen, joka kieltämättä oli hieman hankalaa, koska molemmat
taskulamput oli hävööksissä. Itse asiassa luulimme vielä
tuossa vaiheessa niiden jääneen Tahvonahon mökkiin. Tiina
kömpi sitten ohueen makuupussiin. Pidin pari tuntia kipinää,
kunnen uinahdin kuuden aikaan. Kuudesta kahdeksaan ei ollut tulta ja kota
muuttui jälleen pakastamoksi. Kota kyllä lämpenee nopeasti,
kun nuotion sytyttää. Kylmä yö toimi pariterapiana. Kun
olosuhteet muodostuvat hankaliksi, ei turhan aikaiseen riitelyyn kannata käyttää
energiaa. Kun tärisee kylmissään pimeässä, ei maksa
vaivaa alkaa kiukkuttelemaan turhista asioista. Kaikki liikenevä energia
käytetään lämmönhankintaan eli nuotion sytyttämiseen
.
Aamukahvien jälkeen lähdimme Änäkäisen länsirantaa
seuraillen
Talvisodan taistelupaikoille . Juoksuhaudat on kunnostettu kauniiksi.
Änäkäisen linjalla suomalaiset kävivät kovan
taistelun puolustautuen venäläisten voimakasta tykkitulta vastaan
viikon ajan 1. - 8. 12. 1939. Änäkäisen puolustuslinja ei
murtunut, mutta perääntymisen yksi syy oli lähellä Kuhmoa
sijainneen puolustusrenkaan pettäminen ja venäläisten tunkeutuminen
Suomen alueelle, jonka jälkeen suomalaiset perääntyivät
peläten venäläisten saartamiksi joutumista ja asettuivat
uuteen puolustusrintamaan. Änäkäisen taistelulinjalla on
kivistä rakennettuja panssarivaunuesteitä jotka pysäyttivät
sen aikaiset panssarivaunut. Alueella on myös juoksuhautoja, konekivääribunkkeri
ja korsuja. Bunkkeri sijaitsee kallioon louhitussa luolassa. Menimme luolareitin
läpi reppuinenmme. Reppuja ei tietenkään sopinut kuljettaa
selässä, vaan kyllä ne piti erikseen edellään työntää.
Kun kesällä menimme luolan läpi, meillä oli ekstreme-juttuna
valottomuus. Tuikkujen valossa könysimme.
Puuvarastojen seinustoilla on tervastukki. Siitä on oiva lohkoa
kirveellä sytykkeitä. Näillä putarpeilla saa tulen tehtyä
puolessa minuutissa. Änäkäisen tulipaikalla teimme lounaaksi
suurustetun kanakeiton. Sekaan laitoimme perunaa, jota oli jäänyt
illaliseslta tähteeksi. Taas ryystelin nokikahvia. Tiina ei kahviin
kajonnut, koska ei ollut maitoa. Änäkäisen tulipaikalta
Sipe ja Venla tulivat meitä noutamaan. Paistelimme hiilloksella paketin
kalkkunanakkeja ja lähdimme Aunen baariin Nurmijärven kylään.
Täytyy kyllä todeta, että kyllä erästely
on kivaa. Koko Lieksan reissu meni täysin käsikirjoituksen mukaan.
Aikataulut pitivät täydellisesti. Matkaa tuli perjantaina 15-16
kilometriä ja lauantaina muutama. Ihan sopivasti. Sunnuntaina ehdittiin
Venlan uimakouluunkin . Kyllä
siinäkin oli ollut monia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Ensimmäisenä
etäisyys. 700 kilometriä ja uimakoulu alkaa klo 16:40. Eräterapia
lienee parasta aivovammakuntoutusta. Hainkin viime kevänä luontohenkiselle
sopeutumisvalmennuskurssille, mutteivat ne kelpuuttaneet. Täytyy
sitten itsekseen mäyränä nummia tonkia.
Penikkatauti
Säärilihas tulehtui reissun rasituksesta. Lihas joutuu tiukille
(säären kohdalla paikat ovat erityisen ahtaat), eikä lihaksessa
pääse aineenvaihduntaa kunnolla toimimaan ja kuona-aineet tulehduttavat
lihaksen. Parannuskeinona lepo, jääpussi ja tulehduskipulääkkeet
(ibuprofeeni). Vanha kolmen koon ohjelma (kylmä, koho ja kompressio)
on nykyisin: koipi kylmään kassiin. Amerikkalaisella
kolmen koon ohjelmalla tarkoitetaan
vähän
muuta .
Lieksa kesällä
Luontoretket
Tommi
25.9.2003