Eläkeläisjuhla 2004
Tätini Tuula pitää joka kevät eläkeläistapahtuman.
Silloin kun Tuula oli vielä täysipainoisesti työelämässä,
tapaaminen kulki nimellä "Ämmitten juhla". Niemisen sisarukset
kokoontuivat tuntia ennen varsinaista starttia suunittelemaan
kesäistä sukuretkeä Alvettulaan.
Niemisellä oli kesämökki Alvettulassa vuosina 1945-61. Tänä
vuonna tulee isoisäni Ukon, Aarne Niemisen syntymästä kuluneeksi
100 vuotta. Suku tekee retken noille seuduille 3.7.2004. Ohjelmassa on teatteriesitys
"Juurakon Hulda", perinnelounas ja kierros perinnemaisemissa.
Tuulalla oli kaksi muutakin syytä juhlaan, nimipäivä 14.5
ja täydet 40 vuotta vakuutusalalla. Eläkeläisjuhlan Tuula
siis järjesti 13.5.2004.
Isäni sisar Tuula Nurmi liittyi joukkoon. Sain Tuulalta ja Annelilta
ensiluokkaisen ohjeen
ahvenkukon valmistamiseen.
Anneli oli tuonut kosolti kalaa äidilleni heidän huvilaltaan Lohjalta.
Minä otin pussillisen ahvenia kokeillaksi kukkoa.
Luontoretket
Tommi 14.5.2004