Egypti ennen sotaa 2003
Olin suunnitellut hyvän aikaa matkaa Afrikkaan. Ensin
tarkoituksenani oli lähteä ennen Synapsian
jatkokuntoutusjaksoa lokakuussa, sitten jakson jälkeen joulukuussa
ennen joulua, sitten tammikuun alussa, mutta suunniteltu
matkakumppanini jäi palaamatta Intiasta ja käytin
suunnitellut matkarahat
talvilomaan Talissa
. Päätin viimeisen mahdollisuuden olevan helmikuun alussa,
ennen hiihtolomia ja
toista
Irakin
sotaa . Tai eihän sitä oikeastaan pitäisi
nimittää Irakin sodaksi, vaan
Yhdysvaltain
sodaksi . Yhdysvaltain presidentin oli vietävä
päätökseen isänsä aloittamat toimet maassa.
Hänen varapresidenttinään oli isänsä
puolustusministeri, jolle Saddamin hakeminen oikeuden eteen oli
myös kunniakysymys. Isä-Bush lupasi vetää Saddamin
oikeuden eteen kaikista ihmisoikeusrikkomuksista 22.1.1991 mutta
jätti hommat kesken. Poika valittiin virkaan kahdeksan vuotta
isänsä jälkeen ja rupesi viemään kesken
jäänyttä Saddamin kyykyttämistä loppuun. Sota
vaikuttaa totaalisesti Hurghadan elämään. Kun turismi
loppuu, kaupungissa on 62 000 työtöntä.
Kävin torstaina
risteilemässä
Cinderellalla , siellä piti olla mukana passi. Passin
speksattu paikka oli luonnollisesti vasemmassa takataskussa. Olin
tietenkin laittanut risteilyllä olleet housut pesuun.
Lähtöä edeltävänä iltana en
löytänytkään passiani mistään. Matkalla
olleet housut olivat tietenkin pestyt ja vailla mitään
tavaroita taskuissa. Olin hermostunut, puhelin itsekseni
ääneen ja kiertelin kehää kuin susi. Onneksi sitten
Simo tuli lenkiltä ja sain ääneen debugattua paikkoja,
jossa
se voisi olla. Tämä on sitä henkistä supportia.
Passi
löytyi loogisimmasta mahdollisesta paikasta; safarihousujen
reisitaskusta. Tottakai ihminen menettelee niin, jos seuraava kerta kun
passia tarvitaan on matka Afrikkaan; tietenkin passi laitetaan
valmiiksi
safarihousujen reisitaskuun.
Palattuani julkaisen kuvareportaasin kameleista. Mitä eroa on
kamelilla ja sudella? Kameli pystyy olemaan viikon juomatta, susi
syömättä.
Imitaattori Jukka Laaksonen heitti "Se on siinä"-ohjelmassa
kysymyksen: "Mitä yhteistä on Martti Ahtisaarella ja Peter
Fryckmanilla?", "Hä?", "Afrikan kautta linnaan".
Harmittaa, kun en osannut ennakoida matkakirjakseni
"Sinuhe Egyptiläistä" . Minulla kun sitä ei
hyllyssäni ole ja uskallanko tunnustaa, etten sitä ole edes
lukenut. Mukanani seuraa Hemingwayn Afrikka-aiheiset novellit: "Francis
Magomberin lyhyt ja onnellinen elämä", Kilimandjaron lumet"
jne. niitä löytyy kirjasta nimeltä "Ensimmäiset 49
kertomusta". "Macomber" on mielestäni huippunovelli, 52 sivuun
typistetty kokonainen tarina, josta tehtiin myöhemmin kokonainen
elokuva. Elokuvan filmatisoinnin yhteydessä luinkin
erään mainion tarinan
Papan ja Darryl
F. Zanuckin puhelinkeskustelusta .
Hurghada
Teuraaksi vietäviä lampaita. Tuoreustakuu.
T
ämä olikin veikeä
kaveri tämä Osca r. Kun kiipesin sen selkään,
se rojautti hirmusonnat beachille. Pojalla tuli kova kiirus harjata
sonnat hiekalta. Hän kyllä tylysti
viskasi ne pensaikkoon. Hieman samanlainen tyyi kuin Suomessa koiran
ulkoiluttajilla; ensin muka paskat siististi muovipussiin, mutta kun
silmä välttää, tortut lingotaan maastoon, ei kukaan
niitä sittoja himaansa roudaa. En ole ainakaan nähnyt. Kerran
näin, kun yksi äijä kusetti koiraansa pulloon.
Siitäköhän se sanonta tulee, että "kusettaa
kuin palokunnan hevosta"?
vai tarkoitetaanko sillä, että palokunnan hevonen on helppo
vedätettävä? No joo, sen kyllä sanon, että
kameli
on korkea ja kiikkerä kulkupeli. Norsulla oli jotenkin helpompi
ajaa
Thaimaassa .
Ruoka
Ruuan ystävälle Egypti on paratiisi. Eikä
ruoka ole kallista.
Alkupalaksi mustekalakeittoa
Pääruuaksi: Grillattu hummeri, kasviksia
grillattuina, tummaa riisiä, olutta. Se oli lounas.
Päivällinen: Brandyssa liekitettya vuohen kyljystä,
kasviksia grillattuina, olutta, pari GT:ta (kun ollut
italialaisessa raflassa Camparia!!!!)
Tuoreustakuu. Päivälliseksi tarjoiltavat
ankat aitauksessa ravintolan takapihalla.
Valuutta
Egyptin rahayksikkö on punta, joka jakaantuu sataan piasteriin.
Retken alussa yhdellä eurolla sai neljä
puntaa. Egypti päästi punnan kellumaan, sehän sukelsi.
Loppuaikana eurolla sai yli kuusi puntaa, ihannekurssi
henkilöille,
jotka eivät ole päässeet markka-ajattelusta eroon.
Yleensä muuten maalaisilla on suunnattomia vaikeuksia
euroajattelussa. En vaan tiedä minkä maalaisilla.
Dokumentointi
Kamera-arsenaalia meillä oli on aika hyvin, mullan
digikamera ja
Esalla järkkäri
ja
kosolti erilaisia objektiiveja. Sukeltamista varten ostin vesitiiviin
kertakäyttökameran.
Esa ottaa hyvia kuvia 24 mm objektiivilla äijistä 15 sentin
päästä, kuvissa
muun muassa:
9-vuotias tyttö,
vesipiippua kadunkulmassa polttava 100-vuotias
äijä ,
kameli (jolla
ratsastin) ,
100-vuotias
kerjäläinen , lammas, hanhi; kaikki
15 sentin etäisyydeltä.
Illallinen
Alkupala
juuri paistettuja leipiä
salaattia
mustia kivellisia oliiveja
vihreitä paprikan siivuja
tomaattia
vahvaa egyptilaistä olutta
Pääruoka
öljyssä tiristettyä hummeria
öljyssä tiristettyä mustekalaa
öljyssä tiristettyä kalaa vuodenajan mukaan, ,en
tiedä mitä oli
öljyssä tiristettyä punasipulia
öljyssä tiristettyä vihreätä paprikaa
öljyssä tiristettyä salaattiaöljyssä
tiristettyä tomaattia
vahvaa egyptiläistä olutta
Jälkiruoka
Red Monkey
-vodkaa, tummaa rommia, ananaksen mehua
Norklaus
Ostettimme huippuhienot räpskät, norkkelit, maskit ja
sukellusfetsit. Minua huvittaa
sammakkomiehen vehkeet. Tulee äkkiä mieleen kaksi hauskaa
anekdoottia sammakkomiehestä. 1. Kun Benjamin saa
21-vuotislahjaksi sammakkomiehen välineet kirjassa "Miehuuskoe".
Isä pakottaa Benjaminin pukemaan vehkeet ylleen ja
näyttämäään sukelluksen uimaaltaassa. Vieraat
ovat lähinnä isän ja äidin ystäpiiriä.
Benjaminia nolottaa vietävästi lompsia sammakkomiehen
tamineissa, kun humaltunut juhlaväki nauraa makeasti Benjaminin
kustannuksella. 2. Kun olin Jyväskylän uimahallissa
introsukelluskurssilla. Introsukelluksessa on aina sukellusopettaja
mukana. Pidin hupinani istua kuin tatti altaan pohjassa ja katsella yli
lipuvia uimarittaria. Opettaja oli läpeensä kyllästynyt
kun piti minuuttitolkulla istuskella altaan pohjassa.
Mullen teipattiin tuota vasenta huulipuoliskoa kiinni
spirometri-puhalluskokeessa, kun ilmaa pääsi litroittain
purkautumaan ohi putken puhallusta suoritettaessa.
Nyt tarvis vähän samanlaista kikkailua norkkelin kanssa.
Huulet nimittain falskaavat vasemmalta puolen ja suolaista
merivettä
tulee nieltyä litroittain. Se on pahaa.
Näin on. Hankin jeesusteippiä paikalliselta
ilmastointimieheltä Sulfigar Ali Butolta.
Lassin runo:
Merellä eilen navakka tuuli,
sviddu kun falskaa alahuuli
Sfinksit haukkuu, mutta Susi kulkee.
- Lassi
Mahmya
Yhden harjoittelupäivän jälkeen lähdimmekin Mahmyan
saarelle norklaamaan. Merimatka kesti viitisen kymmentä minuuttia,
joten ei se ihan lähellä ollut. Ensin norklattiin ihan
siitä rannalta. Onneksi olin ostanut vesitiiviin
kertakäyttökameran. Pienen harjoittelun jälkeen
lähdimme veneellä pääriutalle norklaamaan. Kaloja
on moneen lähtöön. Ja eri värisiä, mustiakin.
Esan norklausvehkeet ovat siniset - azul , minun vihreät - verde
Rannalla käveli ihmeellinen simpukkaeläin. Sillä oli
jalat. Rannat ovat täynnään korallia.
Vaikkakin koralli on uusiutuva luonnonvara, se kasvaa perin hitaasti
sentin viidessätoista vuodessa.Korallin salakuljetuksesta
on määrätty ankara rangaistus. Jos läpivalaisussa
narahtaa korallin salakuljetuksesta, sakko on 2000 dollaria. Pari
kaveria oli edellisella viikolla kyrvähtäneet. Key learning:
Älä ota mitään luonnonsuojelualueelta.
Sanoisin, että saaren ranta on aika lähellä
unelmaa
Riutta
Lähdimme sitten pääriutalle norklaamaan. Ensin
perämoottoriveneellä isommalle veneellle ja isolla sitten
riutan lähelle
Merimies heittää narun mereen. Tällä
hän kalastaa isomman ankkurin köyden merestä.
Nämä isommat ankkurit ovat fixattu kiinteästi riuttoihin.
Vedenlaisen maailman valokuva-albumi
Lounas
Lounastimme saaren ravintolassa seisovassa pöydässä. Oli
eri laatua lihoja ja kaloja. maittava ateria.
Nahka taisi kärähtää Afrikan auringon alla. No,
vanha viisaus: "Missä voi
sulaa, siina nahka palaa".
Kairo
Lähdin Deturin järjestämälle Kairon retkelle
muslimien pyhänä päivänä, perjantaina. Esa
arveli retken olevan liian puuduttava. Tottahan se olikin matkaa
Hurghadasta kairoon on 550 kilometriä yhteen suuntaan. Meillä
oli oikein kaksi kuljettajaa, Ensimmäinen ajoi ensimäiset
tuhat
kilometriä. Ihmettelin hiukan oudohkoa työnjakoa. Kun
nuorempi
kaveri hyppäsi puikkoihin, aloin ounastella, ettei kaveri ollut
ajanut vielä koskaan autoa. Korkeintaan pari kertaa. No, ei
siinä
mitään, perille päästiin. Alkumatka mukaillaan
Punaisen meren rantaa lähes Sueziin asti. Sitten ajetaan
Itäisen autiomaan halki Kairoon. Punainen meri on saanut
nimensä punaisista koralliriutoista, jotka näkyvät
punaisia laattoina lentokoneeseen.
Ammattitaitoisena ja asioista-hyvin-perilläolevana oppaana toimi
Nina Surakka. Sitten oli vielä paikallisopas Hurghadasta.
Perillä Kairossa ruotuun astui vielä paikallisopas Kairosta.
Matka tehdään poliisisaattueessa. Vuonna 1997
ääriislamilaiden terroristi joukko teloitti
kuutisenkymmentä turistia Luxorissa. He halusivat teollaan
iskeä maan tärkeään tulonlähteeseen,
turismiin. Siinä he onnistuivat. Turismi katosi maasta vuodeksi.
Nykyään turvajärjestelyrt ovat huippuluokkaa. Joka
kadunkulmassa on poliisi.
Surakasta tuli mieleen Arto Paasilinna kirja :"Ukkosen jumalan poika".
Kun jumalan poika päättää
ryhtyä parantamaan hulluja salamaniskuin Ronkailan kartanossa.
Rakennusmiehenä hääräilee muudan Surakka.
Egyptissä on 70 miljoonaa asukasta, jotka ovat ahtautuneet
neljän prosentin alueelle. Kairo on isoin kaupunki missä olen
kuunaan käynyt. Parin vuoden takaisen väestölaskennan
tuloksena oli 17 miljoonaa asukasta, mutta todellisuudessa luku lienee
yli parikymmentä. Ei ihan heti tule montaa suurempaa mieleen:
Shanghai, Mexico City, Tokio ja Sao Paolo. Kairo on islamilaisen
maailman keskus. Siellä on moskeija joka kadun kulmassa.
Egypissä on kolme suurta autiomaata: Itäinen autiomaa, Sahara
ja Siinain autiomaa. Aavikolla näkyi T-55
panssarivaunuja. Egyptillähän oli lämpimät
välit Neuvostoliittoon Nasserin aikaan. Yhdysvallat lähentyi
Israelin kanssa, niin Egyptin oli luonnollista veljeillä
venäläisten
kanssa.
Egyptin pinta-ala on vähän yli miljoona neliökilometria,
josta 96 % on autiomaamaata ja asumakelvotonta. Väki onkin
keskittynyt Niilin ympäristöön. Maan virallinen nimi on
Egyptin arabitasavalta.
Kissat
Panin muutoin ihmeellisen asian merkille ensimmäisellä
taukopaikalla puolimatkassa Kairoon (takana 275 km). Huomasin
ensimmäisen kissan koko maassa. Yleensähän tuollaiset
paikat vilisevät kissoja. Ehkä niitä on loukutettu.
Teollisuus
Keskellä autiomaata oli sementtitehdas. Näitä
tehtaita näkyi silloin tällöin.
Tien vieressä oli kuljetin, joka kuljetti kalkkikiveä
kalkkikivivuorelta.
Toinen yleinen näky oli öljynjalostamo. Siellä paloi
ikuinen tuli kun höyrystynyt bensiini paloi iloisesti lepattaen.
Mamelukkien hautausmaa
Tullessamme Kairoon, ohitimme mamelukkien hautausmaan. Mamelukit olivat
jotakin syyrialaisia, kreikkalaisia tai jotakin muita kuin
egyptiläisiä. Ne olivat niinkuin orjia tai
ainakin orjien jälkeläisiä. Nyt kun Kairossa on ahdasta
ja asunnot maksavat adat tuhannet kaupungin köyhät ovat
muuttaneet mamelukkien hautoihin. Paikkaa kutsutaan myös
nimellä
"Kuolleiden kaupunki". Synkkä asua haudassa.
Keskeneräiset talot
Kaikki kairolaiset talot ovat keskeneräisiä. Yksi syy on,
että yksi perhe asuu talossa. Siinä asuu siis useita
sukupolvia. Kun perhe kasvaa, voi helposti tehdä yhden kerroksen
lisää. Toinen syy on se, ettei tarvitse maksaa veroja, kun
talo on vielä keskeneräinen.
Muhammed Alin moskeija
Moniminareettinen Muhammed Alin moskeija eli Alabasterimoskeija
(1824-1857) on yksi Kairon nähtävyyksistä. Muhammed
Alin moskeijaan oli hyvin tarkat turvatoimet. Ruumintarkastuksessa
aseistautunut vartija puristi kulliani. En ihmeemmin
hätkähtänyt, vaan ajattelin sen olevan egyptiläinen
tapa.
Muhammed Alin moskeija on luultavasti hienoin moskeija, missä olen
pistäytynyt. Muhammed Ali oli albaani.
Mentäessä siisään moskeijaan, riisuttiin
kengät ja naiset hunnutettiin, jos oli paljasta pintaa
näkyvillä.
Alkajaisiksi ryhdyimme istumaan lattialla ja paikallisopas kertoi
islamilaisuuden viisi peruspilaria. Yksi oli, että kunnon muslimi
antaa ansaitsemastaan elannosta 2,6 % köyhille. Siis kaikille
köyhille, ei ainoastaan köyhille muslimeille.
Yksi islamin peruspilari oli rukoilu viidesti päivässä;
aamulla, puolta päivältä, kahden maissa,
neljän viiden kieppeillä ja lopuksi vielä illalla.
Rukousaika
määräytyy auringon, ei kellon mukaan. Rukousajat
ovat painettuna päivän lehteen. Kolmas peruspilari on,
että muslimin pitää käydä kerran
elämässään
Mekassa, siinä on sellainen helpotus, että jos käy kolme
kertaa Kairossa, se vastaa käyntiä Mekassa.
Näkymä Kairoon
Muhammed Alin moskeijan kattoterassilta olikin oiva
napata kuva Kairon silhuetista. Etuoikella näkyvä
piikkimäinen torni on
Cairo Tower . Se
on 187 metriä korkea.
On se iso kaupunki. Huh! Koska retkipäivämme oli perjantai,
muslimien pyhä päivä, kaupungin liikenne oli kuulemma
rauhallista eikä pakokaasuista syntyvää foggia ollut
juurikaan ilmassa.
Kairo on islamilaisen maailman henkinen keskus, jossa on neljä
yliopistoa (mm. 970 perustettu Al Azharin islamilainen yliopisto) ja
useita museoita, mm. 1858 perustettu Egyptiläinen museo, jossa
ovat maailman suurimmat muinaisegyptiläiset kokoelmat. Kairo on
Niilin tärkein jokisatama, huomattava rautatieristeys ja
kansainvälisen lentoliikenteen keskus (neljä
lentokenttää) sekä maan kaupan ja matkailun keskus.
Cairo Hilton
Egyptologinen museo
Egyptologisessa museossa on valtavasti tavaraa. Se on ainoa suurmuseo
maailmassa, joka on alusta alkaen tarkoitettu museoksi, toisin kuin
Louvre tai British museum.
Sfinksit haukkuu, mutta Susi kulkee.
Lienee syytä selittää kolme perusasentoa patsailla. 1)
Jalat vierekkäin - Rauhan aika 2) Toinen jalka edessä - sodan
aika 3) Peukalo suussa - yhteys jumaliin
Tässä vähän Tutankhamonin aarretta. Edessä
Aki, mies Suomen Turusta. Tutankhamonin aarre on maailman
mahtavin aarrelöytö. Kuitenkin Tutankhamon oli aika
mitätön faarao, ajatelkaa, jos esimerkiksi jonkun mahtavan
faaraon aarre
olisi löydetty. Sanotaan vaikka Ramseksen.
Niitä Tutankhamonin aarrehuoneita oli varmaan yhdeksän.
Muumiot
Eri maksusta sai sitten mennä katsomaan muumioita. Maksu oli
neljäkymmentä puntaa, aika hinnakasta siis. Mutta se fiilis,
joka nurkalla oli aseistaunut poliisi. Seinillä
oli kieltokylttejä:
No Photos
No Guiding
No touching
Muumioiden arkuissa oli ilmankosteuden mittarit. Muumiolle sopiva
kosteusprosentti on näemmä 60. Muumiot olivat hyvin
säilyneitä. Kynnet ja kaikki. Aika pienen kokoisia ovat
ihmiset tuohon aikaan olleet. Jotenkin siellä tuli sellainen
velhomainen fiilis.
Opas kertoi yhden muumion olevan kolmetuhattaneljä vuotta vanha.
Ihmettelin,
miten opas voi tietää niin tarkan iän. Hän sanoi:
"Tulin
tänne neljä vuotta sitten, silloin se oli kolmetuhatta vuotta
vanha".
Lounas
Lounastimme jokilaivaravintolassa Niilillä. Komeat oli
eväät.
Waltari sanoo, että ken on kerran juonut Niilin vettä saa
jonkun ihmevalaistuksen. Minä tiedän, että kuka on
Niilin vettä juonut, on todennäköisesti kuollut,
niin paljon siellä on saastaa ja sian raatoja. Aikanaan
egypti jakautunut Ylä- ja Ala-Egyptiin. Joku mahtava faarao sitten
onnistui yhdistämään nämä. Hassunkurista
minusta on se, että Ylä-Egypti on Luxorin alueita ja
eteläisempää aluetta. Ala-Egypti on taas Aleksandrian ja
Kairon alue. Nimet juontuvat Niilin virtaussuunnasta. Niili laskee
Välimereen.
Gizan pyramidit
Takana näkyvät Gizan pyramidit. Taaempi on yksi maailman
seitsemästä ihmeestä, Kheopsin pyramidi, 147 metriä
korkea rakennelma. Sen rakentamiseen meni 30 vuotta aikaa. Duunissa oli
yhtä aikaa 120 000 miestä. Pyramidit rakensivat
tavalliset egyptiläiset. Faarao oli niin palvottu, että
kaikki halusivat antaa pari vuotta elämästään
faaraon hautapaikan rakentamiseen.
Siihen toiseen pyramidiin, Chrefrenin pyramidiin, minä
änkesin sisään. Siellä oli verrattoman ahdasta ja
tosi heikko ilma. Ei sinne kaikki viitsineet lähteä
ryömimään.
On sanottu, että jos menee pyramidiin sisälle ja
pääsee sieltä pois, kaikki muu on helpompaa siitä
eteenpäin.
Arabialaisia
hevosia
Sfinksit haukkuu, mutta Susi kulkee.
Tällä paikallisoppaalla oli tapana ottaa tämä
nuori mies esimerkiksi selostaessaan jotakin. Pitää
häntä
olasta ja selostaa. Paikallisopas näillä retkillä on
Egyptissä lakisääteinen.
Kuvia Kairon kaupungista
Yleisiä asioita Egyptissä
Kieli
Virallinen kieli on arabia (99 %), mutta maassa puhuttu murre, Egyptin
arabia, poikkeaa suuresti klassisesta arabiasta, jota taas
käytetään kirjoitettaessa. Maassa puhutaan myös
nuubiaa, berberikieltä
sekä varsinkin Kairossa ja Luxorissa englantia ja
liike-elämässä
myös ranskaa.
Uskonto
Maan ehdoton valtauskonto on islamilaisuus (sunnamuslimit).
Koska Egypti kuitenkin oli yksi ensimmäisistä kristinuskoon
virallisesti kääntyneistä kansakunnista jo 300-luvulla,
maassa on myös bysanttilaisesta ortodoksisesta kirkosta v 541
eronnut koptilainen kristillinen kirkko. Esimerkiksi Kairon asukkaista
n. 10 % tunnustaa koptilaista kristinuskoa.
Tulihan opittua reissulla jotain islamin uskosta. Jos pyytää
jakomäkeläisestä taksikuskia luettelemaan islaminuskon
peruspiirteitä. Hän vastaa:" Ne panee raakaa lihaa hevosen
selkään ja istuu päälle. Kun se on
pehmeätä, ne syö sen".
Turistit
Amerikkalaisia ei näkynyt. Eikä myöskään
brittejä eikä espanjalaisia. Venäläisiä oli
paljon. Paikalliset eivät kertomansa mukaan pidä niistä.
No, se on ymmärrettävää. Perustunnusmerkkejä:
1) röyhkeys 2) kielitaidottomuus 3) itaruus 4) liikkuvat isoissa
porukoissa ja meluavat.
Tuliaiset
Tuliasiksi Egyptistä kannattaa ostaa vesipiippu. Muita
artikkeleita ovat etupäässä mausteet. Sahrami on
esimerkiksi edullista Suomen hintatasoon nähden. Paikallista
hintatasoa en viitsi mainita, mutta nyrkkisääntönä
on, että arabit pyytävät viisinkertaisesti sen hinnan
millä lopulta takevät kaupan. Tinkiminen on maan tapa,
myyjät ilahtuvat saadessaan
väitellä hinnasta. Siispä ostoksille ei kannata
lähteä
väsyneenä ja nälkäisenä, verensokeriarvot on
oltava
kohdillaan käytäessä kaupankäyntiin
viekkaiden araabien kanssa.
Hyvin suosittu tuliainen meidän matkaseurueessa oli
jättiläiskokoinen pyyheliina. Sikäli hyvä valinta,
että jos rahat ovat päässeet loppumaan, voi siltä
tuoda hotellin pyyhkeen tuliaisiksi anopille. Kuvan etualalla
näkyvä valkoinen marmorikilpikonna tuottaa kantajalleen
onnea. En kyllä tajua miten.
Turvallisuus
Terrorismin pelon takia poliiseja on joka paikassa, on siis turvallinen
olo. Minibussit yrittävät aina vedättää, mutta
muuten varkailta saa olla kohtalaisen rauhassa. Islamin lain mukaan
varkaalta katkaistaan käsi.
Ihmiset
Huomiota herättävää on se, etta joka paikassa on
pelkkia miehiä; tarjoilijat, siivoojat, seisoskelijat. Paikalliset
naiset pidetään ilmeisesti kotona ja visusti verhottuina.
Vieraanvaraisuus
Ystävystyin läheisen basaarin pitäjän kanssa.
Hän pyysi meitä kotiinsa syömään. Koko perhe
odotti kuuleman mukaan. Jouduin kuitenkin
päivällispäivänä
perumaan, kosken arvannut yksin lähteä vierailulle. Kukaties
se olisi ollut onnistunut visiitti. Esitin aidot valitteluni,
siitä
etten päässyt lähtemään. Aikaisemmin vieraissa
maissa tekemäni vierailut ovat olleet poikkeuksetta positiivisia
kokemuksia. Minusta on tullut varovainen, ehkä liiaksi.
Liikkuminen
Liikkuminen tapahtuu ns. minibusseilla, maksu on yhden Egyptin punnan
eli markan. Maksaa kannattaa aina vasta jalkaudutua, muuten
pitää maksaa usein ja paljon. Poikkeuksetta kuski sanoo,
ettei tämä ole bussi vaan taksi ja
määrittääitse hinnan. Silloin tehdaan kuten Taata
parturille, lyö markan kouraan
ja sanoo:
"Alä hötise" .
Vessa
Kaikissa yleisissä käymälöissä on vessvahdit.
Tälle pitää antaa lähteissä
punta. Toisinaan kaverilta saa paperia käsien kuivaamista varten.
Parempi taktiikka on kuitenkin antaa kaverille kymppi paremmasta
palvelusta, joka tietenkin on pyyhkiminen tai ravistelu, tarpeesta
riippuen.
Loukkaantuminen
Ensimmäisenä päivänä eräs herra kaatui
portaissa ja löi päänsä. Samalla hän sai
keuhkoveritulpan. Hän oli muutamia päiviä
lasareetissa. Sairaalasta pääsyn jälkeen seurasi
episodi. Lääkäri oli takavarikoinut miehen passin
sairaalamaksua vastaan, joka oli toistakymmentätuhatta puntaa
(lue: markkaa). Oppaat saivat passin jotenkin pois sairaalasta, kun
mies oli närkästynyt passin menettämisestä.
Lähtöä
edeltävänä päivänä poliisit hakivat
miehen
ja kierrättivät ympäri kaupunkia, en tiedä miksi.
Key
learning: Egypti ei liene kaikkein parhaita paikkoja olla
loukkaantunut.
Mutta on niitä paskempiakin paikkoja; Kreikka, Thaimaa, Espanja,
Venäjä
ja Meksiko vain muutamia mainitakseni.
Politiikka
Kävin keskustelua paikallisen kanssa jenkkien
ja Persian mustan miehen (
Nostradamuksen
ennustukset ) välienselvittelystä. Sain kuvan, etta jos
joku jenkkilainen näyttäisi täällä turpaansa,
hanet ammuttaisiin. Saksan ja Ranskan roolia kiiteltiin. Paikalliset
ovat ymmärrettävästi enemmän kuin huolissaan Irakin
tilanteesta. Se on sama asia heille kuin se meille, että
pidettäisiin varmana, että USA alkaisi parin viikon
perästä moukaroida Norjaa. Alkavan Irakin sodan vaikutus
tuntuu Egyptissä hirvittävän raskaana.
Myös Egypti lienee tarjonnut poliittista turvapaikkaa Saddam
Husseinille, jos tämä lähtee maanpakoon Irakista.
77-vuotias Idi Amin viettää lokoisia kissanpäiviä
Saudi-Arabiassa, sekin on yksi varteenotettava maanpakopaikka
Saddamille.
Sota Irakissa näyttä aika varmalta, herrat George W. Bush,
Tony Blair ja Jose Maria Aznar (miehet hallitsevat englantia ja
espanjaa puhuvaa maailmaa) haluavat sitä
sydämestään. Epäilen kyllä, että se
laajenee myös Irakin ulkopuolelle. Einsteinilta kysyttiin,
minkälainen kolmannesta maailmansodasta tulee. Einstein vastasi:
"Jaa-a, en tiedä kolmannesta, mutta tiedän neljännen
maailmansodan käytävän kivin ja nuijin".
Bushit osoittivat taas tietämystään muun maailman
asioista. Veljekset koettelivat liittolaisensa (Espanjan)
sietokykyä; ensin George W nimittämällä Espanjan
pääministeriä Anzariksi ja nyttemmin Jeb Bush kutsumalla
Jose Maria Aznaria Espanjan presidentiksi, hän teki vanhasta
monarkiasta noin vain tasavallan.
Biskajanlahden matkatoverini
lähtivät samaan aikaan katsastamaan mailmantilannetta muille
mantereille, Panu Amerikkaan (New Yorkiin) ja Esa Aasiaan (Intiaan).
Eri maista kokoontuu rauhanaktivisteja Bagdadiin ihmiskilviksi.
Suomessa, Oulussa, jalkapallohallin katto sortui, Talin
jalkapallohallin katto on sortumisuhan alla ja halli on
käyttökiellossa. Kansainvälinen aktivistiryhmä
voisi mennä ihmispalkeiksi sortumisuhan alla oleviin julkisiin
rakennuksiin.
Maantieteellinen sijainti
Egypti sijaitsee alle puolenkymmentätuhatta kilometria Suomesta
suoraan etelään samalla aikavyöhykkeellä. Egypti on
pinta-alaltaan kolme kertaa Suomea suurempi. Väkiluku on 70
miljoonaa (14 kertaa enemmän kuin Suomessa), väki
on pakkautunut neljän prosentin alueelle, lähinnä Niilin
suistoon, muu on asuinkelvotonta autiomaata. Niilin rakennetaan
tekokanava Nasser-järvestä luoteeseen aavikolle.
Väkeä houkutellaan autiomaahan asumaan ilmaisella
tonttimaalla ja 20 vuoden verovapaudella. Egyptin rajanaapureita ovat
Sudan, Libya ja Israel. Suurimmat kaupungit
ovat Kairo ja Aleksandria (Port Said, Suez ja Isma'ilya). Maan kieli on
arabia. Tuntuu hurjalta ajatella, että Egypti on ollut tuhansia
vuosia
sitten kulttuurin kehto, nyt islamilaisen kauden aikana maa on
taantuntunut.
Linkkejä kohteesta:
http://www.matkadetur.fi/cfml/destination_fi.cfm?DestID=195
http://personal.inet.fi/surf/search/hurghada.htm
http://www.hurghadatour.com/
http://fotot.jarvenpaa.net/search.php?q=Egypti
http://koti.mbnet.fi/jyrki_k/sukellus.htm
http://www.redseascuba.net/index.html
http://www.sukellus.info/sukelluskuolemat.shtml
Parempia kuvia
Retket
Tommi
13.2.2003