Andalucia

Lähdin Andaluciaan marraskuun lopulla. Sinä aamuna Katuma oli riitteessä. Kirjoitin siitä lähteissäni runon. Tietenkin.

Katuma riitteessä
Lähden iltapäivällä kotiin Andaluciaan
Matkalukemisena Kuolema iltapäivällä
Siellä lämmintä ja härkiä riittää

Bussilakon takia kyytini lentoasemalle oli kriittinen polku. Onneksi serkkuni Tuomas ja hänen morsiamensa Annika kuljettivat minut lentoasemalle, missä jouduinkin odottelemaan pari tuntia ylimääräistä miesten korjatessa lentokonetta lentokuntoon. Päätin mennä juomaan baariin olutta pubiin luppoajaksi. Sain leikkimielisen varoituksen tekstiviestinä eräältä insinööriltä: "Varo, ettei mene ohranjyvä silmään". Hauska mies.

Vihdoin pääsin Andaluciaan.  Toverini Esa ja Mikko olivat minua vastassa Malagan lentoasemalla. Kaikilla vastassa olijoilla oli kyltti, jossa oli ketunkokoisin kirjaimin odotettavan nimi. Niin näilläkin kavereilla oli kyltti, jossa luki suurella MAMBO-VIITANEN. Laulussakin sanotaan Mambo-Viitasen olevan villi luonteeltaan.

Ajoimme Fiat Seicentolla noin 30 kilometrin matkan lentoasemalta asuinpaikkaamme Benalmadenaan. Nimestä tulee mieleen Vonnegutin kirjoissa esiintyvä Trafalmadore. Trafalmadorelaisethan säälivät maan asukkaita erityisesti siitä syystä, että täällä puhuttiin vapaasta tahdosta. Historian suurin meritaistelu käytiin Trafalgaressa 1805, lähes 200 vuotta aikaisemmin. Tällöin espanjalaiset taistelivat Napoleonin puolella, joka yritti päästä Gibraltarille. Englatilaiset voittivat, mutta heidän komentajanjansa amiraali Horatritio Nelson katui vihollisen luodin lävistestettyä hänen selkärankansa.

Asuintalomme oli erittäin komea. Kompleksi käsitti neljä valtavan kokoista sokkeloista taloa. Talossa oli kaikki palvelut. Kun parkkipaikalta tulee asuntoon, täytyy talon sokkeloita edetä monta kilometriä löytääkseen asuntonsa. Asunto oli keittiöllinen kaksio, parveke oli suoraan välimerelle ja se oli koko asunnon mittainen. Ensimmäisenä iltana vietimme asunnolla tupaantuliaisiani lähtemättä mihinkään ulos.

Maanantaina aamulla lähdimme matkaan kohti Algecirasta. Matkalla käväisimme Fuengirolassa syömässä brunchia. Sieltä sai kelpo porsaanlihaa ja munia. Tilasin vielä pari munaa lisäksi. Munat ovat hyviä. Algecirasen jälkeen horisonttiin kohosi pystysuora vuori - Gibraltar. Gibraltar erottaa toisistaan Europaan ja Afrikan, viikingit kutsuivat sitä Norvan salmeksi. Gibraltar kuuluu Britanniaan ja brittiläinen meininki siellä olikin. Ajoimme vuoristoreitille, jossa näimme lukuisia paviaanin näköisiä apinoita - makakijeja. Ne ovat viimeisiä Euroopassa luonnonvaraisina eläviä apinoita. Pysähdyimme kuvaamaan ensimmäistä apinaa, joka istuskeli kivimuurin päällä. Se ei ilmeisesti pitänyt meistä, koska se antoi varoituksen - näytti teräviä hampaitaan Mikolle ja murisi uhkaavasti. Muistin lukeneeni hiljattain simpanssista, joka oli raa'asti tappanut ihmisen. Luikimme takaisin autoon. Kävimme tunnelikierroksella. Tunneleissa oli vanhoja tykkejä ja orjia esittäviä nukkeja. Yhdessä paikassa oli erilaisia kidutusmenetelmiä kuvaavia nukkeja. Kävimme syömässä gibraltarilaisessa ravintolassa. Otin innokkaasti miekkakalaa, mutta annos olikin pettymys, miekkakala oli nimittäin aika pahaa. Paluumatkalla kävimme Fuengirolan kaupungissa asioilla. Palattuamme kotiin, levähdimme hetken ja lähdimme etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Kiertelimme ympäri kaupunkia etsien avoinna olevaa kalaravintolaa, mutta tehtävä oli epäkiitollinen, koska kello oli jo verraten paljon (2300)  ja päivä oli huonoin mahdollinen ravintolassa syömiselle - maanantai. Esa kyllästyi kiertelyyn ja kaarteluun ja päätti tyydyttää nälkänsä Mac Donaldsissa, olihan takana aika rankka päivä.  Me emme Mikon kanssa antaneet periksi, vaan jatkoimme sinnikästä etsimistä. Kyselimme vinkkejä kadunmiehiltä ja posautimme taksein annettuihin osoitteisiin. Vihdoin löysimme mukavan tapas-paikan. Mikko otti tonnikalasalaatin ja minä ilmakuivattua kinkkua - Jamon Serrano. Mikolle tuli vielä pääruuaksi "pikku kaloja". Täytynee tehdä selväksi, ettei näillä ollut mitään tekemistä  Tiberiuksen "pikku kalojen" kanssa, joita hänellä oli Caprin saarella. Nämä "pikku kalat" muistuttavat meikäläistä paistettua muikkua. Kalat olivat normaalia muikkua pienempia, mutta isompia
 kuin neulamuikut. Pikkukaloja kannattaa ottaa Espanjassa.

Tiistaina Esa ja Mikko lähtivät golfaamaan ja minä jäin tutustumaan lähiymparistöön. Ensin makoilin hetken ja luin Stewart Homen kirja "69 tapaa käyttää kuollutta prinsessaa". Sitten tiskasin ja läksin lenkkivaatteissa ulos. Kiertelin taloa ja laadin taistelusuunnitelman, "Menen tunniksi kirjoittamaan viestiä maailmalle, tämän jälkeen juoksen pienen lenkin ja menen talon kuntosalille nostelemaan hieman painoja ja saunomaan".

Kylpylässä oli uima-allas, pari poreallasta; lämmin ja kylmä ja sauna. Uiskentelin muutaman altaan mitan ennen kuin menin saunaan. Saunassa ei ollut ollenkaan löylyvetta ja siellä tuoksui erittäin voimakkaasti mentoli tai joku muu eteerinen aine. Varmasti hyvä paikka hoitaa refloja. Keskisormeni jäi ikävästi saunan oven väliin. Ulisin kuin susi.

Urheilun ja kylpemisen jälkeen lounastin hotellin allasbaarissa; alkupalaksi kylmää kasviskeittoa - gaspachoa, sitten tapaksia, lasi punaviiniä ja agua mineralia,  lueskellen Martin Pagen kirjaa "Kuinka minusta tuli tyhmä" - kirja kertoo etäisesti omasta valaistumisestani. Luin myös paikallisen englanninkielisen viikkolehden, Euro Weekin. Esa kysyi myöhemmin aionko ottaa kirjasta mallia elämääni, vastasin: "Noh, Ehdottomasti". Suunnittelin päivämatkaa Gibrataltarin salmen yli toiselle mantereelle ja rantautua Tangeriin. William S. Burroughs kertoo kirjassaan "Nisti" raadollisia juttuja Tangerin kortteleista. Aika pelottavaa. Ennen luettuani kirjaa minulla oli romanttinen kuva Tangerista Afrikan tähden lähtökaupunkina. Pelin toisessa lähtökaupungissa Kairossa vierailin lähes kaksi vuotta sitten.

Kavereiden tultua golfaamasta, oli tullut aika kuljettaa Mikko Malagan lentoasemalle. Saatettuamme Mikon kotimatkalle,  ajoimme takaisin Malagasta Benalmadenaan.  Kävimme illalla syömässä taas hyvin. Esa sai himoitsemaansa spagettia ja minä mietin valintaani jättikatkarapujen ja sinisimpukoiden välillä. En osannut päättää, joten otin molemmat annokset. Otin neljä katkista mukaani, jotka nautin yöllä punaviinin kanssa parvekkeella. Lähetin tekstiviestejä onnenhuumassani ihmisille. En kai ollut oikein sisäistänyt kellonaikaa. Omassa puhelimessani voi äänettömän toiminnan säätää ajastimella ja laittaa äänettömyyden siirtymään yleiseen profiiliin tietyn ajan jälkeen. Esimerkiksi aamulla. Kaikki ihmiset eivät pelaa näiden toimintojen kanssa, vaan jättävät äänet päälle yöksi. Aamuöinen tekstari tulee kivana herätyksenä. Sainkin vastauksen, jossa kiitettiin herätyksestä ja kehotettiin katsomaan katkaravun takaa kelloa. Vastasin, ettei kestä kiittäminen, sillä en tiennyt ko. henkilön tarvitsevan aikaista herätystä, mutta olin iloinen voidessani olla avuksi.

  Keskiviikko koitti Benalmadenaan, Andalucian aurinkorannikolle. Esa lähti golfin viikkokisaan ja minä jäin kämpille. Kävin aamulla kävelyllä läheisessä puistossa ja tällä kertaa näin kissoja. Otin niistä valokuviakin. Jos et ole ikinä ollut kissojen kanssa, lähde Benalmadenaan, niitä nimittäin piisaa. Reiteni ja pakarani olivat hellät edellisen päivän jalkaprässin ansiosta. Saakeli.
Tähyilin takana kohoavaan Sierra Nevadan vuoristoon, päättelin siellä todennäköisesti lymyävän puumia.

 Kävin talon alakerran Supermercadossa ostamassa ateriatarpeita kaappiin:

 Berenjena de Almagro - munakoisoa
 Jamongus - tiukkaa makkaraa, syödään ilmakuivatun kera
 jukurttia
 sopa de Rabo de Buey - häränhäntäkeittoa
 tabla de gueso - juustolajitelma
 Jamon Iberica - kalleinta ilmakuivattua, tehty possuista, joita on syötetty tammenterhoilla. 50 euroa kilolta.
 salsa de ajo - valkosipulimajoneesia
 Floraa
 Leche de Oveja - sinihomejuustoa
 spagettia
 Colman´s sinappia
 kolme mandariinia
 kokonaisia herkkusieniä
 Aceitunas verdes rellenas de anchoas - anjovistäytteisiä vihreitä oliiveja
 Tapeo latini - coctail erilaisia hedelmia, coctail-kurkkuja, mustia ja vihreitä oliiveja, hillosipuleita, pataijaa
 Don Simon - sangriaa
 Cenciren - punaviinia

 Niitä herkuteltiin alkuillasta ja iltasella kävimme iltalenkin yhteydessä syömässä pastaa ja simpukoita.
Lounaakseni lämmitin häränhäntäkeiton - rabo de bueyn, johon paloittelin sekaan valkosipulia, lisäsin joukkoon valkosipulikastikkeen - salsa de ajo, kokonaisia herkkusieniä ja Colman's sinappia.

 Ehdotin torstaina Esalle, jotta menisimme minigolfoimaan. Han sanoi tottuneensa parin sadan metrin avauslyönteihin ja jos sellaisen kaaren loisi minigolfareenalla, saisi hakea pallonsa kaukaa ja suljettaisiin kisasta. Emme siis menneet.
 
Sen sijaan käväisimme aamiaismunilla Glasgow Rangersin faniravintolassa. Siellähän oli tietenkin musta koira, jonka omistajalle sanoin tämän andalucialaisen koiran muistuttavan mustaa sutta. Kerroin Esalle tilanteen muistuttavan sitä, johon Hemingway törmäsi Pariisissa 20-luvulla Harryn baarissa. Esa sanoi minun pääsevän Hemingwayn kunniaklubiin, jos vain retuuttaisin pedon niskakarvoista pois saluunasta. Sanoin, etten tee niin, koska peto ei ollut vielä leijonille ominaiseen tapaan ulostanut lattialle ja sitä paitsi se piti mustat kaupustelijat loitolla. Peto vihasi mustia. Omistaja kertoi mustan lyöneen sitä sen ollessa pentu. Juuri päinvastoin kuin lasten biljardissa; siinä pennut lyövat mustaa. Omistaja kyllä muistutti entistä ammattinyrkkeilijää, jolla leijona oli Hemingway-jutussa.

Googleilin nettikahvilassa hakusanalla "viitasusi". Löytyihan sieltä jotakin juttua. Ehkä yllättävin löytö oli tämä. Liittyi niin päivän tapahtumiin.

Menimme illalla samaan paikkaan katsomaan  Glasgow Rangersin ottelua heidän kannattajaravintolaansa.  Pubi oli hiton täynnä.  Esa lähti  ensimmäisen puoliajan jälkeen kotiin, mutta minä jäin seuraamaan (ja valokuvaamaan) brittiläisen kannattajakunnan reaktioita voiton tai tappion hetkellä.  Rangers voitti 2-0 ja ihmiset riemuitsivat. Joko kotimatkalla tai voiton hulinassa vihdoin tapahtui matkamiehen usein kohtaama harmi. Lompakkoni ja kamerani anastettiin klassisella tavalla. Taskuvaras nappasi lompakon housujeni etutaskusta ja kameran takin sivutaskusta. Huomaamattani. Harmittaa ottamani yli 200 kuvaa, jotka menivät. Elättelin toivoa seuraavana, että kamat olisivat jääneet tähän skottilaisen pubin huostaan jollakin kummallisella tavalla, mutta ei, myyjä muisti kyllä minun kaikki liikkeeni edellisiltana ja vakuutti lompakkoni olleen hallussani lähtiessäni ottelun jälkeen. Ajattelin varkaan olleen myös pubissa ja tarkkailleen minne sijoitin lompakkoni ja kamerani. Ehkä varas oli joku kuvaamisestani suivaantunut Rangers-kannattaja. Jos tähän päivään asti kannatinkin Rangersien menestymistä, on tullut ehkä aika tarkistaa mielipidettään. Ehkä varas oli espanjalainen, muttei ainakaan musta, sillä näiden vapaan liikkumisen skottibaarissa esti musta susi. En anna pienten takaiskujen lannistaa, sillä Mambo-Viitanen on villi luonteeltaan.

Hemingway joutui taskuvarkaan uhriksi syksyllä 1959 Espanjassa. New York Timesissa oli seuraava ilmoitus

Bilbao