Lokakuun ensimmäisenä päivänä 2002 oli aika tiukka päivä. Ainahan tiistai ovat minulla ohjelmaa täynnä, mutta tänään ohjelmaa tuntui riittävän. Aloitin aamun pyöräilemällä kuntosalille 7.30. Tein mielestäni rankimman harjoituksen, II päivän treenin . Sitten pyöräilin Lassilaan läntiseen sosiaalivirastoon selvittämään vammaispalvelun kuljetuspalveluja. Riittävät vastaukset saatuani poljin neuropsykologiseen kuntoutukseen Malmille puoli kymmeneksi. Minulla on kaksi aikaa peräkkäin, joten olen siellä puolitoista tuntia.Yksi teema oli vireystilamittarin selvittäminen kohdallani. Mikä olisi paras mittari? Aivovammassa nimittäin tyypillistä on vireystason vaihtelu aivan toisin kuin terveellä ihmisellä. Tarkoituksenmukaisin mittari kohdallani lienee viisi-asteinen "High-Low Chart", jossa vireystaso 0 edustaa ihanteellista vireystasoa. Yhden miinus yhden tasolla toiminta on mahdollista, mutta ääripäissä täytyy tehdä toimenpiteitä vireystason laskemiseksi tai nostamiseksi.

Neuropsykologisen kuntouksen jälkeen meni Tommi Rekolan kanssa perinteiselle tiistailounaalle Tommin kotiin. Tommin työpaikka sijaitsee vastapäätä neuropsykologin vastaanottoa. Tänään Tommi tarjosi tulista vokkia .

Lounastettuamme menimme Malmin Prismaan. Ostettiin valaisimet Tommi megapitkän fikkarin sukulaispojalle. Minä valaisimen Vihreään . Tarvitsin sitä illalla. Sitten painelin vihreällä Malmin Tarjoustaloon. Olin nimittäin tapani mukaan unohtanut jotain repustani. Nimittäin urheiluhousut, joita 70-luvulla Hämeenlinnassa urkoiksi kutsuttiin. Aamulla olin suorittanut saliohjelman farkuissa kuin Clint Eastwood ikään (kävi lenkillä yhdessä leffassa farkuissa, Firefox nimeltään). Ostin Adidaksen Atletico Bilbaon shortsit. Olin ollut kesällä ko. seuran baarissa Bilbaossa ja se oli mielestäni syy maksaa seitsemän euroa enemmän kuin kalsarityyppisistä urheiluhousuista.

Sitten pyöräilinkin Koskelan sairaalaan puheterapiaan. Oltuani siellä tunnin verran ajoin Pasilaan tapaamaan Esaa, joka oli sairaslomalla jalka kipsattuna. Perjantaina oli käynyt vahinko ja jalasta oli kolme luuta murskana: sääri- ja pohjeluu sekä nilkka. Hirviömäisen huonoa tuuria. Kävin Esalle kaupassa ja Jussi viritteli valaisimen pidikkeen Vihreään .

Sitten ajelinkin Synapsiaan AV-liikuntaryhmään pelaamaan sählyä tunniksi. Saunoin taas. Sitten olikin kiire jäähallille IFK-HPK-otteluun. Istuin hallin kaikkein kauimmaisessa nurkkauksessa F1-katsomossa rivillä 8 paikalla 99. Oli pieniä vaikeuksia erottaa kiekkoa jäältä. Onneksi suomalaisessa jääkiekossa on vain yksi kiekko. Vein kerran australialaisen Nean seuraamaan serkkuni Eeron peliä Pirkkolan jäähalliin (Eero pelasi tuolloin Jokereiden A-junioreissa). Nea ei ollut aikaisemmin tutustunut lajiin nimeltä jääkiekko. Menimme paikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua, jolloin pelaajat lämmittävät maalivahtia laukomalla kaikki kohden maalia. Kiekkoja on jäällä arvatenkin sata. Nea kysyi vienosti, että mikä mahtaa olla pelin juoni. Kerroin nauraen, ettei peli ole vielä alkanut. Pelin alettua kiekkoja on vain yksi ja se helpottanee pelin seuraamista huomattavista. Nea huokasi helpottuneeesti esittäen lisäkymyksen: "Which one is goodies which one is badies?". Sen selitettyäni peli alkoikin valjeta hänelle.

No joo, HPK hävisi kolmannen kerran peräkkäin. Tällä kertaa kissalauma löi ritarilauman 4-2. Matsin jälkeen kotimatkalla uusi valaisin olikin tarpeen. Huomasin suuremman hyödyn olevan valaistulla kadulla, että itse näkyy muille tielläliikkujille. Koneen puiston jälkeen kokeilin offareita. Ajoin pimeän kentän läpi Tarvon tien ali menevään tunneliin. Valaistus toimii.

Kotiin tultua vielä näitä kirjallisia harrasteita muutama tunti. Let's call it a day!

Tohtoripalsta
Tarinat

Tommi 1.10.2002