TULISYDÄN ITSENÄINEN JATKO-OSA VUORILEIJONAN VARJO -SARJAAN TARU VÄYRYNEN - TARMO VÄYRYNEN FANTASIASARJA NUORILLE JA AIKUISILLE 5. OSA KANNEN KUVA MAARIT INBAR KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1999 SIVUJA 483

Autiomaan kylmä talviyö oli tulossa ja Kraton klaanipäällikön palatsin pihalla paloivat nuotiot. Talvi kesti vain vähän aikaa ja päivisin oli silloinkin helle, joten palvelijoiden ja sotilaiden asumuksissa ei ollut minkäänlaista lämmitysjärjestelmää. Siksi oli iltaisin viihtyisintä oleskella ulkona tulien ympärillä. Kouda, Kraton armeijan nuori ylipäällikkö, käveli erään nuotion luo ja istui miesten joukkoon pihan hiekalle. Hänen sotilaansa panivat vaivihkaa merkille, että hän ei halunnut mitään erioikeuksia, ei käskenyt tuomaan itselleen istuinta eikä edes taljaa. Miehestä mieheen kiersi viiniruukku, ja kun se tuli Koudan kohdalle hän tarttui siihen kuin olisi ollut vain yksi joukosta, joi hiukan ja siirsi astian eteenpäin. Ainoastaan mustan viitan runsaasta kultakirjailusta näki, että hän oli muita korkeammassa asemassa. Kolme vuotta sitten oli vallankumous nostanut Kraton klaanipäälliköksi Aken, samalla kun muutkin Autiomaan klaanit olivat uudistaneet johtoaan. Kouda oli kohonnut köyhästä, sivutöinään rosvojoukkoa johtavasta paimentolaisesta Aken lähimmäksi mieheksi, jonka vastuulla oli huolehtiminen Kraton uuden klaanipäällikön vallan säilymisestä. Tehtävä oli ollut vaikea, sillä Aken lupaamat suuret uudistukset olivat toteutuneet vain osittain: orjat oli vapautettu ja samalla kun miehille oli annettu oikeus perintöön, naiset saivat mahdollisuuden hallita omaisuuttaan itse. Aikaisemmin Autiomaassa oli raha ja valta siirtynyt naisen kautta, mutta kumpaakin oli käyttänyt tämän isä, veli tai aviomies. Syy siihen, että uudistukset olivat pysähtyneet tuohon, ei ollut Aken. Kolme vuotta peräkkäin oli ollut täysin sateetonta, ja kaivosten tulot oli ollut pakko käyttää leipäviljan ja muiden välttämättömyyksien ostamiseen ulkomailta. Kun kaivoksien tuotto samaan aikaan oli vähentynyt, köyhin kansanosa oli köyhtynyt entisestään. Maksuton opetus, terveydenhoito ja vähimmäistoimeentulo, joita Ake oli luvannut kaikille, olivat alkaneet kuulostaa huonolta pilalta. Moni entinen orja jopa kaipasi orjuutta takaisin, olihan isännältä sentään saanut ainakin välttävän ruuan, vaatetuksen ja makuusuojan. Kouda istui joukossa, joka oli lähellä Kraton kaupungin pääkadulle johtavaa suurta porttia. Siinä oli mukana myös vartija, joka nousi kuullessaan portin kolkuttimen iskevän kumeasti metallikilpeen. Kenenkään ei olisi pitänyt olla tulossa tuota kautta. Palvelijat ja sotilaat liikkuivat sivuovista, ja iltaisin pääovelle kolkutti yleensä vain Dotar, Metallin jumalan ylipappi, joka tapasi töidensä päätyttyä tulla viettämään iltaa klaanipäällikön ja tämän perheen seurassa. Dotar oli kuitenkin jo tullut. Kouda nousi ja meni vartijan taa, kun tämä avasi pienen luukun, josta näki kadulle. Siellä seisoi yksinäinen mies. Vartija ilmeisesti päätteli, että kukaan merkittävä henkilö ei liikkunut ilman saattuetta, koska hän puhutteli kolkuttajaa karskin epäkohteliaasti: -– Mies, mikä on asiasi? Miksi häiritset tähän aikaan? -– Hae Kouda, puhun asiani hänelle, sanoi tuntematon. Ääni oli nuoren miehen ja sanat lausuttiin ystävällisesti mutta itsevarmasti. Vartija kohotti soihtua nähdäkseen paremmin. Kadulla seisovalla miehellä oli pitkät mustat hiukset ja tumma iho kuten melkein kaikilla autiomaalaisilla. Yllään hänellä oli värjäämätön, koristelematon viitta, jollaista käyttivät vain köyhät. -– Oletko hullu, vartija ärähti. -– Häivy, ylipäälliköllä ei ole aikaa sinunlaisellesi. Ja jos kerron sotilaille, että kutsuit ylipäälliköä nimellä kuin vertaistasi, saat kiittää onneasi, jos säilytät henkesi. Kouda työnsi vartijan syrjään. -– Kuka olet? hän tiedusteli kadulla seisovalta mieheltä. -– Olen Kouda, jota kysyit. -– Tunnen kyllä sinut, mies sanoi. -– Nimeni haluaisin vain sinun tietoosi. Päästä minut sisään ilmoittamaan se. Kouda epäröi hetken. Ajat olivat levottomat, jopa salamurhaajia saattoi liikkua, sellaisiakin, jotka katkeruudessaan vaarantaisivat oman henkensä. Kouda oli kapinayrityksiä rauhoittaessaan joutunut käyttämään kovia otteita, ja monet surmattujen omaiset olivat vannoneet kostoa. Muutenkin kansaa, jonka tilanne kaiken aikaa huononi, oli helppo kiihottaa vihamielisiin tekoihin. Juuri kukaan tavallinen kratolainen ei elätellyt ystävällisiä tunteita klaanin nykyistä johtoa kohtaan. Kouda epäröi vain hetken, hän ei ollut pelkuri. Hän varmisti turvallisuutensa siirtämällä tikarin viitan suojassa hyvin kätensä ulottuville, ja sitten hän käski vartijaa päästämään tulijan sisään.

Paluu selaimen komennolla