JÄÄSILMÄ ITSENÄINEN JATKO-OSA VUORILEIJONAN VARJO -SARJAAN TARU VÄYRYNEN - TARMO VÄYRYNEN FANTASIASARJA NUORILLE JA AIKUISILLE 4. OSA KANNEN KUVA MAARIT INBAR KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1998 SIVUJA 468

Memnon linnanpihan yöllistä rauhaa rikkoivat vain vartijan askeleet, kun hän verkkaan kiersi reittiään. Vartija oli nuori poika, Eilena nimeltään, ja hän oli kuulunut Vuorimaan kuninkaan Karetan joukkoihin vasta vähän aikaa. Hän oli hyvin tyytyväinen valintaansa. Sotilaaksi hän oli ryhtynyt, koska se tuntui ammateista miehekkäimmältä, mutta hän ei ollut kuitenkaan halunnut Vuorimaan varsinaiseen armeijaan. Sen päällikkö Verraka oli kuuluisa ankaruudestaan ja kuri oli kova. Kaikilla tärkeimmillä päälliköillä oli myös omat sotilasosastonsa, mutta täällä kuninkaan joukoissa oli taatusti helpointa ja miellyttävintä palvella. Varusteet olivat komeammat kuin missään muualla, ja työ oli vaaratonta. Toiset päälliköt saattoivat hiukan nahistella keskenään, mutta kukaan ei avoimesti hyökkäillyt kuningasta vastaan. Vuorimaan sisällissota oli enää vain muisto, ja Karetaa aikanaan vastustaneetkin olivat myöntäneet, että uusi järjestys oli parempi kuin entinen. Silloin tällöin oli vaisuja kapinahankkeita, mutta niihin ei Karetan henkilökohtaisten joukkojen tarvinnut puuttua: armeijan ylipäällikkönä Verraka hoiti kurinpalautuksen. Myös rajoilla vallitsi rauha, mutta sekään ei ollut täysin rikkumatonta. Kaikki rajanaapurit kokeilivat aina joskus armeijan kykyä puolustaa alueita, ja merirosvot hyökkäilivät rannikolla. Onneksi Verrakaa pelättiin, ja Vuorimaan armeijan sotilaat olivat kuuluisia rohkeudestaan ja hyvästä taistelukunnostaan. Varsinaista armeijaakin arvostetumpia olivat Verrakan henkilökohtaiset joukot. Niihin kuuluminen olisi ollut hienointa, Eilena pohti hiukan haikeana. Mutta siihen joukkoon pääsi vain sellainen, jolla jo oli taistelukokemusta muualta ja näyttöä kyvyistään. Verrakan henkilökohtaisten joukkojen sotilaista huomasi kuinka ylpeitä he olivat päälliköstään ja myös omasta maineestaan; he olivat mielestään paljon parempia kuin muut. Liekinpunaisissa puvuissaan ja pronssinvälkkeisissä panssareissaan he kulkivat Karetankin sotilaiden ohi melkein ylimielisen näköisinä. Heitä majaili nyt linnan alakerrassa, sillä Verraka oli käymässä Karetan luona. Päärakennuksen yläkerran valaistut ikkunat kertoivat, että kuninkaan yksityistiloissa valvottiin vielä. Sen merkkinä taas että Verraka oli yhä siellä paloi ylipäällikön majapaikan oven luona soihtu. Se jätettiin siihen Verrakaa odottamaan, ja hän sammuttaisi sen tullessaan. Hän ei jättänyt muiden arvohenkilöiden tapaan palvelijaansa ovenvartijaksi. Eilena vilkaisi pientä taloa, jossa Verrakan perhe jo nukkui. Hän ihmetteli, että sen alakerran ikkunaluukut olivat kiinni. Oli outoa, että joku sulki ikkunaluukut lämpimänä kesäyönä. Hän lähti kohti taloa tarkistaakseen mistä oikein oli kysymys, mutta pysähtyi huomatessaan liikettä. Kaksi naista kiiruhti kohti päärakennuksen takaovea. Eilena tunnisti heidät auttajanaisiksi, jotka tavattiin hakea mukaan synnytyksiin. Sirpistä vierailulle tulleen parantajan vaimon aika oli tainnut tulla täyteen. Pihalla paloi muutama soihtu siellä täällä ja Eilenan kädessä heilui lyhty, jonka valo ylti tuskin parin askeleen päähän. Reitti oli kuitenkin tuttu, eikä ollut mitään syytä olettaa, että pihan varjoissa liikkuisi asiattomia. Eilena vähän moitti itseään siitä että oli kuvitellut hetken, että Verrakan ja hänen perheensä majapaikan luona olisi vilahtanut tumma hahmo, joka oli tuntunut liikkuvan kuin piileskellen. Jos hän kertoisi havainnostaan päävartioon, hän saisi palkakseen makeat naurut. Portit olivat kiinni, eikä muurien sisällä ollut ketään, jonka olisi tarvinnut hiipiä varkain. Eilena lähti linnaa kohti kuullakseen mahdollisia uutisia ja vähän jutellakseen. Yksinäinen öinen kierros pitkästytti. Auttajanaiset istuivat seinustan vierellä penkillä. Eilena pysähtyi heidän luokseen. – Luulin, että sirpiläinen vieras synnyttää, hän sanoi. – Sitä varten meidät kutsuttiin, vanhempi nainen sanoi närkästyneellä äänellä. – Ja nyt hänen miehensä ei anna meidän olla sisällä. Hän sanoo auttavansa itse vaimoaan, ja meidän on vain tuotava pesuvedet ja pyyhkeet sitten kun hän käskee. – Millään ei ole enää väliä, nuorempi vahvisti paheksumistaan peittelemättä. – Entisinä aikoina ei kunniallinen mies tullut synnytyshuoneen lähellekään. – Kuninkaamme Kareta on ollut mukana kunnioitetun Lisin jokaisessa synnytyksessä, Eilena sanoi. – Minusta se tuntuu oikealta. Olen ajatellut, että sitten aikanaan itsekin... Vanhempi auttajanainen vaiensi hänet tuhahtamalla pilkallisesti. – Kuninkaat ja vieraat parantajat tehkööt mitä vain, mutta jotain säädyllisyyttä sentään täytyy säilyttää, hän sanoi ankarasti. – En koskaan tule päästämään ketään tavallista vuorimaalaista miestä katsomaan naisen vaikeita hetkiä.

Paluu selaimen komennolla