KUNINGASTIE VUORILEIJONAN VARJO 2 TARU VÄYRYNEN - TARMO VÄYRYNEN FANTASIASARJA NUORILLE JA AIKUISILLE 2. OSA KANNEN KUVA MAARIT INBAR KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1997 SIVUJA 295

Ainakin muodollisesti Lis käytti tällä hetkellä ylintä valtaa Kiilon linnassa Vuorimaassa. Kiilon päällikkö Seloma ja hänen veljenpoikansa Enkala, joka asui naapurissa olevaa pienempää linnaa ja oli setänsä apupäällikkö, olivat sodassa. Siellä jossain, Memnoa piirittämässä, oli myös Kareta, jonka kanssa Lis oli vihitty jo laivalla matkalla Vuorimaahan. Koska Kareta oli julistautunut Vuorimaan kuninkaaksi, Lis oli kuningatar, ja senkin takia nyt ylin Kiilossa olevista. Vuorimaassa naisen valta-asema, jos sellainen miesten poissaolon takia syntyi, oli kuitenkin aina lähes muodollisuus. Lisin odotettiin keskittyvän ohjaamaan naisorjia heidän töissään. Taisteluista joita käytiin, tai miesten neuvotteluista, kukaan ei tuonut hänelle edes tietoa. Paksut harmaakiviset seinät ympäröivät naisten puolen suurta salia, joka oli täynnä puuhakkaita orjia. Useimmat kehräsivät, ja ilmassa leijui ohut pöly. Lis oli seisonut ikkunan viereen sijoitettujen kangaspuiden luona neuvomassa nuorelle tytölle kankaan reunojen kunnollista käsittelyä. Tyttö oli vetänyt aloittelijoiden tapaan kuteen liian kireälle. Hän oli ollut niin säikähdyksissään Lisin moitteista, että oli tehnyt vielä huonompaa jälkeä. Hänet oli täytynyt saada ensin rauhoittumaan ja vasta sitten hän oli kyennyt ymmärtämään, miten piti toimia. – Nyt minä osaan, kunnioitettu, tyttö viimein sanoi iloisesti. – Saanko jo yrittää itse? Lis antoi luvan, otti villaisen huivin seinäpenkiltä ja kietoi sen hartioilleen. Hän meni metallikoristeiselle ovelle ja tarttui sen kahvaan. Ovi oli raskas avata, aivan kuin se olisi vastustanut siirtymistä toiselle puolelle. Kaksi orjanaista nousi heti ja seurasi häntä, sillä siitä ovesta ei menty naisten asumiin sisäsuojiin, vaan miesten hallitsemiin tiloihin. Lis tiesi, että orjat oli määrätty seuraamaan häntä aina, jos hän poistui naisten puolelta. Silti hän kääntyi katsomaan heitä moittivasti. – Menkää takaisin, hän sanoi. Naiset näyttivät onnettomilta ja vilkuilivat toisiaan. Sitten vanhempi heistä sanoi: -– Kunnioitettu, isäntä sanoi, ettei sinun saa antaa kulkea yksin miesten puolella. – Seloma on antanut teidät minun käyttööni, minä käsken teitä nyt, Lis sanoi. Naiset neuvottelivat taas katseillaan. Sitten nuorempi vilkaisi Lisin tiukkaa ilmettä ja alistui. Hän lähti takaisin paikalleen, mutta vanhempi katsoi Lisiä rauhallisin, harmain silmin, kuin äiti kuritonta lasta. – Kunnioitettu, orjanainen sanoi tyynesti. – Isäntä sanoi, ettet vielä tunne kaikkia tapojamme, ja sinua on sen takia suojeltava. Lis yritti hakea mielestään naisen nimeä, mutta ei muistanut sitä. Kun hän ja Kareta olivat asettuneet Seloman linnaan Kiiloon, hän oli päättänyt opetella nimet, vaikka vuorimaalaiset kutsuivatkin kaikkia naisorjia iästä riippumatta yksinkertaisesti tytöiksi ja miesorjia pojiksi. Pian hän oli huomannut, että väkeä oli liikaa, kaikkia oli mahdoton muistaa nimeltä. Tämä orja oli sitä paitsi melko uusi, Lis ei ollut varma olivatko he edes keskustelleet keskenään muuta kuin silloin, kun Seloman taloudenhoitaja kävi tuomassa naisen hänen huostaansa. – Arvostan hyvää tarkoitustasi, Lis sanoi. – Mutta vaadin sinulta tottelevaisuutta. Jos et voi totella minua, palautan sinut Selomalle. Orjanainen näytti yhä itsepäiseltä. Hän oli asemaansa nähden oikeastaan hämmästyttävän rohkea, sillä vaikka Lis ei mielellään määrännyt orjalle rangaistusta, Seloma ei olisi yhtä lempeä jos saisi tietää, että Lisillä oli ollut aihetta tyytymättömyyteen. Hänen mielestään kysymys oli periaatteesta: koska Lisin puoliso Kareta vaati itselleen Vuorimaan kuninkuutta, Lisiä oli kohdeltava kuningattarena. Karetan kuninkuus oli kuitenkin vasta vaatimus. Käytännössä edellinen kuningas hallitsi yhä, sillä hänellä oli hallussaan Memnon linna. Memnon rikkaudet ja asema maan tärkeimmän satamakaupungin vartijana ratkaisivat sen, kenellä Vuorimaassa oli korkein valta. Karetan joukot, joiden ylipäällikkö Seloma oli, olivat nyt piirittäneet Memnoa toista kuukautta. Lis oli, kuten Kareta itsekin, hyvin pian tajunnut, että todellista valtataistelua kävivät Seloma ja nykyinen kuningas. Kareta ei yksin olisi saanut aikaan mitään merkittävää, ja Seloma tarvitsi häntä vain verukkeena kapinalle. Karetalla oli vanhan hallitsijasuvun oikeuksien perillisenä muodollinen syy vaatia kuninkuutta itselleen.

Paluu selaimen komennolla