|
KUNINGASTIE VUORILEIJONAN VARJO 2 TARU VÄYRYNEN - TARMO VÄYRYNEN FANTASIASARJA NUORILLE JA AIKUISILLE 2. OSA KANNEN KUVA MAARIT INBAR KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1997 SIVUJA 295 |
Ainakin muodollisesti Lis käytti tällä
hetkellä ylintä valtaa Kiilon linnassa Vuorimaassa. Kiilon päällikkö Seloma
ja hänen veljenpoikansa Enkala, joka asui naapurissa olevaa pienempää linnaa
ja oli setänsä apupäällikkö, olivat sodassa. Siellä jossain, Memnoa
piirittämässä, oli myös Kareta, jonka kanssa Lis oli vihitty jo laivalla
matkalla Vuorimaahan. Koska Kareta oli julistautunut Vuorimaan kuninkaaksi,
Lis oli kuningatar, ja senkin takia nyt ylin Kiilossa olevista. Vuorimaassa
naisen valta-asema, jos sellainen miesten poissaolon takia syntyi, oli
kuitenkin aina lähes muodollisuus. Lisin odotettiin keskittyvän ohjaamaan
naisorjia heidän töissään. Taisteluista joita käytiin, tai miesten
neuvotteluista, kukaan ei tuonut hänelle edes tietoa. Paksut harmaakiviset seinät
ympäröivät naisten puolen suurta salia, joka oli täynnä puuhakkaita orjia.
Useimmat kehräsivät, ja ilmassa leijui ohut pöly. Lis oli seisonut ikkunan
viereen sijoitettujen kangaspuiden luona neuvomassa nuorelle tytölle kankaan
reunojen kunnollista käsittelyä. Tyttö oli vetänyt aloittelijoiden tapaan
kuteen liian kireälle. Hän oli ollut niin säikähdyksissään Lisin moitteista,
että oli tehnyt vielä huonompaa jälkeä. Hänet oli täytynyt saada ensin
rauhoittumaan ja vasta sitten hän oli kyennyt ymmärtämään, miten piti toimia. – Nyt minä osaan,
kunnioitettu, tyttö viimein sanoi iloisesti. – Saanko jo yrittää itse? Lis antoi luvan, otti
villaisen huivin seinäpenkiltä ja kietoi sen hartioilleen. Hän meni
metallikoristeiselle ovelle ja tarttui sen kahvaan. Ovi oli raskas avata,
aivan kuin se olisi vastustanut siirtymistä toiselle puolelle. Kaksi
orjanaista nousi heti ja seurasi häntä, sillä siitä ovesta ei menty naisten
asumiin sisäsuojiin, vaan miesten hallitsemiin tiloihin. Lis tiesi, että
orjat oli määrätty seuraamaan häntä aina, jos hän poistui naisten puolelta.
Silti hän kääntyi katsomaan heitä moittivasti. – Menkää takaisin, hän
sanoi. Naiset näyttivät onnettomilta
ja vilkuilivat toisiaan. Sitten vanhempi heistä sanoi: -– Kunnioitettu,
isäntä sanoi, ettei sinun saa antaa kulkea yksin miesten puolella. – Seloma on antanut
teidät minun käyttööni, minä käsken teitä nyt, Lis sanoi. Naiset neuvottelivat taas
katseillaan. Sitten nuorempi vilkaisi Lisin tiukkaa ilmettä ja alistui. Hän
lähti takaisin paikalleen, mutta vanhempi katsoi Lisiä rauhallisin, harmain
silmin, kuin äiti kuritonta lasta. – Kunnioitettu,
orjanainen sanoi tyynesti. – Isäntä sanoi, ettet vielä tunne kaikkia
tapojamme, ja sinua on sen takia suojeltava. Lis yritti hakea mielestään
naisen nimeä, mutta ei muistanut sitä. Kun hän ja Kareta olivat asettuneet
Seloman linnaan Kiiloon, hän oli päättänyt opetella nimet, vaikka vuorimaalaiset
kutsuivatkin kaikkia naisorjia iästä riippumatta yksinkertaisesti tytöiksi ja
miesorjia pojiksi. Pian hän oli huomannut, että väkeä oli liikaa, kaikkia oli
mahdoton muistaa nimeltä. Tämä orja oli sitä paitsi melko uusi, Lis ei ollut varma
olivatko he edes keskustelleet keskenään muuta kuin silloin, kun Seloman
taloudenhoitaja kävi tuomassa naisen hänen huostaansa. – Arvostan hyvää
tarkoitustasi, Lis sanoi. – Mutta vaadin sinulta tottelevaisuutta. Jos
et voi totella minua, palautan sinut Selomalle. Orjanainen näytti yhä
itsepäiseltä. Hän oli asemaansa nähden oikeastaan
hämmästyttävän rohkea, sillä vaikka Lis ei mielellään määrännyt orjalle
rangaistusta, Seloma ei olisi yhtä lempeä jos saisi tietää, että Lisillä oli
ollut aihetta tyytymättömyyteen. Hänen mielestään kysymys oli
periaatteesta: koska Lisin puoliso Kareta vaati itselleen Vuorimaan
kuninkuutta, Lisiä oli kohdeltava kuningattarena. Karetan kuninkuus oli kuitenkin vasta vaatimus. Käytännössä edellinen kuningas hallitsi yhä, sillä hänellä oli hallussaan Memnon linna. Memnon rikkaudet ja asema maan tärkeimmän satamakaupungin vartijana ratkaisivat sen, kenellä Vuorimaassa oli korkein valta. Karetan joukot, joiden ylipäällikkö Seloma oli, olivat nyt piirittäneet Memnoa toista kuukautta. Lis oli, kuten Kareta itsekin, hyvin pian tajunnut, että todellista valtataistelua kävivät Seloma ja nykyinen kuningas. Kareta ei yksin olisi saanut aikaan mitään merkittävää, ja Seloma tarvitsi häntä vain verukkeena kapinalle. Karetalla oli vanhan hallitsijasuvun oikeuksien perillisenä muodollinen syy vaatia kuninkuutta itselleen. |
Paluu selaimen komennolla