TINKA JA TUMMAT VUORET

TARU MÄKINEN

NUORTENROMAANITRILOGIAN 3. OSA

KANNEN KUVA ANNA-KAISA HINTIKKA

KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1988

SIVUJA 112

– Sähän oot sen musun kanssa, Johanna sanoi. – Sen Granrothin.

– Joo, Tinka sanoi.

He seisoivat lukion pihalla talven ensimmäisessä lumisateessa. Suuret, repaleiset hiutaleet putoilivat ja sulivat melkein saman tien, kastelivat kasvot ja hiukset ja takin.

Tinka vietti välitunnit yleensä Johannan seurassa, vaikka eivät he oikeastaan olleet ystävät. Heillä oli luokassa jonkinlainen kilpailuasema, mutta se oli erottamisen sijasta yhdistänyt. Johanna oli matematiikassa hyvä ja Tinka melkein pärjäsi hänelle, pystyi jopa joskus ohittamaankin. Kumpikin oli kiinnostunut matematiikasta, teki lisätehtäviä ja luki ylimääräistä.

– Sehän on amitsussa, Johanna sanoi kuin alleviivatakseen sen mitä Kisu oli. Hänen äänessään oli huolellisesti peiteltyä vahingoniloa. Hän sitä paitsi kyselikin asioita jotka tiesi.

– Joo, Tinka sanoi ja ojensi kättään, pyydysti paljaalle kämmenelle märän lumihiutaleen. Se suli siihen. Hän katsoi miettiväisenä Johannaa. Tyttö oli jotenkin kulmikas ja harmaa, ilme oli aina vähän nyrpeä. Oli vaikea kuvitella Johannalle minkäänlaista poikaystävää, eikä sellaista Tinkan tietojen mukaan ollut koskaan ollutkaan.

– Mä en viittis olla ammattikoululaisen kanssa, Johanna sanoi. – Enkä tietenkään musun.

Tinka purskahti nauruun. Hän katsoi Johannan nyrpeitä kasvoja ja häntä nauratti vielä enemmän. Johanna näytti niin häkeltyneeltä, hän oli selvästi odottanut aivan muunlaista reaktiota.

– Et varmaan niin, Tinka sanoi.

– Mikä sua siinä niin huvittaa? Johanna kysyi epäluuloisesti.

– Et sä edes voisi olla musun kanssa, Tinka sanoi. – Kun sä et kestäis alkuunkaan sitä että sulle keljuiltais siitä.

Johanna näytti siltä että pallo oli täysin hukassa. Tinka oli usein ihmetellyt miten Johannan älykkyys rajautui vain kouluaineisiin. Heti kun tuli jotain sanailua Johanna putosi, vitsejäkään hän ei ymmärtänyt ellei niitä selittänyt.

Paluu selaimen komennolla