TUNTOMERKKI, TATUN SANKARITEOT 2 TARU MÄKINEN HELPPOLUKUIAEN LASTENDEKKARISARJAN 2. OSA SARJA-ASU, KANNEN KUVA JA KUVITUS JUKKA LEMMETTY KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1997 SIVUJA 52

Eräänä päivänä, kun tulin Tuukan kanssa koulusta, juoksi vastaamme nainen. Hän melkein törmäsi meihin, ja pysähtyi pyytämään anteeksi. Silloin tunsimme hänet. Hän oli yhden pienen vauvan äiti, joka asui samassa rivitalossa kuin Tuukka. – Oletteko nähneet Kirsiä? hän kysyi meiltä. – Kuka on Kirsi? ihmettelin. – Minun tyttöni, hän sanoi ja katsoi hätäisesti ympärilleen. – Oletteko nähneet häntä? Koska hänellä minun tietääkseni oli vain se vauva, niin Kirsi oli siis vauvan nimi. – Kävin postilaatikolla, nainen sanoi. – Unohdin oven auki, ja kun tulin takaisin, Kirsi oli kadonnut. Minun oli vaikea ymmärtää, kuinka vauva saattoi kadota. Sehän ei osannut itse tehdä mitään. Sitä oli nosteltu vaunuihin ja vaunuista pois viime talvena, kun Tuukka ja minä olimme kierrelleet pihalla tarkkaillen kaikkea. Me nimittäin tarkkailimme ja teimme muistiinpanoja havainnoistamme. Siitä on ollut paljon hyötyä, olemme sen avulla jopa auttaneet saamaan kiinni kioskiryöstäjän. – Minne ihmeeseen se Kirsi on voinut mennä? nainen hätäili. – Se on niin pieni ja ymmärtämätön, juoksee vielä vahingossa vaikka auton alle. Ajattelin hänen sanojaan ja tajusin, että olimme tosiaan Tuukan kanssa katselleet vauvaa vaunuissaan viime talvena. Vauvat tietysti kasvoivat. Kirsi olikin jo kävelevä ja juokseva pikkutyttö. – Me autetaan etsimään, Tuukka lupasi ritarillisesti. – Kyllä se löytyy. – Kiitos, Kirsin äiti sanoi. – Mutta olen jo etsinyt kaikki paikat tästä läheltä. Minun pitää varmaan soittaa poliisille. Missään lähellä ei tosiaan voinut olla pientäkään lasta, joka ei olisi tullut nähdyksi. Pihan lähellä olevan metsikön puista olivat jo lehdet pudonneet, samoin pihan pensaista. Kivien takana tai tuuheiden kuusten kätkössä saattoi silti olla huomaamattomissa. Mutta silloin piti melkein olla tahallaan piilossa. – Ei kai Kirsi ole mennyt piiloon? kysyin. – Se on ihan mahdollista, nainen sanoi. – Tyttö rakastaa piiloleikkiä. Eikä hän vielä ymmärrä, että on vaarallista olla yksin ulkona. Silloin tuli mieleeni, miten voisimme löytää Kirsin. Tuukan kotona on koira, Sere. Se osaa seurata jälkiä. Sere piti nyt saada apuun. Sanoisin mielelläni, että Tuukka ja minä opetimme Seren jäljestämään, mutta se ei ole totta. Tuukan kotona on koulun jälkeen iltapäivähoidossa tyttö nimeltä Vilma. Hän opetti Seren seuraamaan jälkiä. Hän on muutenkin aika mukava tyttö, vaikka onkin vasta seitsemän vuotta ja ekaluokkalainen. Juoksin Tuukan kotiovelle. Minäkin olen siellä iltapäivähoidossa, vaikka en minä sellaista tarvitsisi, kun olen jo kahdeksanvuotias ja tokaluokkalainen. Voisin omasta mielestäni olla Tuukan kaveri ja heillä kylässä muuten vain. Mutta sehän ei äitien mielestä käy päinsä. Vilma tuli avaamaan oven. Hän hämmästyi, kun halusin viedä Seren ulos. – Tuukan äiti ei varmaan antaisi sitä, hän sanoi hiukan tärkeilevästi. Tuukan äiti ei ollut sisällä, vaan pesutuvassa perheen mattoja pesemässä. Se helpotti asioita, sillä hän ei tosiaan anna Tuukan ja minun viedä Sereä ulos. Vilmalle hän antaa sen, ja se on kyllä epäreilua. Vaikka onkin kyllä totta, että Sere tottelee Vilmaa, mutta ei tottele minun tai Tuukan käskyjä.

Paluu selaimen komennolla