SALAKIELISAKKI JA SUURI PAMAUS TARU MÄKINEN ILMESTYNYT VIHREÄ VARIS -SARJASSA KANNEN KUVA JA KUVITUS TUULI REIJONEN KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1987 SIVUJA 52

Tyttö seisoi kadunkulmassa ja odotti liikennevalojen vaihtumista. Autot roiskuttivat ajaessaan vettä lätäköistä ja yksi niistä lennätti kuraa tytön kengille. Hän astui harmissaan pari askelta taaksepäin. Poliisiauto ajoi ohi, hiljensi, sen ikkuna avattiin. – Hei, Nelli, haluatko kyytiin? tuttu ääni kysyi. Nelli meni poliisiauton luo ja hymyili. Toinen poliisi oli vieras, mutta toinen oli se, joka oli Nellin avulla saanut kiinni postiryöstäjän. – Kotiinko menossa? poliisi kysyi. – Joo, Nelli sanoi ja nousi kyytiin. – Kiitos vaan. On mukavaa päästä autoon. – Siellä on kurja keli, poliisi sanoi. – Missä pojat ovat, veljesi Tomi ja sen ystävä Rami? – Koulussa varmaan vielä, Nelli sanoi. – Niillä on pitemmät päivät, kun ne ovat ylemmällä luokalla kuin minä. Poliisi ajoi Nellin kotitalon luo ja kaartoi oikein komeasti pihaan asti. – Kiitos, Nelli sanoi. – Oli oikein kilttiä ottaa minut kyytiin. Silloin tapahtui jotain ihmeellistä. Poliisi ei puhunut vaan viittoi. Nelli osasi viittomakieltä hyvin, koska hänen veljensä Tomi oli kuuro. Myös Tomin ystävä Rami osasi viittoa. Heitä kolmea sanottiin Salakielisakiksi, koska he usein puhuivat keskenään viittomakieltä, jota muut eivät ymmärtäneet. Mutta nyt tuttu poliisi viittoi: – Oli hauska tavata. Näkemiin. Nelli tuijotti hämmästyneenä. – Eikö se mennyt oikein? poliisi kysyi ja näytti huolestuneelta. – Ihan oikein se oli, Nelli sanoi. – Mutta miten ihmeessä sinä osaat viittoa?

Paluu selaimen komennolla