|
SALAKIELISAKKI JA SUURET SETELIT TARU MÄKINEN ILMESTYNYT VIHREÄ VARIS -SARJASSA 1. PAINOKSEN KANNEN KUVA JA KUVITUS TUULI REIJONEN 2. PAINOKSEN KANNEN KUVA MAIJA-LEENA KIRJONEN-MÄNTYLÄ, KUVITUS TUULI JOENSUU KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1984 SIVUJA 55 |
Rami ja Tomi seisoivat Tomin akvaarion luona. He ruokkivat kaloja, tai oikeastaan Tomi sirotteli ruokaa ja Rami esti haavilla isoa ahnetta lehtikalaa pääsemästä jaolle. Se olisi muuten pelotellut pienet kalat pois ja syönyt kaiken itse. Pienet miljoonakalat sieppoivat tyytyväisinä ruuanmuruja. Tomi hymyili ja syytä olikin. Hänen akvaarionsa oli kaunis ja hyvinhoidettu, siellä vallitsi rauha ja järjestys. Olisipa koulussakin näin, Rami toivoi. Ja ulkona pihoilla ja lähikaduilla. Pienet kalat olivat syöneet tarpeeksi ja Rami nosti haavin vedestä. Lehtikala ampaisi ruokaa kohti, miljoonakalat pakenivat sen tieltä. Ihan niin kuin Rami ja Tomi äsken olivat juosseet, kun Arska ja Masa käskivät heidän häipyä. Laittaisipa joku jättiläinen haavin Arskan ja Masan eteen, Rami toivoi. Ainakin silloin kun pienemmän pojan piti mennä kouluun tai tulla koulusta kotiin. |
Paluu selaimen komennolla