KULTAINEN SALAMA JA VANHA KIRJE TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN 8. OSA KANNEN KUVA VINCENT BAKKUM SARJA-ASU HELENA DILLMANN KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1993 SIVUJA 102

Kuivasta tiestä nousi pölyä ja asfaltti tuntui kengänpohjienkin läpi melkein polttavalta. Reko kulki puolijuoksua tien laitaa kotia kohti. Hän oli ollut pelaamassa jalkapalloa. Se oli harrastus, johon parhaita kavereita, Visaa ja Hakkeria, ei saanut millään mukaan. Nytkin Visa varmaan kömpi jossain perhosia tarkkailemassa, tai muissa oudoissa puuhissa. Hakkeri taas, ellei ollut päässyt käyttämään isänsä tietokonetta, istui todennäköisesti huoneessaan lukemassa. Niin kuin lukemisesta ei olisi saanut tarpeekseen kouluaikana. Hakkerin kaltaiselle koululukeminen ei riittänyt, mutta toisaalta hän oli kyllä eilen irvistellyt Rekolle, eikö tämä malttanut unohtaa liikuntatunteja kesälläkään. Kesä oli tietysti tavallaan ihanaa aikaa, ja oli mukavaa olla koulusta vapaana. Mutta jokainen kaipasi tekemistä lomasta huolimatta, se oli selvä. Eikä puuhan keksiminen itselleen ollut aina kovin helppoa, puhumattakaan kaveripiirin yhteisestä tekemisestä, kun oltiin niin erilaisia. Kouluaikana opettajat sentään järjestivät ohjelmaa useiksi tunneiksi päivittäin. Se poisti keksimisen ongelman, vaikkei se ohjelma aina niin miellyttävää ollutkaan. Reko pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Hän oli mukavan väsynyt, oli taas tunne, että oli saanut tosissaan käyttää voimansa loppuun. Ehkä Hakkeri koki jotain samantapaista ponnisteltuaan oikein vaikean ongelman parissa, ja Visa löydettyään harvinaisen ötökän. Poikia sentään ymmärsi, niitäkin, joiden harrastukset poikkesivat omista. Tytöt olivat pulma. Ja Rekolla oli niitä pulmia kaksi, sisko Terhi ja sitten Elisa. Terhin kanssa ongelmana oli huone. Kun oli kerta kaikkiaan jo niin aikuistunut, ettei enää olisi voinut asustaa siskon kanssa samassa, mutta vanhemmat eivät suostuneet ymmärtämään. Varsinkin riisuutuminen Terhin nähden hämmensi kumpaakin. Muutokset olivat niin selvät, Reko oli tulossa murrosikään, vaikka syksyllä menisikin vasta ala-asteen kuudennelle. Ja tilaa olisi ollut, vaikkapa ullakolla... Rekon askel hidastui. Ullakko, siinä oli ratkaisu! Sinne voisi rakentaa ylimääräisen huoneen. Se oli iso avonainen tila, täynnä romuja. Hän pyytäisi lupaa rakentaa itse, kyllä isä sitten välillä innostuisi auttelemaan. Se oli vanha hyvä juoni kaikenlaisissa töissä, esimerkiksi vanhan mopon korjaamisessa. Se oli jo siinä kunnossa, että sillä pystyi ajelemaan pihalla, eikä tässä iässä muualla saanutkaan ajaa, vaikka olisi ollut kuinka taitava ja hyvä. Hassua sekin. Ikä sitten oikeutti kaiken maailman tohelot kuljettamaan vaikka mitä ajoneuvoja. Ajatus omasta huoneesta, vaikkapa vain tulossa olevasta, sai taas askeleisiin vauhtia. Metsän keskeltä tuli näkyviin kotitalo, konehallit ja laaja piha, ja sen takana kaksikerroksinen puutalo. Pihalla oli suuri kaivinkone, isä oli ehkä tullut kotiin ruokatunnille. Reko päätti puhua huoneen rakentamisesta heti, jos isä olisi hyvällä tuulella. Muuten ei kannattaisi. Isän hyvän tai huonon tuulen haisteluun olivat Reko ja Terhi oppineet pienestä pitäen. Äiti taas oli aina hyväntuulinen. Reko oli ennen luullut tulleensa siinä suhteessa äitiin, mutta viime aikoina hän oli huomannut itsessään uusia piirteitä. Hänelläkin oli pahantuulisia aikoja niin kuin isällä. Oma huone olikin ehkä tärkeintä saada juuri noiden pahantuulen hetkien takia. Terhi yllättyi ja kauhistui jos sille äyski vihaisesti. Hän ei alkanut kinata, mutta katsoi veljeään ystävälliset silmät moittivina, melkein äidillisesti. Tytöt! Tuollaisesta lempeän paheksuvasta katseesta tuli tosi kurja olo. Visa ja Hakkeri kuittasivat vastaavat tilanteet vitsillä tai sanomalla, että oletpas taas ärtsy. Poikien kesken kaikki oli helppoa. Elämä olisi ollut yksinkertaista, jos maailmassa olisi ollut vain miehiä ja poikia. Mutta mitä Terhistä, siskon kanssa kuitenkin tuli aina juttuun. Elisa se vasta oli ongelma. Elisa oli alkanut käyttäytyä oudosti. Kun tavattiin hän ei ollut huomaavinaan Rekoa, jutteli vain Terhin kanssa. Ja Elisa oli jopa alkanut sanoa, että Kultainen Salama oli lapsellista leikkiä. Kultainen Salama oli heidän tutkimusryhmänsä. Se oli perustettu ehkä lapsellisen innostuneesti lähes vuosi sitten. Oli päätetty tutkia ympäristön vääryyksiä ja korjata niitä.

Paluu selaimen komennolla