KULTAINEN SALAMA JA KAAHARIAUTO TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN 3. OSA (julkaistu 1. painoksessa virheellisesti 2. osana, 2. painoksessa osanumerointi on oikein) KANNEN KUVA VINCENT BAKKUM SARJA-ASU HELENA DILLMANN KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI1989 SIVUJA 125

Kymmenentuhatta markkaa. Elisa hymyili onnellisena ja piirsi luvun vihkoon suurin, selvin numeroin. Sitten hän sulki vihkon ja katsoi tyytyväisenä sen punaista kantta. Siinä luki TUTKIMUSRYHMÄ KULTAINEN SALAMA, TILIKIRJA. Oli mahtavaa kymmenvuotiaana olla rahastonhoitaja yhdistyksessä jolla oli tällainen omaisuus. Elisa tunsi vastuun painon oikein ihanana. Jos olisi ollut ilkeä olisi voinut sanoa että hän tärkeili. Mutta kukaan Kultaisen Salaman jäsen ei tietenkään sanonut mitään sellaista. Ei edes Reko, joukon vanhin ja kookkain poika, joka yleensä mielellään kiusoitteli Elisaa peittääkseen sen miten paljon tästä piti. Kultainen Salama oli koolla Visan kotona, ja Visa toi juuri huoneeseen itse leipomiaan pullia joiden herkullinen tuoksu oli leijunut jo edeltä. Visa leipoi itse ja osasi laittaa ruokaakin. Kumpaankaan taitoon eivät yltäneet edes Kultaisen Salaman tytöt, Elisa ja Rekon pikkusisko Terhi joka oli Elisan luokkatoveri ja paras ystävä. Pojista Reko piti taloustöitä yleensäkin epämiehekkäinä ja paheksui Visan harrastusta, vaikka söi sen tuloksia mielellään. Hakkeri taas oli kertakaikkiaan epäkäytännöllinen, häneltä sujuivat hyvin vain pohdiskelu ja muut sen kaltaiset älylliset asiat. Visa vilkaisi tilikirjaa jonka Elisa oli laittanut pöydälle ja siirsi sitä tehdäkseen tilaa pullavadille. - On se mahtavaa, että meillä on kymmenentuhatta markkaa, hän sanoi. - Just sitä mäkin mietin, Elisa myönsi.

Paluu selaimen komennolla