|
KULTAINEN SALAMA JA MILJOONAKEIKKA TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN
2. OSA (julkaistu 1. painoksessa virheellisesti
3. osana, 2. painoksessa osanumerointi on oikein) KANNEN KUVA VINCENT BAKKUM SARJA-ASU HELENA DILLMANN KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1989 SIVUJA 118 |
Oli juuri sellainen päivä jolloin ei taatusti tapahdu mitään jännittävää. Elisa oli tullut koulusta, lukenut läksyt joita ei onneksi ollut paljon, ja yritti nyt leikata koiransa Bellan kynsiä. Bella, isokokoinen kultainen noutaja, vastusteli pontevasti. Elisan äiti luki lehteä. Hän oli kotona ja se oli tietysti mukavaa, sillä äiti ja Elisa asuivat kahdestaan ja äidin töissä olessa oli joskus tosi yksinäistä. Varsinkin iltaisin. Äidillä oli paljon iltavuoroja, sillä hän oli sairaanhoitaja. Mutta nyt ei äidistä ollut seuraa eikä edes apua koiran kynsien leikkuuseen. Hänellä oli ollut töissä raskas päivä ja hän rentoutui lukemalla lehteä. Elisa olisi mieluiten rentoutunut juttelemalla. Mutta äidin kanssa ei saanut juttua aikaan, hän vain ynähteli lehtensä takaa. Terhikin, paras ystävätär, oli mennyt kotiin heti koulun jälkeen. Hän ei tullut Elisan kotiin mielellään silloin kun äiti oli kotona, sillä jos työpäivä oli ollut raskas äiti ärtyi tyttöjen lörpötyksestä ja käski olla hiljaa. Mitä järkeä oli olla kavereiden kanssa jos piti olla hiljaa? Illalla olisi onneksi Kultaisen Salaman kokous. |
Paluu selaimen komennolla