KAISA JA KIVENHEITTÄJÄ TARU MÄKINEN JULKAISTU VIHREÄ VARIS -SARJASSA KANNEN KUVA JA KUVITUS SIRKKA PALONEN KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1980 SIVUJA 79

Kivi lensi keittiön ikkunasta sisään ja tömähti vastapäiseen seinään. Kaisa ja Minna hypähtivät säikähtäneinä seisomaan. Minnan jugurttipurkki kaatui pöydälle lasinsirpaleiden joukkoon. Kaisa oli hetken itkemäisillään, pelästys sai suun vapisemaan. Tytöt olivat kahdestaan vaikka oli jo ilta. Mutta sitten Kaisa muisti olevansa rohkea tyttö. Äitikin aina kehui sitä miten rohkea Kaisa oli, kun uskalsi olla kotona yksin iltaisin. Eikä Kaisa nyt ollut edes yksin, täällähän oli Minna. Minna meni seinän luo ja nosti kiven lattialta. Se oli suurempi kuin aikuisen miehen nyrkki. Minna laski sen tiskipöydälle ja pöytä kumahti raskaasti. Minnankin suu alkoi vapista ja hän katsoi Kaisaa silmiin. Sitten he molemmat kääntyivät katsomaan mustaa pimeyttä rikkinäisen ikkunan takana. Kaisa tarttui Minnaa kädestä ja veti hänet mukanaan eteiseen. Hän sulki keittiön oven ja tunsi vasta sitten olevansa turvassa. – Kukaan lapsi ei uskaltaisi, Minna sanoi. – Eikä jaksaisi, arveli Kaisa. Hän oli hento tyttö, hänen voimillaan kivi ei olisi noussut edes ensimmäisen kerroksen ikkunaan. – Se oli rosvo, Minna sanoi. – Tai joku humalainen. Ajatus rosvosta tai humalaisesta sai tytöt vilkaisemaan pelokkaasti käytävän ovea. – Soitetaan poliisille, sanoi Minna. – Ei kun äidille, sanoi Kaisa.

Paluu selaimen komennolla