JADE JA ISO POMO TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN 5. OSA KANSIEN KUVAT TIINA KÄSTÄMÄ SARJA-ASU ULLA VUORINEN KUSTANTAJA KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI, 1994 SIVUJA 124

Suihkun kohinan läpi kuului puhelimen vaimea ääni. Janni irvisti äänelle ja ajatteli, että noin kävi aina kun ensin odottamistaan odotti soittoa ja sitten lopulta päätti pestä hiuksensa. Hän oli juuri vaahdottanut shampoon eikä tästä nyt millään voisi lähteä vastaamaan. Tari oli sanonut soittavansa heti kun pääsisi jonnekin puhelimen ääreen. Oli hiihtoloma, ja hän ja Taru olivat matkustaneet maalle äitiään tapaamaan. Tari oli lähtenyt vastahakoisesti, eikä Taru ollut paljoakaan innokkaampi. He halusivat kyllä pitää yhteyttä äitiinsä, mutta äiti asui siskonsa perheen kanssa näiden maatilalla. Hänet oli otettu sinne vaikeassa tilanteessa, jolloin hänellä ei ollut muutakaan paikkaa minne mennä, ja vaikka hän osallistui talon töihin ja oli avuksi, hän silti oli hiukan kuin armeliaisuuden kohde. Säälivä asenne ulottui myös Taruun ja Tariin, joista varsinkin jälkimmäinen kärsi siitä kovasti. Tari oli ylpeä, mutta ei kai se ollut kovin paha ominaisuus ihmisessä. Säälitellyksi joutuminen oli inhottavaa. Reijakin oli aivan tuskastunut, kun eräs opettajista oli ottanut tehtäväkseen valistaa luokkatovereita hänen näkövammastaan. Pari tyttöä varsinkin oli alkanut suhtautua Reijaan kuin hän olisi tullut idiootiksi. He puhuivat hänelle selkokieltä ja kysyivät sen jälkeen vielä oliko hän ymmärtänyt. Puhelin soi taas, ja nyt soi ovikellokin. Janni yritti huuhdella itsensä nopeasti ja sieppasi sitten pyyhkeen ympärilleen, juoksi vettävaluvana eteiseen. Puhelin oli jo vaiennut niin kuin sen tapa näissä tilanteissa oli, mutta oven takana oli Reija. – Ai sä olit suihkussa, hän sanoi. – Ei kun mä olen muuten vaan alasti ja märkä, Janni väitti. – Mun mielestä on kiva valuttaa vettä eteisen lattialle. Tämmöisessä vanhassa puutalossa se imeytyy ärtsysti lattiantäytteisiin ja antaa mukavan tuoksun. Reija meni naureskellen hänen ohitseen keittiöön. Hänen hiuksiinsa oli sulanut vesipisaroita, joten ulkona siis satoi lunta. Vaikka asuttiinkin samassa talossa, oli ulko-ovelta toiselle sen verran matkaa, että sää selvisi. Puhelin soi taas. Janni, joka oli alkanut kuivata hiuksiaan, sukelsi esiin pyyhkeen sisältä ja vastasi. – Moi Tari, hän sanoi varmana soittajasta. – Mä kuulin että sä yritit jo pari kertaa tänne, mutta mä olin suihkussa enkä päässyt... Puhelimesta kuuluva huvittunut naurahdus ei ollut ainakaan Tarin. – Ai anteeksi, Janni sanoi häkeltyneenä. – Tota siis mun piti sanoa... Hänen täytyi oikein miettiä mitä puhelimeen asiallisesti vastattiin. – Garcialla, Janni puhelimessa, hän sai lopulta sanotuksi. – Pappa täällä vaan, nauruinen miesääni sanoi. – Sinullapa on erikoinen tapa sukeltaa suoraan asiaan. Vaikka on sitä pahempiakin. Yksi tuttavani tapaa vastata Yhy. Hän oli oikeastaan Reijan isoisä, mutta vain papaksi häntä nimitti Janninkin perhe. – Kun mä luulin, että Tari soittaa, Janni puolustautui puhelimeen. – Siltä tuo kuulosti, pappa sanoi. -– Mutta minä tarvitsisin nyt hiukan apua.

Paluu selaimen komennolla