4X JA PUISTON SALAISUUS TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN 4. OSA SARJA-ASU MIKKI PAAJANEN SARJAN KANSIEN KUVAT ERI TEKIJÖIDEN KUSTANTAJA KARISTO, 1993 SIVUJA 107

Tuuli riepotti koivusta irti erään sen ensimmäisistä kellastuneista lehdistä ja heiteltyään sitä hetken ilmassa päästi sen laskeutumaan Lappilan kuistille. Se putosi ristisanatehtävän päälle. Pirkka, joka vatsallaan kuistin lattialla maaten oli täyttänyt tuota ristisanatehtävää, katsoi pudonnutta lehteä mietteliäänä. Se viestitti jotain jossa ei ollut vastaansanomista. Syksy tulisi taas ennen pitkää. – Koulukin alkaa kohta, hän sanoi, tarkoittamatta sitä sen kummemmin kenellekään. Hän oli ollut ajatuksissaan jo pitkään pohtien ristikon ratkaisuja ja jupisten niitä välillä ääneenkin. Hänellä oli sellainen tapa, ja hän säilytti sen, vaikka perhe ja ystävät sille sitkeästi naureskelivat. Hänen sisarensa Minna hätkähti kesken syvällisen keskustelun, jota oli käynyt serkkunsa Soilan kanssa siitä, oliko tunnetun rockyhtyeen kitaristi sekä komea että miellyttävä vai pelkästään komea. Pirkan huomautus tuntui hänestä tällä kertaa kaikkea muuta kuin harmittomalta, vaikka hän ei yleensä Pirkan jupinoita kuunnellut kuin puolella korvalla. – Sä oot ällö, hän sanoi painokkaasti. – Koulusta puhuminen kesälomalla on ... on ... Minna ei keksinyt tarpeeksi voimakasta vertausta ja vaikeni. Kai Pirkan olisi muutenkin pitänyt ymmärtää, ettei koulun ajatteleminen innostanut, kun vielä sai olla kesäpaikassaan Lappilassa, ja kun koko serkusryhmä 4x oli koolla. Mutta Pirkka näytti hämmästyneeltä, ja Soila asettui hänen puolelleen. Mikä niiden oli koulua ajatellessa. Soila oli luokkansa paras, ja Pirkallekin läksyt olivat lällyn helppoja. – On se kivaakin tavallaan, Soila sanoi ajattelematta sen kummemmin. – Kun koulu alkaa on jotenkin niin kuin enemmän tekemistä. He molemmat katsoivat sitten Minnaa ja tunsivat hiukan syyllisyyttä väärin valituista sanoista. Minnalla oli koulun kanssa tosi paljon tekemistä, eikä se taatusti ollut hauskaa, sillä kouluaineet olivat hänelle vaikeita melkein kaikki, paitsi eivät käsityö ja urheilu. Soila ja Pirkka yrittivät kumpikin miettiä jotain hienotunteista tapaa perua puheitaan ja osoittaa ymmärtämystä Minnaa kohtaan, mutta eivät keksineet. Lohduttelu olisi vain pahentanut asiaa, eikä leikiksi lyöminenkään tuntunut oikein fiksulta ratkaisulta tässä tapauksessa. Soilan veli Oula harppoi pitkin askelin pihan poikki, tuli portaita ylös kuistille ja pysähtyi hämmästyneenä kuultuaan juuri ja juuri Soilan sanat. – Sairasta puhetta, hän tuomitsi. – Kuka ihme koulua kaipaisi? Ei kukaan muu kuin hikipinko. Tommonen kuin esimerkiksi sinä. Soila ja Pirkka olivat kiitollisia keskeytyksestä. Soilakin, vaikka veljen puheeseen sisältyi arvostelua häntä kohtaan. Ei kai kiinnostus kouluaineisiin väärin voinut olla. Turha oli haukkua pinkoilusta, jos sattui pitämään varsinkin matematiikasta ja kielistä. Ja niistä piti jos osasi, tai osasi jos piti, oli se nyt sitten miten päin hyvänsä. Oula taas ei pitänyt koska ei osannut, tai ei osannut koska ei pitänyt. – Se tietysti on kurjaa, että Minna ja Pirkka taas lähtee Helsinkiin, Soila sovitteli ohjatakseen puheenaiheen turvallisemmille urille. – Ei kun se on kurjaa, ettei mekin päästä Helsinkiin, Oula väitti. Pirkka nousi kuistin lattialta ja pudisti ristisanan päältä koko keskustelun käynnistäneen koivunlehden. Hän oli sille melkein vihainen. Mokoma koivunlehtihän oli johtamassa koko jutustelun kinaamiseksi. Niin oli kyllä käynyt taas viime aikoina ilman koivunlehteäkin ihan liian usein.

Paluu selaimen komennolla