4X JA LINNAN RITARI TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN 3. OSA SARJA-ASU MIKKI PAAJANEN SARJAN KANSIEN KUVAT ERI TEKIJÖIDEN KUSTANTAJA KARISTO, 1992 SIVUJA 114

Järveltä kävi tuuli. Se taivutti puiston vanhoja puita ja pörrötti Soilan ja Minnan hiukset. Vähän matkan päässä pelasivat Soilan veli Oula ja Minnan veli Pirkka minigolfia huudellen toisilleen kaikkia mahdollisia keksimiään herjoja, vaikka olivatkin parhaat ystävykset. – Tosi tyhmää, Soila arvioi. – Yrittää saada palloa johonkin koloon. Ei uskois, että nuokin on kakstoistavuotiaita. Minna ei halunnut sanoa, että olisi voinut mennä mukaankin. Soilan takia hän ei ollut viitsinyt, kun tiesi, ettei Soila kuitenkaan pärjännyt muille. Soila tuskastui yrittäessään, ja muut yrittäessään olla häntä kohtaan hienotunteisia. – Pelaa tota ihan aikuisetkin mielellään, Minna sanoi sen sijaan. – Mummi olis voinut ottaa meidät mukaan, Soila huokasi. – Kivempaa sen mukana olis ollut kuin tässä. Tyhmää vaan istua ja odottaa. – Joo, Minna innostui. – Kun pääsiskin joskus mummin kanssa. Mummi oli käymässä vankilavierailulla. Ja mukaan olisi ollut tosi hienoa päästä. Koko neljän serkuksen ryhmä, josta mummi käytti nimeä 4x, oli kerran käynyt vankilassa selvitettyään Aulangonvuoren arvoituksen, mutta se paikka oli ollut uudehko naisvankila, joka näytti miltä hyvänsä asuntolalta, vain vähän tarkemmin vartioidulta. Mutta nyt mummi oli käymässä lääninvankilassa Hämeen linnan kupeessa – vanhassa tiilirakennuksessa, joka näytti sellaiselta kuin vankilat mielikuvituksessa näyttivät. Ja tuon vankilan vangit olivat sitäpaitsi miehiä. Miesvanki oli ikäänkuin oikeampi vanki kuin nainen. Vaikka ei kai ollut oikein tasa-arvoista ajatella niin. – Eihän nainen edes tee kamalia rikoksia, Minna sanoi jatkaen ajatuksiaan puhumalla ääneen. – Ei vai, Soila sanoi hiukan ivallisesti. – Kyllä ne tekee kaikkea mitä miehetkin, ainakin suunnilleen. Jos vähän lukee lehtiä... – Mutta miehet näyttää enemmän oikeilta rikollisilta, Minna sanoi. Kaksi vanhaa herraa kulki ohi ja kumpikin kääntyi kummastuneena katsomaan Minnaa, joka häkeltyi siitä ja punastui. – Ei se teille puhunut, Soila vakuutti, ja miehet jatkoivat matkaansa. Mummi piti vankilassa hengellistä piiriä, eikä siihen tietenkään tullut kauheita konnia, Minna jatkoi mietteitään nyt itsekseen. Ja jos olivatkin ennen tehneet jotain hirveää, niin tietysti osallistuminen mummin piiriin tarkoitti halua elämänmuutokseen. Minna mietti, että oli tietysti hiukan lapsellista ajatella vankilaa ja vankeja vain jännityksen kannalta. Mummin puheista hän oli kyllä ymmärtänyt, miten paljon noihin paikkoihin liittyi ihmisen kärsimystä, epäonnistumisia ja tuskaa. Mutta kauniina kesäpäivänä oli yksitoistavuotiaan sentään lupa olla vielä ihan reilusti lapsellinen. Sitten syksyllä ala-asteen viimeisellä luokalla voisi keskittyä järkevöitymään ja aikuistumaan. Sitä kun vaadittiin sekä opettajien että vanhempien taholta. Soila nousi penkiltä kauhistuneen näköisenä ja huitoi käsiään. Hölmistynyt pieni mehiläinen väisteli niitä taitavasti. – Älä huido, Minna neuvoi. – Just silloin se pistää jos huitoo. Mehiläinen lensi pois ja Soila istahti huojentuneena, näytti siltä kuin olisi juuri ja juuri pelastunut suuresta vaarasta. – Mä pelkään niitä, hän sanoi. – Kaikki mitkä lentää ja pörisee on kammottavia. Minna hymähti. Soila oli ilkeästi ajatellen toivoton nynny. Mutta koska ystävästä ei ajateltu ilkeitä Minna korjasi mielessään, että Soila oli herkkä. Sitäpaitsi hän todella sai hyönteisten pistoista oikein pahannäköisiä paukamia.

Paluu selaimen komennolla