4X JA AULANGONVUOREN ARVOITUS TARU MÄKINEN NUORTENDEKKARISARJAN 2. OSA SARJA-ASU MIKKI PAAJANEN SARJAN KANSIEN KUVAT ERI TEKIJÖIDEN KUSTANTAJA KARISTO, 1991 SIVUJA 125

Aurinko paistoi juuri niin kuin kesäkuun ja kesäloman alussa pitikin. Järvi kiilsi tyynenä rannassa, kauempana pinta väreili hiukan. Laiturilla lojui kaksitoistavuotias Oula ruskettunut iho vielä vesipisaroita kiillellen. Hän oli juuri noussut uimasta. Uiminen, aurinko ja kesä olivat hienoja asioita. Mutta jotain puuttui. Periaatteessa hänellä olisi pitänyt olla seuraa, mutta niin ei ollut käytännössä. Lappilan tilalla olivat kyllä Oulan sisko Soila ja serkut Pirkka ja Minna, mutta he olivat kuka missäkin, omissa puuhissaan. Itse asiassa Oula lojui Pirkan ja Minnan perheen kesämökin laiturilla. Serkut olivat tulleet tänne heti kun pääsivät, vaikka heidän vanhemmillaan ei vielä ollut kesäloma. Koko lapsiporukka, neloset niin kuin aikuiset joskus sanoivat, tai 4x niin kuin mummi kiteytti, olivat majoittuneet öiksi tilavaan kesämökkiin ja söivät Lappilan talon puolella. Tätä oli talvella ajatellut hauskaksi. Oltaisiin koolla ja puuhattaisiin kaikenlaista yhdessä. Niin olikin ollut edellisinä kesinä. Oula nousi istumaan laiturille. Minna tuli polkua pitkin rantaan. – Kiva nähdä edes joku, Oula sanoi. Minna tuli viereen ja hänen vaatteistaan lähti voimakas navetan haju. – Mä käyn pesulla ja tuun sit uimaan, hän sanoi. – Vai tekiskö toisin päin? Ei tuo järvivesikään niin puhdasta ole. – Oliksä navetalla? Oula ihmetteli. Lappilan tilalla oli lypsykarjaa, mutta Oulan sai navettaan vain käskemällä. Hänen siskoaan Soilaa ei edes käsketty. Soila oli yliherkkä eläinten karvoille – kuten paljolle muullekin. Oula ei vain pitänyt hajuista ja mölisevistä eläimistä. Hän ajatteli, että olisi ollut hienoa asua Helsingissä, niin kuin Pirkka ja Minna. Outoa että nämä taas halusivat sieltä Lappilaan heti kun pääsivät. Joskus tuli ajatelleeksi että perheiden lapset olivat vahingossa vauvoina vaihtuneet. Oula ja hänen Soila-siskonsa olivat selvästi kaupunkilaislapsia, Minna ja Pirkka viihtyivät erinomaisesti maalla. – Mä tykkään olla mukana navetalla, Minna sanoi. – Kiva kun sun äiti huolii mut sinne. Hän riisui mekkonsa, alla oli valmiiksi uimapuku. Oula nyrpisti hajulle joka taas oikein löyhähti kun Minna ravisti vaatetta. Minnaa itseään se ei näyttänyt lainkaan vaivaavan. – Mä en ymmärrä kuinka joku voi tykätä semmosesta, Oula sanoi. – Ja missä muut on? – Soila lukee jotain mökin kuistilla ja Pirkka laittaa kasvimaataan, Minna sanoi. Sekin vielä, Oula ajatteli. Pirkka, joka olisi voinut olla kaverina tässä, halusi istuttaa porkkanoita ja herneitä ja kitkeä kasvimaataan, ja puhui Lappilan isännän kanssa asiantuntevasti luonnonmukaisesta lannoituksesta ja biologisesta viljelystä – teki muka kokeita. Minna sukelsi ja lipui kauniisti järven pintaa pitkin poispäin. Veteen jäi selkeä vana. – Tuu mukaan, hän huusi Oulalle. – Uidaan kilpaa. Mutta Oula ei viitsinyt, osittain siksi, että tiesi että Minna voittaisi. Hän oli hyvä uimari mutta Minna oli vielä parempi, vaikka olikin tyttö ja vuotta nuorempi. Oli noloa tulla voitetuksi kun lähtökohdat olivat nuo. Oula ei ollut erityisen hyvä häviäjä. Hän meni sen sijaan katsomaan Pirkkaa. Pirkan kasvimaa oli Lappilan talon takana, mummin ja äidin hoitaman kasvimaan vieressä. Pirkka istui siellä ja tutki hartaana suoria rivejä. – Kato eiks tullut hieno istutus, hän sanoi. – Nuo taimet mä kasvatin ite ikkunalaudalla kotona kevään mittaan, ne on parsakaaleja.

Paluu selaimen komennolla