Luovuus on monelle meistä ihmisistä elämäntapa, lahja, joka ei käyt­täen kulu. Kuin­ka rentouttavaa onkaan pujahtaa arjen keskeltä runon tai sadun maail­maan; antaa ajatustensa vapaasti laukata ja vain naut­tia ohi kiitävistä hetkis­tä ja mielikuvista, ke­rätä niistä par­haat talteen ja myöhemmin tarkastella, oli­siko niissä ainesta jul­kaistaviksi, onhan niin, että:

Elämän valtatiessä on monta ajokaistaa/ mä­keä ja mutkaa/ risteys itään ja länteen,/ ete­lään ja pohjoiseen.../ Sinnekin/ minne moni jättää menemättä.

Ihmisen elämä rakentuu pitkälti unelmista. Nuorena sitä kuvittelee pystyvänsä melkein mihin tahansa. Tu­lee rakennettua pilvilinna toisensa perään. Sanoohan suomalainen sananlaskukin, että jokainen on oman onnensa seppä. On siis itse ponnisteltava saavuttaakseen sen, mitä elämältään odottaa. Unelmat ovat kui­tenkin unelmia. Arki jotain muuta kuin kultasadetta ajan tuulessa. Tämän huomattuani aloin näissä tun­nelmissa merkitä ajatuksiani muistiin, kirjoittaa runoja ja satuja. Tähän mennessä olen kirjoittanut luovaa tekstiä jo noin kolmekymmentä vuotta.

Innostukseni kirjoittamista kohtaan ei varmaankaan olisi vuosien varrella lisään­tynyt, ellei tekstejäni olisi julkaistu. Vuodesta 1983 lähtien niille alkoi löytyä tilaa eri tiedotusvä­lineissä. Runojen ja artikkelien lisäk­si olen kirjoittanut reilusti yli kaksisataa pakinaa ja kolumnia, sekä lähes yhtä suuren määrän yhteiskunta­kritiikkiä. Yksittäisten tekstien julkistaminen lehdissä ei silti vastaa kirjan julkai­sua. Suuret kustantajat julkaise­vat kuitenkin etupäässä vain jo tunnettu­jen kirjailijoiden tekstejä. Liian harvoin pääsee esille joku uusi te­kijä. Tämä antaa aihetta miettiä, onko aina kyse siitä, ovatko tekstit kiinnostavia ja hyviä, vai olisiko niiden julkai­semisen es­teenä jokin muu seikka kuin niiden epäkypsä taso...

Ilman tietokonetta ja taloudellista tukea omien tekstiensä julkaise­minen on tuskastutta­vaa mutta samalla haasteellista. Omakohtaisista kokemuksista­ni tiedän, että apu­rahahanat avautuvat vain harvoille ja tietyt kriteerit täyttäville vali­koiduille tekijöille. Niinpä, kun satuja ja tarinoita alkoi olla kaa­pissani riittävästi, minä vuonna 1996 päätin yrittää niiden julkaisemista kokoelmina itse. Laskin mielessä­ni, että kirjan painattaminen tulisi liian kalliiksi, mutta jos äänittäisin satuni, pääsisin kenties vähän hal­vemmalla. Niin sitten vara­sin ajan studiosta. Selvää on, että ilman tämän alan asiantuntemusta jouduin opettelemaan homman niin sanotusti kantapään kautta; muun muassa omaa ajattelemattomuuttani teetin äänikirjani kaksiosaisek­si; kahdel­le kasetille. Se tietysti lähes tuplasi valmistuskustannukset.

Julkaisutoiminnassa siis uutta opittavaa riittää loputtomiin. Myös tuotannon markkinointi on opettavainen ja vaativa urakka. Myytyään, postitettuaan ja laskutettuaan satojen teosten painokset kappale kerrallaan kuntien kirjastoille, tulee vääjäämättä sinuksi yritystoiminnan kanssa. Itsenäiselle luovalle yrittäjälle tämä menettely on kuitenkin lähes ainut tapa saada tuotteensa lukijoiden ulottuville. Monopolisoitu, pelkästään välittäjien kautta tapahtuva, markkinointi joko nostaa kuluttajahinnat liian korkeiksi tai pakottaa myymään teokset ilman katetta. Mietittäväksi jääkin, mitä järkeä olisi käyttää ensin vuosi tai pari kirjan suunnitteluun ja työstämiseen tuottaakseen ja markkinoidakseen sen sitten pelkästä tekemisen ilosta. Sekään, että onnistuu saamaan kirjansa lukijain ulottuville ei takaa sitä, että suuri yleisö ne tavoittaa: Pitää saada joku, mieluiten media, hehkuttamaan että teos on hyvä, se on merkittävä. Joku onnistuu tässä muita paremmin, ponnahtaa niin sanotusti pystymetsästä suoraan parrasvaloihin.

Nämä kaikki uuden tekijän vaikeudet saada tuotoksiaan julkisuuteen herättivät mielessäni ajatuk­sen, että ehkä meitä saman kohtalon kokeneita luovia kirjoittajia on enemmänkin. Niinpä vuo­den 1998 syyskuus­sa perustin aikuisille luo­vasta kirjoittamisesta kiinnostuneille har­rastajille opintoryhmän. Enimmillään tässä ryhmässä on ollut kahdeksantoista jäsen­tä. Kuluneiden vuosien varrella olemme pitäneet kuusitoista runomatineaa ja julkaisseet viisi runokokoelmaa se­kä kerran tai kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä nimeltä Klaara. Muuta­maa vuotta ennen kirjoittajapiirin perustamista olin alkanut ohjata lasten luovan ilmaisun kerhoa ja satu­tunteja Varissuon kirjastossa. Lasten kanssa yhdessä olimme rakentaneet tarinoita ja näytelmiä, pystyttä­neet satunäyttelyn ja julkaisseet yhden lehden: “Luikero Uutisia”. Olimme myöskin järjestäneet ohjelmalli­sia ti­laisuuksia lasten vanhemmille.

Merkittävimpänä asiana oman luovuuteni saralla minä kuitenkin pidän karjalaisten ja kalevalaisten runo­jen kirjoitta­misen lahjaa. Runoilijoita en tosin tiedä esi-isissäni tai -äideissäni olleen, mutta sitäkin enem­män suuresti luontoa ja Luojaa rakastavia ja kunnioittavia maan­viljelijöitä. Laatokan rannat ovat olleet heille ehkä vieläkin rakkaampia, kuin minulle ovat Itämeren rannat ja Turun saa­ristomaisemat, olivathan sekä äitini että isäni su­vut raivanneet ja asuttaneet noita maita sato­jen vuosien ajan ennen sotia.

Kalevalaisten runojen kirjoittamisesta olen joutunut käymään polemiikkia; minä kun en tahdo sulattaa sitä, että mistä tahansa tekstistä saa­daan olevinaan aikaan kaleva­lainen runoteksti, kunhan se vain sor­vataan kalevalai­seen trokeemittaan, jopa vielä virheellisesti siihenkin. Pelkkä kalevalamit­ta ei tee ru­nosta kalevalaista runoa: Kale­valainen runo on eri asia kuin ka­levalamittainen runo. Sisältö määrää, on­ko runo ka­levalainen vai ei, ja onko teksti yleensäkään runo vai jotain muuta. Mutta yhtä kaik­ki: Teks­ti kuin teksti; joka tapauksessa se on tekijänsä luovan työn tulos, joka päivä päiväl­tä elää ja entises­tään petraantuu.

Vuonna 2007 maaliskuussa olen julkaissut seitsemännen teokseni, romaanin Lämmössä väreilee totuu­den jano. Tämä kirja on jatkoa vuonna 2003 ilmestyneelle Kultaportaat romaanille, jonka lukijat eri puolilla Suomea ovat ilahduttavalla tavalla löytäneet kirjastoista.

Copyright © 2002 Hilkka Pulli.

Copyright-aineistoa ei ole lupa muunnella, julkaista, lähettää edelleen, luoda johdannaisaineistoteoksiksi, tai yleensä millään tavalla käyttää hyödyksi. You may not modify, publish, transmit, create derivative works or in any way exploit any of the copyrighted material.