SYREENIT

Sinulle itseni annoin, 
vaikka et luullut niin. 
Punainen huntu, 
jota ylläni kannoin, 
on peittynyt kyyneliin.

Oman onnensa nojaan 
hylkää mieleni juoksu. 
Tumma on tuntu, 
valun yksin ojaan. 
Jäi jälkeeni syreenin tuoksu.



KIVIPAITSAITA HÄMÄRÄSSÄ

Yön kirkkaudessa 
minä jähmetyn kiveksi.
Kuu laulaa särkyneellä äänellä 
juopuneiden tähtien yllä. 
Meillä ei ole aikaa.

Makaa minut, 
kun olen kuollut 
eikä sydämeni enää vapise.
Olen sinun ikuisesti 
ja sen jälkeen.



VERTA HUULILLANI

Veriset huulet 
solvaavat vainajaa, 
uni on paennut mereen, 
savunpunaiseen.
Mitä teen?
Säälittä tuulet 
minut puhkovat vereen.
Kuu tähtiä takaa ajaa

saamatta niitä 
kiinni milloinkaan.
Olen polvillani edessäsi, 
armoa anna.
Pois kanna, 
se mikä ei riitä, 
katko rakkauden käsi, 
jotta sinulta rauhan saan.



KUUN RANNALLA

Kuun rannalla, tähtiä nähden, 
kutsun haamusi esiin 
mieleni syövereistä. 
Älä käännä veistä, 
ei enää, haavani säilyy. 
Ilman lohtua lähden.

Ja palaan, niin kuin aina, 
silmies syviin vesiin, 
vailla todellisuutta.
Ei ole mitään uutta, 
vain mennyt varjoina häilyy. 
Minut rintaasi vasten paina.



AUTIUS

Tähtiä ympärillä,
pala autiota järvenselkää.
Tule, älä pelkää,
en vielä tänään aallon alle huku.
Katso, kuinka taivas hajoaa.
Sydän järven pohjaan vajoaa,
määrätön on uniemme luku.

Silmät tyhjät sillä,
joka kuuta ihannoi.
Kaukaa pilvikellot soi, 
ja kesken ihaninta avaruutta
tunnen kuinka ote lipeää,
joka joskus teki kipeää.
Ei mikään ole enää uutta.



KALPEIDEN TUULIEN TALO

Minä johdan sinut valoon,
luota kätteni ohjaan.
Niin väsymys viiltää
kesken pimeimmän ajan
ja astumme olevan pohjaan,
kalpeiden tuulien taloon.
Olen ylittänyt rajan.

Anna minut itsellesi,
tutki ihoni kaaret.
Puiden lehdillä kiiltää
ääni itkevän tähden,
pois haipuvat unien saaret,
on vain rannaton vesi.
Yksin luotasi lähden.



MENE POIS

Tiedätkö, mitä vihaan?
Etpä tietenkään. 
Olen väsynyt elämään. 
Tähdet painuvat lihaan, 
polttavat mustaksi pinnan. 
Kuka tietäisi kyynelten hinnan?

Kylmä on ihoni tarha.
Minut jätä. 
En jaksa enää tätä, 
olet vain kuumeeni harha. 
Ei tunnu enää mikään. 
Kuka vuokseni eläisikään?



KUOLEVA JUMALA

Sisäelimeni ovat kultaa 
ja hopeaa 
ja kuparin välkettä. 
Tiesitkö, että 
elo on nopeaa 
siellä, missä ilo on multaa.

Kaikista teistä minä lie jaloin, 
kummallisin, 
kuin kuoleva jumala.
Joskus humala 
on aikakausista pisin. 
Ilman sinua palella aloin.



VÄRITÖN YÖ

Näkyjen näkijä taivasta vasten. 
Kädet nuoret 
otsaani koskettakaa 
lailla viattomien lasten.
Totuus on järjetön maa, 
valhe vain haipuvat kuoret.

Kun kuljen tähdenlentoa pitkin, 
pilvien myötä 
unen kangastus unohtuu.
En muista, milloin itkin. 
Olen kylmä kuin kuu, 
täynnä tyhjyyden pimeää yötä.



ANNA MINUN NUKKUA

Anna minun nukkua 
mitään ymmärtämättä, 
tietämättä miksi 
me kasvoimme tälläisiksi.
Nostamatta kättä 
anna hukkua 
maailmaan hiljaiseen.

Äärettömyyteen saakka 
jaksoin joskus vaeltaa. 
Olen väsynyt, 
anna minun lähteä nyt, 
kun vihertyy maa. 
Poista taakka. 
Avaa sylisi äärilleen.



SINISIÄ KUVIOITA

Kuvioi olkani kaari 
sinisin viilloin.
Tatuoi otsaani tähti, 
avaruus ja kuu 
hopeapölykiilloin.

Mieleni on saari, 
jolle unien kuoro 
lailla pilvien laskeutuu.
Niin laivasi lähti. 
On hiljaisen hämärän vuoro.



KURKIEN TANSSI

Kurkien järjetön tanssi, 
suon huuru, suon ääni. 
Tuppaina nousevat mykät suovillat 
kuin kadonneet sillat 
kohti keijujen maata. 
Yksin jään hämärääni.

Harhalta tuoksuva transsi. 
Suovedessä kahlaa 
kurkien kuumeesta huojuva rivi. 
Kuin murtunut kivi 
en liikkua saata. 
Kuu itkee punaista mahlaa.



PIHLAJA

Kuka sinua ikävöi, 
kun kukkii pihlaja?
Mielesi hämärissä 
valo hiipi ja söi 
sydäntä niin kuin luuta.
Kylmyyttä pakoon aja.

Kuka kulkisi teitä, 
kun kukkii pihlaja?
Verenkarvaiset helmet 
kuin valoja eksyneitä, 
nauraen ilkkuvat kuuta.
Missä on elämän raja?



AVARUUS

Valo pyörii ympäri käyden, 
nousee kuu loistoonsa täyden, 
suuri on ihmisen viattomuus.
Heiluu koivussa köysi, 
joku kohtalon löysi, 
aina on suurempi avaruus.



SÄRKYNYT ÄÄNI

Olen väsynyt 
kuin ääni hajonnut.
Se lauloi minkä jaksoi, 
kalliit lunnaat maksoi 
ja nyt 
on väre sammunut.

Monta vuotta, 
yötä kadonnutta 
lentää linnun lailla 
unen ääntä vailla.
Ja suotta 
etsin silmistäsi sutta.



MERI

Meri on meille suuri 
huntu, auki revitty maa.
Vajoat aaltojen alle, 
yhä korkeammalle 
sirpale taivasta jaloissasi.

Niin kuin välkkyvä lasi 
veden kuvastin halkeaa.
Sininen, raikas veri, 
yhtä, sinä ja meri, 
välissä tyhjyyden muuri.