Piirretyissä piilee vaara!
Muistaako kukaan vielä Nikke Knattertonia? Tuota loistokasta, saksalaista piirrettyä, jota joskus 1980-1990 -lukujen vaihteessa Suomenkin televisio kehtasi näyttää, joskin hiukan myöhään. Eihän se ollut lapsille sovelias piirretty, siinä kun näkyi tissejä ja peppuja ja puhuttiin tuhmia. :)
Taannoin verestin muistojani katsomalla pari Nikke-jaksoa. Eivät ne naisten pyöreät pystytissit vielä mitään, mutta kun kertoja selittää yövartijan katsovan pehmopornovideota, pysyäkseen hereillä - ja videolla hehkeä nainen pyörittelee peppuaan ja riisuutuu - siinä oli jo tunnelmaa! Sitä paitsi, eipä se vartijaparkaa edes auttanut, nukahti hän. Enemmänkin täytyy Nikkeä katsoa, koska jossain jaksossa hän kalastaa avaimen (tai jotain) naisen tissien välistä!
Kuvitelkaapa, jos nykyaikana lapsille moista piirrettyä näyttäisi. Huh mikä poru. Monin paikoin Euroopassa, mutta myös Yhdysvalloissa - ja tämä laittaa minut ihmettelemään erästä toista piirrettyä, nimittäin Disneyn Notre Damen kellonsoittajaa.
Disneyhän on nykyään melkein synonyymi lässynläälle, tekopirteälle ja kiltteydelle. Vahingossakaan ei väkivaltaa, ei seksiä, ei mitään, mikä voisi järkyttää pienoisia pilttejä. Disney tekee sentään kokoperheen elokuvia.
Omituisuus on siinä, että jos Notre Damen kellonsoittaja ei muka ole pullollaan seksiä ja synkkiä intohimoja niin minä olen paketti sulatejuustoa. Tarinan pahis, tuomari Frollo, himoitsee sankaritar-Esmeraldaa. Ja kyseessä on kyllä vahvan seksuaalinen intohimo, kiihkeä halu omistaa. Elokuvassa on lukuisia kohtauksia, joissa Frollon tuntema synkkä kiihko purkautuu ilmoille; Frollo haistelemassa Esmeraldan hiuksia; Frollo hinkkaamassa Esmeraldan huivia poskeensa; Frollo tarjoamassa Esmeraldalle vapautusta polttoroviosta, jos tämä suostuu hänen omakseen. Kaikkein intohimoisin kohtaus on epäilemättä Frollon laulama "Hellfire", jonka aikana Esmeralda näyttäytyy tanssivana hahmona takan liekeissä - siitä seksikkäämmäksi ei moni stripparikaan pääse. Ei se paljaspinta vaan ne liikkeet.
Epäilen tämä kaiken johtuvan siitä, että kyseessä ei ollut sadun pohjalta tehty piirretty vaan käsikirjoitus nojasi Victor Hugon samannimiseen kirjaan. Ilmeisesti eivät saaneet siistittyä kaikkea seksiä pois. ;)
Toisaalta, lapsena sitä ei ymmärtänyt. Nikke Knattertonia katsoin pienenä enkä oivaltanut sen seksuaalisia ulottuvuuksia. Notre Damen kellonsoittaja oli yksi suosikkielokuvistani heti ilmestyttyään, mutta katsottuani sen nyt äskettäin monen vuoden tauon jälkeen olin vilpittömän hämmästynyt; oliko kaikki tämä seksuaalisuus siinä jo silloinkin ja hitto vie, minä en tajunnut. Se ei kuulu lapsen kokemusmaailmaan ja siksi lapsi ei tajua. Ehkä tissejä vilisevät ja seksiä uhkuvat piirretyt eivät sittenkääm tuhoa pienoisia pilttejä?
Lopuksi vielä linkki piirroselokuvaan, joka saa jokaisen moraalitolpan vapisemaan kauhusta, sillä se suorastaan vilisee tissejä (ollen samalla loistava elokuva)! Olkaa hyvät: Kirikou ja velhonainen.
Taannoin verestin muistojani katsomalla pari Nikke-jaksoa. Eivät ne naisten pyöreät pystytissit vielä mitään, mutta kun kertoja selittää yövartijan katsovan pehmopornovideota, pysyäkseen hereillä - ja videolla hehkeä nainen pyörittelee peppuaan ja riisuutuu - siinä oli jo tunnelmaa! Sitä paitsi, eipä se vartijaparkaa edes auttanut, nukahti hän. Enemmänkin täytyy Nikkeä katsoa, koska jossain jaksossa hän kalastaa avaimen (tai jotain) naisen tissien välistä!
Kuvitelkaapa, jos nykyaikana lapsille moista piirrettyä näyttäisi. Huh mikä poru. Monin paikoin Euroopassa, mutta myös Yhdysvalloissa - ja tämä laittaa minut ihmettelemään erästä toista piirrettyä, nimittäin Disneyn Notre Damen kellonsoittajaa.
Disneyhän on nykyään melkein synonyymi lässynläälle, tekopirteälle ja kiltteydelle. Vahingossakaan ei väkivaltaa, ei seksiä, ei mitään, mikä voisi järkyttää pienoisia pilttejä. Disney tekee sentään kokoperheen elokuvia.
Omituisuus on siinä, että jos Notre Damen kellonsoittaja ei muka ole pullollaan seksiä ja synkkiä intohimoja niin minä olen paketti sulatejuustoa. Tarinan pahis, tuomari Frollo, himoitsee sankaritar-Esmeraldaa. Ja kyseessä on kyllä vahvan seksuaalinen intohimo, kiihkeä halu omistaa. Elokuvassa on lukuisia kohtauksia, joissa Frollon tuntema synkkä kiihko purkautuu ilmoille; Frollo haistelemassa Esmeraldan hiuksia; Frollo hinkkaamassa Esmeraldan huivia poskeensa; Frollo tarjoamassa Esmeraldalle vapautusta polttoroviosta, jos tämä suostuu hänen omakseen. Kaikkein intohimoisin kohtaus on epäilemättä Frollon laulama "Hellfire", jonka aikana Esmeralda näyttäytyy tanssivana hahmona takan liekeissä - siitä seksikkäämmäksi ei moni stripparikaan pääse. Ei se paljaspinta vaan ne liikkeet.
Epäilen tämä kaiken johtuvan siitä, että kyseessä ei ollut sadun pohjalta tehty piirretty vaan käsikirjoitus nojasi Victor Hugon samannimiseen kirjaan. Ilmeisesti eivät saaneet siistittyä kaikkea seksiä pois. ;)
Toisaalta, lapsena sitä ei ymmärtänyt. Nikke Knattertonia katsoin pienenä enkä oivaltanut sen seksuaalisia ulottuvuuksia. Notre Damen kellonsoittaja oli yksi suosikkielokuvistani heti ilmestyttyään, mutta katsottuani sen nyt äskettäin monen vuoden tauon jälkeen olin vilpittömän hämmästynyt; oliko kaikki tämä seksuaalisuus siinä jo silloinkin ja hitto vie, minä en tajunnut. Se ei kuulu lapsen kokemusmaailmaan ja siksi lapsi ei tajua. Ehkä tissejä vilisevät ja seksiä uhkuvat piirretyt eivät sittenkääm tuhoa pienoisia pilttejä?
Lopuksi vielä linkki piirroselokuvaan, joka saa jokaisen moraalitolpan vapisemaan kauhusta, sillä se suorastaan vilisee tissejä (ollen samalla loistava elokuva)! Olkaa hyvät: Kirikou ja velhonainen.
17 Comments:
Eivät todellakaan. Itse asiassa Nikke Knattertonin parhaus piileekin juuri siinä, että se pelaa usealla eri tasolla yhtä aikaa. Piltit tuijottavat hienoja teknisiä kaavakuvia ja hekottavat mitä kummallisimmille vimpaimille (kuten viemärinkannen kohottimelle), ja vähän vanhemmat pääsevät hekottamaan toisenlaiselel huumorille, jonka ymmärtäminen vaatii sellaisia ennakkotietoja joita lapsella ei ole. Niin kuin esimerkiksi kuka on se "nostalginen hahmo", joksi Nikke miettii ohikiitävän hetken naamioituvansa, tai mitä ihmettä miljonääri-Knickerin tytär tekee alasti yöllä pusikossa?
Ja ah, tissejä, niitä Nikessä piisaa.
Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä kohdeyleisö oli alunperin hieman erilainen. Piirtäjä, Manfred Schmidt aloitti nerokkaan yksityisetsivä Nick Knattertonin piirtämisen sarjakuvamuodossa jo vuonna 1936 (ja edelleenkin Nikessä on jatkuvia viittauksia "hyvään, sotaa edeltävään aikaan!"). Sen jälkeen nuori Manfred työskenteli Deutsche Zeichenfilmin palveluksessa, mutta erosi taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. 1943-1945 hän palveli armeijassa itärintamalla, jossa Schmidtin piirrokset ilmestyivät Panzer Voran -rintamalehdessä. Sodan jälkeen Nick Knatterton teki näyttävän paluun. Rempseästä Nikestä tuli 60-luvulla uusi saksalainen heeros, aivan toisenlainen kuin 40- ja 50-luvun totiset, haudanvakavat supersankarit.
Mestarietsivä Knatterton on monista erikoisista piirteistään huolimatta saksalaisten hyveiden ruumiillistuma: Täsmällinen, uskollinen, eläinrakas, isänmaallinen pasifisti.
En nyt muista, kuinka hyvin osaat saksaa, mutta voinen joka tapauksessa tehdä sinut joskus kateelliseksi hyllyni Nick Knatterton -kokoelma-albumilla.
Joskus tuntuu, että nykylapsilla ja heidän vanhemmillaan on hieman nihkeästi valinnanvaraa piirrettyjen suhteen. Vaihtoehtoina ovat joko pliisudisneyt tai sitten pöyristyttävän väkivaltaiset ja aggressiiviset televisiopiirretyt.
Elämätön: IIIIH!
Tosin, en osaa saksaa. Ja noissa suomenkielisissä on ihan oma jujunsa; se kertoja on aivan omaa luokkaansa ja ehkä n. 30% Knattertonin loistavuudesta on hänen ansiotaan.
Ja, kuten sanoin, Disney ei IHAN aina ole pliisu. :) Myöskin tuo mainitsemani Kirikou on erinomainen elokuva ja vain parisen vuotta vanha. Se sopii hyvin lapsillekin.
Mutta kieltämättä jotenkin tuntuu, ettei enää tehdä sellaisia lastenpiirrettyjä kuin joskus; Peukaloisen retket (Nils Holgersson), Myyrä, Nikke Knatterton (vaikkei varsinaisesti ollut ehkä suunnattu lapsille, mutta kuten Rex lupus sanoi, se operoi monella tasolla) yms.
Kirikou on sellaiset 6 vuotta vanha DVD (yhtä vanha kuin esikoinen), voi olla että tuli aikaisemmin elokuviin.
Iästä huolimatta täytyy tähdentää että hyvät tissit siinä on.
Täytyy kyllä olla eri mieltä lapsille sopivien animaatioiden nykytarjonnasta, niitä tuntuu tursuavan joka tuutista. Japskeista voi mainita muumien lisäksi vaikka studio Ghiblin.
Hei, Knattertonin lukija on Jarmo Koski, eikä mikään, edes Nikke, tunnu samalta kun sitä on katsellut Salkkareiden Seppona nämä vuodet...
Kuntsa: Olen nähnyt hyvää japanilaista animea, mutten oikein ole osannut mieltää kaikkea lasten piirretyiksi. Studio Ghiblillä kyllä on piirrettyjä, jotka antavat paljon niin lapsille kuin aikuisillekin - kuten Nikke Knattertonkin ;) - mutta todella hyviä lasten animaatiosarjoja en ole vielä saanut käsiini. Surkeita, huonoja ja keskitasoisia on tietysti läjittäin, mutta hirveän usein siellä mennään täysin riman ali. Ajattele nyt vaikka jotain Pokemonia ja Digimonia tai Dragonball Z:ta - Sailormoonista puhumattakaan. Ysh.
En minä silti epäile, etteikö niitä olisi. Eivät vain viitsi/jaksa tuoda niitä parhaimpia tänne länteen nuo länsimaalaiset töllöt.
Funki: Olen aina aavistellut, että salkkarien katsominen johtaa turmioon. Nyt se on todistettu.
kuntsa: Kuten Arawn tuossa totesikin, kyse ei ole siitä, onko laadukasta lastenanimaatiota olemassa, vaan siitä, tarjotaanko sitä niillä kanavilla (käytännössä tv-kanavilla), joiden kautta lapset voi tavoittaa. Näkemykseni on se, että lasten kannalta keskeisimmät kanavat (tv:n aamupäiväanimaatiot) on täytetty tuolla Arawnin jo listaamalla kuralla. Jotenkin näkisin, että Prätkähiiret oli jonkinlainen käännekohta. Se toi normaalin, hauskuttavaksi tarkoitetun animaatioväkivallan (maantiekiitäjistä repesorsiin) tilalle ylenpalttisen aggression. Maailman, hahmojen ja tyylin aggressio on mielestäni se tekijä, joka erottaa nykyisen kuran ei-ehkä-niin-laadukkaista mutta kuitenkin siedettävistä vanhoista pätkistä, joissa päähenkilö juoksee tyhjän päällä ja putoaa rotkoon huomatessaan. Lastenanimaation laadun peruskriteerinä voi mielestäni pitää sitä, että sen tulee olla viihdyttävä, ei kiihdyttävä.
Siinä on Ghiblit aika lailla marginaalissa, kun suhteuttaa sen kokonaistarjontaan.
Elämätön: Mihin sijoittaisit Transformersit, inhumanoidsit, visionariesit yms? Niissähän kyllä oli väkivaltaa, mutta ei sellaisessa huvittavassa muodossa. Silti, eivät ne kyllä ole *väkivaltaisia* - nähdäkseni.
Kahdesta jälkimmäisestä en ole kuullutkaan. Ensimmäisestäkään en ole tv:ssä nähnyt yhtään jaksoa, mutta taisi se silloin parikymmentä vuotta sitten jo aika laajalti Suomessa näkyä. (Suuri osa suomalaisista oli kuitenkin näkyvyysalueen ulkopuolella suojassa; nykyisin näitä rajoituksia ei juuri ole.)
Eli en tiedä.
Rakkautta ja Aanarkiaa-festareilla oli Ghibliltä tarjolla "Maameren tarinat" - ja Goro Miyazaki itse haastateltavana.
Filmi perustui kolmoskirjaan (Kaukaisin ranta) ja sen tapahtumiin - Maameren velhosta ja Atuanin holvihaudoista oli flashbackeja. Mutta aivan katsomisen arvoinen.
IM: Näin elokuvan trailerin ja siinä oli muistaakseni mukana Therru - vaikka hänen pitäisi olla vasta neljännessä kirjassa. Jotenkin se aiheutti heti antipatian koko elokuvaa kohtaan.
En minä kaikesta Miazakilta pidä, vaikka ne, mistä pidän, ovatkin sitten upeita.
Tarkoititko Arawn sanoa, että et pidä kaikista Miazakeista?
Jotenkin homma haisee aika kauas, kun joku riivatun insinööri (tjsp.) päästetään ohjaamaan klassikkokirjaa, vaikka näyttöinä ei ole muuta kuin sukunimi.
Toki annan itsekin Gorolle mahdollisuuden, mutta esikoisohjaajalle olisi voinut ehkä antaa jonkun vähän vaatimattomamman projektin ensin.
Elämätön: No kaikista Miazakin tuottamista/ohjaamista leffoista, kuinka vain. :)
Niin, aivan sama. Mielenkiintoista kuitenkin, että Hayaon nimeä ei näytä löytyvän elokuvan krediteistä ollenkaan. Liekö sukuriita tai jotain.
Sukuako ne ovat?
Siis Goro Miazaki on Hayao Miazakin poika.
Ja tämä on tietysti täyttä ruumismia niin kauan kuin itse elokuva on nähty.
Itse asiassa sukunimi on Miyazaki, ei Mizaki.
Lähetä kommentti
<< Home