Pyöräuutisia
Ostin eilen itselleni pyörän. Haen sen tänään. Edellisen pyöräni ostin pari vuotta sitten ja koska muistan kirjoittaneeni siitä blogiini, etsiskelin arkistoista vanhaa merkintää. Löytyihän se: Pyörä on nopea.
Aavemaista on se, että kyseinen merkintä on päivätty 26.4. - ja tänään on myös 26.4! Tänään pääsen ensimmäistä kertaa uuden pyöräni selkään ja vain päivää vaille tasan kaksi vuotta sitten ajoin silloisella uudella pyörälläni ensimmäistä kertaa keskustaan. Hankin sen muutamaa päivää aiemmin, mutta aika osuu silti hämmentävän kohdalleen. Tulenkohan tulevaisuudessakin hankkimaan pyöräni aina huhtikuun lopulla?
Joku voisi ihmetellä, miksi hankin uuden pyörän vain kaksi vuotta edellisen jälkeen. Edellinen kun oli ihan hyvä, upouusi pyörä. Syy on yksinkertainen: tyhmyys ja laiskuus. Minulle ei erikseen tarvitse kertoa, että pyörän jättäminen talveksi ulos on typerää. Ja sen jättäminen ulos vielä toiseksi talveksi lähenee jo typeryyden huipentumaa. Kutsukaa siis tyhmäksi tästä lähin. :P
Yksinkertainen laskutoimitus osoitti sen, että uusi pyörä ei tulisi kovinkaan paljoa kalliimmaksi kuin vanhan täyshuolto (hybridien huolto on kallista) ja varaosien hankkiminen. Niinpä antauduin pyöräpaholaisen lumoihin ja vaelsin Suomen pyörätukkuun hakemaan uutta pyörää. Tarkoitukseni oli ostaa melko samanlainen kuin aiempi pyöräni, mutta kiinnityin sitten hiukan kalliimpaan yksilöön (tekniset tiedot täältä):

Olkoon nyt, kun palkka vielä toistaiseksi juoksee. Ensi syksynä on aikaa köyhäillä.
Ei kukaan haluaisi ostaa halvalla 18-vaihteista hybridi-inseraa?

7 Comments:
Pyöräily on halpaa, hauskaa ja nopeaa.
Halpaa, jos vertaa hintaa esim. bussilippuun. Meidän paikallinen JKL:n liikenne nyhtää 45,50 eur kuukauden näyttökortista. Jos pyörällä ajelee kaksi vuotta ja 12 kk vuodessa... :P Aika kalliin menopelin voi hankkia.
Hauskuus tulee mahdollisuudesta ajaa mihin tahansa, milloin tahansa ja missä kunnossa tahansa. Sateesta selviää sateenkestävillä vaatteilla. Filetsulla mennessä näkee myös luontoa hieman lähempää ja pääsee nuuhkimaan kevään tuoksuja. :P
Nopeus tulee vertaamisesta bussi / henkilöautomatkaan. Alle 3 km matkoilla meilläpäin pääsee suorempaan pyörällä eli vähemmän liikennevaloja. Pihasta lähteminen käy nopeammin pyörällä kuin autolla, ei tarvitse ryömiä ahtaista autojen väleistä päätielle.
Jos nopeutta vertaa linja-autoon, niin pyörä voittaa. Matkaan voi lähteä heti, ei tarvitse seisoskella odottelemassa kyytiä. Tämän lisäksi pyörä kulkee tasaisesti eteenpäin, toisin kuin linja-auto. Se pysähtyy useimmille pysäkeille noukkimaan ihmisiä kyytiinsä.
Viimeisenä voisi mainostaa hyötyliikuntaa, mutta se meinisi jo hieman kehumisen puolelle. :D
No, minulla on yleensä käytännössä bussikorttikin olemassa, joten merkittävää säästöä ei tule. En usko, että jaksan polkea joskus talven pakkasissa 16 kilometriä töihin ja takaisin. :/
Joskus sitä vaan laiskottaa.
Anteeksi, mutta mitä pyörälle tapahtuu jos se on talven tai kaksi ulkona? Mikä siinä menee rikki?
Kerskakulutusta. Ruosteet lähtee tärpätillä ja jos kumit on pakkasessa haljenneet, niin ne tekee yhtensä noin 70€ ja purkki öljyä on femman.
Huolellisellakin rassauksella puunaamiseen saa kulumaan korkeintaan pari tuntia. Kamoon!
Jazmanaut: Kyllähän mummon Helkaman saakin kuntoon, vaikka se olisi ollut pihalla useammankin talven. B-luokan osista kasatun pseudosuomalaisen köhnäfillarin saa kuitenkin lähes korjauskelvottomaan kuntoon jättämällä sen ulos pelkästään kesäksi. Markkinoilla on häkellyttävän heikkolaatuisia pyöriä ihan tuollaiseen 350-400 euron hintaan. Itse joudun vaihtamaan fillariini seuraavaksi jarrut; ei siis paloja vaan varsineen päivineen. Jokseenkin ennenkuulumatonta, mutta tätä tämä nykyään on.
Kokematon pyöränlaittaja vaihtaa muuten pelkästään kumeja kaksi tuntia, mutta pääsitpäs rehvastelemaan miehisillä kyvyilläsi. Ymmärrän.
Itselläni on toki sen verran läskiä, että sen kannattelemiseen pitäisi ostaa melko tukevatekoinen pyörä, mutta silti tympäisee 370 euron Nopsani kahden vuoden takaa. Jarrujen vaihdon lisäksi on pitänyt oikoa vannetta, rassata sateessa juuttuneita vaihteita, vaihtaa penkki, säätää jarruja kuukauden välein ja vielä tuloksetta yrittää saada ohjaustangosta ylimääräiset heilumiset pois. Oston jälkeen hajosivat kahdessa viikossa soittokello, yksi heijastin ja takarengas, ja sen jälkeen nuo isommat jutut. Jarrupalat oli lisäksi liikkeessä kiinnitetty aivan perseelleen, ja yksi polkimen kiinnitysruuveista oli väärä.
Vakuutan, että pyöräily tulee työläämmäksi ja kalliimmaksi kuin kuvittelisi. Sietää olla varuillaan.
E.
Vieno kysymys: Ns. kaikki. Mutta täsmentääkseni: pyörä on pahasti ruosteessa. vaihdekettingit pitää todennäköisesti vaihtaa kokonaan, useat mutterit sun muut pienet metallihärpäkkeet ympäri pyörää ovat yltä päältä ruosteessa, etutanko on ruosteessa, kumit tyhjinä (ne kyllä osaisin vaihtaa), takapyörän lokasuoja vääntynyt (se tosin johtunee jostain muusta kuin seisottamisesta) jne. Kyllä tuo pitäisi kunnon täyshuoltoon viedä ja vaihtaa ruostuneet osat.
Jazmanaut: Kuten sanoin, vaihdeketjut ovat umpiruosteessa, ne pitäisi vaihtaa. Arvaa kaksi kertaa, alanko siihen hommaan. Eri osat pitäisi myös vaihtaa tai ainakin tarkistaa ja kiristää. Kumien vaihto sujuisi, mutta kyllä tällainen amatööri uhraa siihen vähän enemmän kuin pari tuntia.
E: Sinulla on kyllä käynyt kurja tuuri. :/ Minulla ei sen aiemman pyörän kanssa ollut mitään ongelmia, paitsi tuo lokasuoja mahdollisesti vääntyi, kun auto töytäisi takapyörää. Mutta sehän ei millään tavalla ole pyörän tai pyöräliikkeen vaan sen pöntön autoilijan syytä.
Arawn> Ei kukaan haluaisi ostaa halvalla
Arawn> 18-vaihteista hybridi-inseraa?
jos hieroisit siihen ensin ruumiineritteitäsi niin sitt kyll kiinnostais
Lähetä kommentti
<< Home