Portti naisten maahan

On vaikeaa olla vaatimaton, kun on näin hyvä.

Oma valokuva
Nimi: Arawn
Sijainti: Manala, Helvetin alin piiri

Karvainen neitsyt

tiistai, huhtikuu 17, 2007

Oikeus kulttuuriin - myös suomalaiseen?

Okei, mistä näitä ihmisiä oikein ryömii? Onko niillä joku oma hautomo jossain? Minä äänestin ennen vihreitä, mutta nyt en oikein enää tiedä, mihin pääni pistäisin, kun vihreissä alkaa olla liikaa Leena Griinareita.

Sitä minä tässä ihmettelen, että eikö Griinari oivalla esittämiensä mielipiteitten loogista seurausta? Mistä näitä sikiää, näitä ihmisiä, joiden mielestä uskonto ja muiden kulttuurit on asetettava Suomen, suomalaisten ja Suomen lain ylä- ja ulkopuolelle? Sillä juuri sinne tämä polku johtaa, torniin, jossa on yksi laki muslimeille, yksi juutalaisille, yksi hinduille, yksi kristityille. Ja yksi laki maahanmuuttajille ja toinen kantaväestölle. En tarkoita, että Griinari tähtäisi tällaiseen yhteiskuntaan tai että hän olisi ajatellut koko asiaa. Tarkoitan sitä, että hänen ajatustensa johdonmukainen päätepiste ON kyseisenkaltainen yhteiskunta.

Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus säilyttää oman kulttuuritaustansa keskeiset piirteet, kuten uskonto ja olennainen tapakulttuuri.

Jopa silloin, kun ne ovat ristiriidassa Suomen lain kanssa?

Ei ole suomalaisten asia lähteä mestaroimaan sillä, että jos ei sinun uskontosi salli yleisiä uimavuoroja, niin älä sitten ui. Tai jos sinun uskontoasi ei opeteta suomalaisessa koulussa, niin vaihda uskontoa.

Miksi ei? Eikä kenenkään tarvitse vaihtaa uskontoa siksi, että hänen uskontoaan ei opeteta koulussa. Hän voi itse opettaa sitä lapsilleen.

Suomi on rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, mutta arvomme ovat koventuneet.

Todennäköisesti juuri siksi, että olemme rikkaampia. On vanha anekdootti, että rikkailta saa hyväntekeväisyyskeräyksissäkin vähemmän rahaa kuin köyhiltä. Sanotaan, että köyhillä on enemmän empatiaa muita köyhiä kohtaan kuin rikkailla. Tämä on epäilemättä totta, mutta kolikon toinen puoli on se, että köyhä ei tiedä, millaista on olla rikas. Rikas tietää eikä tahdo siitä luopua.

"Me suomalaiset olemme rakentaneet tämän maan, siis nauttikaamme ensin itse hyvinvoinnistamme." Eivätkö nämä ole kovia arvoja?

Kyllä ne varmaan ovat. Mutta ihmisessä on sellainen kummallinen ominaisuus, että yleensä se on ensin huolissaan omasta hyvinvoinnistaan ja vasta sitten muiden. Ja harvoin se suostuu luopumaan omasta hyvinvoinnistaan muiden hyväksi - ainakaan, jos sillä luopumisella ei ole selkeitä, näkyviä tuloksia. Tätä vastaan potkiminen on minusta vähän kuin yrittäisi kivittää biologiaa. Ihminen on eläin. Suurin osa ihmisistä toimii eläimellisesti. Jos heidät tahtoo saada toimimaan haluamallaan tavalla, on vedottava eläimee. Ei järkeen, ei abstraktiin maailmanfilosofiaan vaan eläimeen. Jos tätä ei ole valmis tekemään, voi ihan rauhassa parkua, kirota ja kirkua, mutta asiat eivät etene. Sori.

Loppupuolella on jotain hyvääkin:

Kaakkois-Suomen vihreät esittivät yhteisessä vaaliohjelmassaan ns. ammatillisen muuntokoulutuksen lisäämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajan ammatti päivitettäisiin suomalaisten vaatimusten mukaiseksi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti ja annettaisiin näin mahdollisuus itsenäiseen elämään jokaiselle tänne muuttaneelle.

Ajatus on hyvä. Toivottavasti se myös etenee. Ikävää on tietysti se, että myös maahanmuuttajien joukossa on ns. "sosiaalipummeja", joita ei välttämättä kiinnosta itsenäinen elämä. Kannattaa muistaa se, että osalle hyvin köyhistä oloista tulleelle saattaa olla lottovoiton kaltaista se, että rahaa tulee vastikkeetta. Ja jos ja kun sitä saa vastikkeetta, osa ei välttämättä näe syytä, miksi pitäisi ryhtyä tekemään töitäkin sen eteen. Kun meillä on suomalaisiakin sosiaalipummeja, ei liene mitään syitä olettaa, että muissa kansallisuuksissa he loistaisivat poissaolollaan.

Meidän on panostettava myös entistä enemmän tehokkaaseen suomen kielen opiskeluun, jotta sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan helpottuisi.

Tämä lienee yksi suurimmista ongelmista meidän päässämme. Suomen kielen ja kulttuurin opetus on aivan liian hajanaista ja sitä on liian vähän. Tämä vaatisi pikaista korjausta, sillä on maahanmuuttajien sopeutuminen on myös meidän etumme.

Silti omiin juuriinsa ja omaan kulttuuriinsa on jokaisella aina oltava oikeus.

Entä, kun törmätään ristiriitoihin? Yhden kulttuurin piirre on jyrkässä törmäyskurssissa toisen kulttuurin piirteen kanssa? Kumpi voittaa?

2 Comments:

Kami said...

Hyvä kirjoitus. Tällä kertaa en löydä mitään ihmeteltävää. Kommenttina tuohon:

"Entä, kun törmätään ristiriitoihin? Yhden kulttuurin piirre on jyrkässä törmäyskurssissa toisen kulttuurin piirteen kanssa? Kumpi voittaa?"

Ihmisillä jotka kirjoittavat moista tekstiä on luultavasti taipumus myötäillä. He katsovat maailmaa sen kannalta. Niinpä he myötäilevät myös törmäyskurssilla ollessaan. Kyseinen ihmistyyppi on juuri se joka ajaa autonsa ojaan kun orava hyppää tielle.

huhtikuu 17, 2007 12:21 PM  
ohikulkija said...

'arvomme ovat koventuneet' (Griinari), 'Suurin osa ihmisistä toimii eläimellisesti.'(Arawn)
Arvomme ovat maallistuneet. Ajatus, että meidän pitäisi välittää kovasti jostain muusta kuin omasta edusta on ensisijaisesti uskon asia. Ihmiset kykenevät uskomattomiin suorituksiin, kun heillä on motivoiva usko, aate tms. Mutta se usko/aate ei välttämättä ole ollenkaan sopusoinnussa Griinarin pehmouskon kanssa.
Mormonien uuden temppelin tornista tehtiin matalampi, koska alkuperäisen suunnitelman mukainen korkea torni ei olisi saanut rakennuslupaa. Asiasta ei noussut hirveää syrjintämekkalaa, mormonit ymmärsivät, että täällä pätee Suomen laki. Katsotaan, miten käy ensimmäisen minareetin kanssa.

huhtikuu 17, 2007 12:54 PM  

Lähetä kommentti

<< Home