Muutoksia
Olen ollut nyt pitkään hiljaa. Olen pahoillani. Elämässäni vain on ollut niin paljon muutoksia, niin paljon henkeä salpaavaa vuoristorataa, että en ole kyennyt - tai uskaltanut - kirjoittaa juuri mitään. Ajat ovat vaikeita, vaikka kevät on tuloillaan ja aurinko paistaa - tai ehkä juuri siksi. Joku joskus sanoi, että kevät on kivun aikaa, kun luonto herää unestaan, ravistelee viimeisetkin jääkiteet pois ja murtautuu tuskallisesti esiin mustan mullan alta. Kuin se syntyisi uudestaan. Minä olen syntynyt uudestaan.
Asia on nyt niin, että kihlaus on purettu. Olen siis eronnut. Loppujen lopuksi se ei sitten kuitenkaan toiminut. Olen tukahduttanut itseäni liian kauan enkä oivaltanut, millainen oikeastaan olen syvällä sisimmässäni. Muistan hyvin ensisuudelmani, molemmat ensisuudelmani. Mies yritti syödä leukani, mutta se nuori nainen... olen muistellut häntä siitä lähin ja ajatellut, mitä jos. Se mitä jos on nyt toteutunut. Tiedän, että tämä on äkkinäistä, mutta suunnittelemme muuttoa yhteen ja kenties parisuhteen rekisteröimistä. Lapsia en vieläkään tahdo, mutta kauniimpi puoliskoni olisi ajatuksesta innoissaan. Saa nyt nähdä.
Näin se elämä meitä vie.

10 Comments:
Anteeksi, mikä päivä tänään on?
Sunnuntai.
Hehe, melkein menin lankaan :D
Olisin saattanut hetkahtaa sekunniksi, jos et olisi käynyt suolaamassa koko aprillipäivää irkissä jo etukäteen. (Sitäpaitsi kirjoitus oli hitusen epäuskottava muutenkin.)
Juu, ja minä olen uskomaton. Heräsin 13:45.
Olisin haksahtunut joo, jos en Leegiossa olisi jo mennyt aprillihalpaan. Sen jälkeen kyllä muistaa jo epäillä melkein kaikkea lukemaansa:)
Mäkin menin hetkeksi lankaan, kun tänään ei ole enää aprillipäivä enkä katsonut, minä päivänä tämä oli postattu :D Eilen en olisi uskonut hetkeäkään. :P
Heh. Heh. Heh. Heh. Aika hyvä.
Harmi ettei minulle juolahtanut mieleen mitään hyvää aprillipilaa.
Ei niin suurta valhetta, etteikö lähes puolta totuutta...?
Sinulla on uusi lukija. Siis minä.
Okei, juujuu, oli se vitsi. :)
Olen kyllä muuttamassa yhteen, mutta ihan kihlattuni kera.
Lähetä kommentti
<< Home